Eräänä perjantai iltana istuskelin kotonani yksinäni , tietokoneella . Oli vuosi 2013. Mietin elämääni ja olin tullut jo tulokseen etten ikinä ehkä löytäisi rinnalleni ketään jonka kanssa jakaisin elämäni tunteet. En käynyt ulkonakaan enää, olin jumittanut kotiini, omalle mukavuus alueelleni. Hoidin lapset ja kotieläimet, kävin töissä . Viikonloput vietin yksin koneella istuen. Ystävillä oli omat elämät ja menonsa . Tunsin oloni niin yksinäiseksi.

Selailin nettiä, keskusteluja, eri ryhmiä . Ajattelin sulkea jo koneen ja painua pehkuihin , eksyin mielenkiintoiselle keskustelu ketjulle ja jäin lukemaan sitä. Halusin osallistua keskusteluun . Tässä ketjussa tapasin tulevan mieheni , kuvitelkaa somessa. Minua oli lykästänyt . Jäinkin juttelemaan kyseisen miehen kanssa yksityis viestein . Muutaman viikon päästä tapasimme livenä , hän vei minulta jalat alta. Halusin ehdottomasti tutustua mieheen paremmin . Tapaamisemme kesti vain muutaman tunnin sillä olin käyttämässä tytärtäni jalkkis harkoissa. Siinä ajassa ei paljoa ehdi mutta ehti sen verran kumminkin että mieskin halusi nähdä minut uudelleen. Olin myyty . 

Tapasin siis aivan täydellisen miehen. En voinut uskoa että tämä sattuisi minun kohdalleni. Mies oli hurmaava , todella hyvän näköinen ja hyvä kroppainen . Hän oli hauska , huumorintajuinen , huomaavainen . Siis niin täydellinen minulle . Sain häneltä kaiken , kaiken sen mistä olin unelmoinut . Hän otti minut huomioon, paljon läheisyyttä , rakkautta . Puhuimme paljon , pidimme hauskaa kahdestaan , en voinut uskoa että olin ansainnut tällaisen miehen rinnalleni . Olimme kuin paita ja peppu, yhdessä aina vain kuin se oli mahdollista . Takaraivossani jyskytti "jokin on tuossa miehessä , vialla , pakko olla koska minä hänet tapasin". Olinhan ajautunut suhteisiin joissa aina oli jokin vialla, oli alkoholistia, väkivaltaista tyyppiä, työnarkomaniaa ja muuten vain läheisriippuvaista sorttia , tunnevammaisuutta . Mikä tässä miehessä oli vialla? Hänhän oli täydellinen !!

Tätä täydellisyyttä kesti pari vuotta . Asuimme eri paikkakunnilla mutta matkaa alle neljäkymmentä kilometriä , ei aivan mahdoton matka ajaa autolla. Elimme etäsuhteessa , näimme usein vain viikonloppuisin , joskus myös viikolla. Lomat olin hänen luonaan , metsien keskellä , luonnon rauhassa. Voi kun muistelen näitä aikoja kaiholla. Ei ongelmia, kaikki meni loistavasti , seilasimme samoilla aalloilla , rakastimme toisiamme täysillä . Olimme onnellisia . Elämämme oli mutkatonta . Tunsin hänen rakkautensa . Täydellinen rakkaustarina , vai oliko?

Tyttäreni kävi yläasteen viimeistä vuotta . Tämän jälkeen minua ei pidellyt mikään omalla paikkakunnallani , paitsi vakituinen työpaikkani . Muutin mieheni luokse . Enää ei tarvinnut sunnuntaisin tuntea eron tuskaa , enää minun ei tarvinnut lähteä kotiini sillä minulla oli uusi koti, rakkaani luona . Pian totuimme toisiimme , elämään saman katon alla , yhdessä. Arki astui pian kuvioihin mutta sillain hyvällä tavalla. Kävimme töissä kumpikin . Minä tein vuorotyötä ja olin usein iltavuoroissa ja tein myös viikonloppuja . Kyllästyin pian työni epäsäännöllisyyteen ja anoin päivävuoroon , pääsin. 

Päivät kuluivat , viikot vierähtivät, kuukaudet hurahtivat ohitse . Mitä tapahtui, meille? Elämäämme alkoi tulla säröjä, tuli kinasteluja , häiriötekijöitä joita oli vaikea ymmärtää. Asiat kasaantuivat, luottamus tunsi kolahduksen , jotain meni rikki . 

Elämämme ei ollutkaan enää niin auvoisaa . Läheisyys alkoi hiipua, en saanutkaan enää sitä mitä tarvitsin kipeimmin, emme enää sanoneet "rakastan" . Elämä ei ollutkaan enään niin mutkatonata. Monia vastoinkäymisiä, itkua, surua ja vihaa. Tunteet alkoivat kasaantua sisälleni. Yritin puhua. En saanut tarvitsemaani vastakaikua tunteilleni enää. Olin hukassa, eksyksissä. Epätasapainoista aikaa kului puolitoista vuotta . Olin jo luovuttaa . Miehestä olikin tullut välinpitämätön, omissa oloissaan viihtyvä , etäinen ja niin pinnallinen , vai oliko?

Kunnes tajusin että mieshän kärsii Aleksitymiasta, tunne sokeudesta . Olinko ratkaissut mysteerin? Miten tästä eteenpäin? Mitä tehdä asialle? Onko meillä tulevaisuutta? Tätä pohdin tänään , tätä pohdin seuraavan viikon, seuraavat kuukaudet , aika näyttää. Odotan kesää innolla, sillä meillä on ulkomaan matka varattuna kahdeksi viikoksi . 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa