Luitteko jonkin aikaa sitten tämän jutun, jossa mietitään sitä, että jo pelkkä liikunta-sana aiheuttaa puistatuksia?

Jutussa on erinomaista analyysiä siitä, kuinka liikunnasta puhuvat, päätöksiä tekevät ja sen pariin ohjaavat ikänsä liikkuneet ihmiset. Se on ongelma, sillä lapsesta asti elämäntapaliikkuneet ihmiset eivät ymmärrä liikkumattomien kokemusmaailmaa ja sitä, etteivät liikuntapiirakat ja niin hyvä olo -lätinät ole lainkaan kannustavia.

Mikä sitten on? Vaikea kysymys. Omaehtoisuus, vapaaehtoisuus, se, että saa tehdä asioita, joista nauttii. Vähän harmillista tosin on, että voi viedä jonkin aikaa ennen kuin liikunnasta alkaa nauttia. Moni ei välttämättä edes yritä, koska johan sitä on lapsena tullut kokeiltua, ja se oli kamalaa.

Näitä kokemuksia on todella monella. Itsellänikin vaikka kuinka. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten hirveää koululiikunta oli sekä persoonaani liittyvistä syistä että sen pedagogisesta järjettömyydestä johtuen.

Olin SUL:in Keiju lasten juoksukoulujen tilaisuudessa männäviikolla. Hämmästyin siellä ihan suu auki toljottamiseen asti, kun muun muassa Oskari Mörö kertoi, että ei hänellä ole yhtäkään negatiivista liikuntamuistoa lapsuudestaan. Ei yhtäkään

Itsehän mietin, että onko minulla yhtäkään positiivista

Minä en ollut huonokuntoinen, kömpelö, ylipainoinen tai epäsosiaalinen. Vähän arka ja varovainen, mutta motoriikaltani ja oppimiskyvyiltäni ihan normaali. Kiipeilin puissa, sukeltelin, ajoin pyörällä ja kävelin käsilläni niin kuin kuka tahansa lapsi. Tanssin balettia vuosikausia.

Mutta en osannut ajatella olevani liikunnallinen. Enkä muuten osaa vieläkään.

Koska liikunta on jotain kamalaa suorittamista, totista kilpailemista, maitohappoja, voimakasta hengästymistä ja kenties lyönti pesarilla naamaan. Tanssiminen ei ole liikuntaa. Ei ole, kerta liikunnanopettajani sanoi niin.

Vaikeaa on!

Liikuntaa sanana ei tietenkään tarvitse kieltää. Mutta ehkä pitäisi miettiä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Tarvitseeko eri lajeja arvottaa? Täytyykö kilpailla ja tehdä täysillä? 

Vielä tärkeämpää olisi, että kaikilla lapsilla olisi positiivisia kokemuksia fyysisestä aktiivisuudesta. Oli se sitten mitä tahansa, tanssia tai jääkiekkoa tai suunnistusta tai hippaa. Koska yksikin lapsi tai jo aikuiseksi ehtinyt joka uskoo vihaavansa kaikkea liikkumista on surullinen ajatus. Ei kansanterveyssyistä, vaan ihan jokaisen oman hyvinvoinnin takia.

Mitä se aktiivisuus on, pitää tietenkin olla jokaisen itse määriteltävissä. Koska ei kipuu, ei hyötyy ei ole totta. Usein eniten hyötyä on siitä, mikä on suht helppoa ja kivaa. Koska sitä haluaa tehdä.

Kuvat Lahti2017. Kisojen kick-off-tilaisuus Road to Lahti on muuten huomenna tiistaina Sanomatalossa. Tilaisuudessa esiintyy mm. Suomen hiihtolajien maajoukkueet. Vapaa pääsy.

***

I always say this, but I think it can't be said too often: Exercise should be fun.

Kommentit (6)

Liina

Tää on niin totta. Ja tiedätkö, oon vähän kade Mörölle - mullakaan ei taida olla yhtään myönteistä kokemusta lapsuuden liikuntajutuista.

Kerran kävin semmosessa joukkuevoimistelussa. Vuoden lopuksi valmentaja sanoi, että ensi vuoden alussa pidetään pääsykoe, koska täällä on niin paljon kiinnostuneita. Ja katsoi mua. Ymmärsin tosi hyvin tilanteen enkä käynyt edes yrittämässä. En halunnut olla se, joka karsitaan, koska "nyt on liikaa". (Tiesin lisäksi ihan hyvin, että mut ois karsittu vaikka muuten tulijoita olis ollut neljä.)

Jälkikäteen olen tajunnut, että mulla on ihan hyvä rytmitaju ja ... että olisin voinut olla ihan ok. Jos sen ryhmän valkku olis halunnut kannustaa muitakin kuin niitä, jotka oli jo hyviä. Mutta eihän hän halunnut. Hän oli rakentamassa voittavaa joukkuetta, ei liikunnan iloa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mäkin oon kateellinen.

Toi on musta kauheeta, miten ainakin meidän lapsuudessa se liikunnan ilo tuntui olevan ihan sivuseikka. Toki musta on hyvä että lapsille on hyvää valmennusta ja kilpailumahdollisuuksia, mutta aina pitäisi olla myös mahdollisuus vaan pitää hauskaa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Jep näin se menee! Mullakin kesti kauan tajuta toi, että ei tarvitse olla hyvä että voi tehdä jotain. Koulussa sille ajatukselle ei oikein annettu mahdollisuutta.

Vierailija

Viime aikaisten kirjoitusten perusteella on alkanut tuntua siltä, että olen joku kummajainen kun minulla ei ole huonoja liikuntakokemuksia lapsuus-/nuoruusvuosilta. Kun yritän jotain keksiä, mieleeni tulee vain joitain salibandyjoukkueen kanssa hävittyjä finaaliotteluita jotka ovat silloin kirvelleet pahasti, mutta eiväthän nekään ole oikeasti huonoja muistoja. :D

Ehkä tämä johtuu osittain siitä että olen aika kilpailuhenkinen luonteeltani, joten arviointi ja kilpailut vain saivat yrittämään kovemmin.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012