Hei taas! Ajattelin ajan hyödyksi tulla kirjoittamaan sisustuksesta. Olemme katselleet hyvin paljon Ikean, Jyskin, Mion sekä muiden sisustus kauppojen sivustoja ja valitsemme modernisia tuoteita. Tällä hetkellä meiltä löytyy jyskistä halvalla ostettuja pieniä hyödyllisiä tuoteita kuten kaksi koristetyynyjä. Molemmissa on pitsinen reuna ja sydän kuvio, joissa lukee pienellä printtatuja tekstejä. Näihin kahteen koristetyynyyn todellakin ihastuin jyskin kautta ja halusin tietysti ne heti, onneksi ne oli kuitenkin alennuksessa, joten ostos kannatti. Jyskistä olemme ostanneet lipaston sekä filttin, filtin ajattelin laittaa jalkopäihin sängyssä, koska tuntuu mukavalta kun laittaa varpaat filtin alle aina iltaisin, filtin teksti on todella mahtavasti keksitty, joten siihenkin ihastuin! Mieheni myös löysi jostakin varaston kätköstä popkorni laitteen, joka voisi toimia, mutta olemme sen antaneet olla koristeena jonkin ajan, mutta emme vielä tarkkaleen tiedä toimiiko se, joten jännällä odottaen koska ostetaan popkornia ja kokeillaan tätä laitetta. Toinen mikä saattaa kummastuttaa monia on se, että meillä on huoneessa lastenvaunut valmiiksi, mieheni kanssa ostimme joululahjaksi toisilemme 600 euron maksavan Crescent 2015 mallisen turvallisen vaunun, johon ihastuin ensisilmäyksellä kun kävimme lastenliikkeessä kiertämässä, sanoin miehelleni haluavani tuollaiset omalle lapselle tulevaisuudessa ja päätimme ostaa ne. Nytten olen niitä huoltanut kuten pyyhkinnyt pölyt ja pitännyt huolen ettei mene likaiseksi. Vauva aihe on todellakin lähellä sydäntäni ja en voisikaan ikinä arvata kuinka tekee onnelliseksi saada oma lapsi. Olemme myös muitakin hankintoja tehneet kuin vain vaunut, olemme ostanneet vauvavaatteita, tutteja sekä tuttipullon, nämä pienet ostokset todellakin tekee minut onnelliseksi kuhan ei ole liian kalliita. Kuitenkin sisustus aiheeseen takaisin niin meillä on paljon inspiraatioita eri aiheista. Mutta nyt kuitenkin olen tähän asti päässyt kirjoituksessani etten enään keksi mitään mitä kirjottaisin, toivottavasti ensi kerralla keksisin pidemmän aiheen jostakin, mutta nyt olen valmis kirjoitukseni kanssa. Toivottavasti piditte kirjoituksesta ja jatkossakin tulen kirjoittamaan lisää aihetta huoneemme sisustuksesta. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Nuori 20-vuotias nainen Ruotsin puolelta, joka on asunnut Suomessa. Olen huumorintajuinen, rauhallinen ja tykkään erityisesti kissoista. Harrastan piirtämistä, valokuvaamista ja sisustamista. Tavoitteenani on kertoa itsestäni sekä muista mielenkiintoisista aiheista.