Kestovalitusaiheeni on se, että vaatteiden ostaminen on tosi vaikeaa. Mittataulukoiden mukaan olen suunnilleen kokoa 36-38, mutta ostan usein L tai XL-kokoisia vaatteita jo ihan siksi, että pystyisin liikuttamaan niissä käsiäni.

Yksi murheenkryyni on sukat, siis polvisukat. Saan niistä kaikista suunnilleen veritulpan, koska pohkeeni eivät mahdu varsiin. Sama koskee saappaita ja farkkuja, mutta puhutaan nyt sukista.

Ahdisti oikein, että mitä ihmettä laitan jalkaan Nuuksio Classicille, kun pitkät trikoot olivat liikaa, mutta paljain säärin en viitsinyt mennä. Kaikki löytämäni treeni- tai muut polvisukat olivat aivan liian kireitä.

Kunnes olin muissa asioissa Varustelekassa, ja löysin nämä.

Mahtuu pohje, ei purista, ja soveltuu liikuntoon. Plussaa iloisesta väristä! Maksavat kympin (omilla rahoilla maksoin) ja voin suositella.

Ovat jopa villaa. Eivät kokonaan, mutta tarpeeksi. Olen vähän sitä mieltä, että minnekään ei kannata lähteä eikä juuri mihinkään ruveta ilman villasukkia. Siitä seuraa vaan kurjuutta ja harmia. Vaihdan bussissa, lentokoneessa ja elokuvateatterissa saman tien villasukat jalkaan, ja voi niissä tosiaan marankin juosta.

P.S. Ai miksi tuo kuva? Mietipä millaista kuvastoa tulee mieleesi, kun ajattelet kuvia jalassa olevista polvisukista. Niinpä

***

Wool socks are essential, no matter where you go or what you do. 

Kommentit (1)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012