Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka kykenevät aina pitämään kotinsa siistinä. Oli heillä minkälainen mieliala tahansa, tiskit ovat aina puhtaita, lakanat tuoreet ja raikkaat ja hyllyt ja lattiat pölyttömät. Joka ikinen koriste-esine kiiltää auringossa eikä pölyä tupsahda ilmaan istahtaessa sohvalle auringonvalossa. Oma asuntoni muistuttaa tätä jossakin määrin stressini ollessa vähäinen ja aikani kuluessa sulavasti jättäen aikaa myös kotiaskareille.

Kotini on linnani. Se myös ilmentää kaikkia kokemiani tunnetiloja reaaliajassa. Voisi siis sanoa, että mitä enemmän mieleni päällä on, sitä enemmän kotitöitä on tekemättä. Tiskit eivät siirry koneeseen ja puhtaatkin saattavat seisoa valmiina odottaen siirtymistä paikoilleen. Tiskiallas täyttyy ja pikkuhiljaa myös sen ympärillä oleva pöytätila käytettyjen astioiden määrän kasvaessa. Muutkin tavarat jäävät pöydille lojumaan, sairastellessa höystettynä puoliksi käytetyillä nenäliinoilla. Saapunut posti on sinne mihin olen sen laittanut tultuani kotiin, jollakin käytössäni olevista pöydistä, sohvalla tai sen viereisellä lattialla. Yleensä siis kaikissa näistä pieninä satunnaisina lippulappusina. Pyykit ovat pesun jäljiltä kuivaustelineessä osan jo kadottua suoraan käyttöön, samanaikaisesti itse kylpyhuoneessa sijaitsevien korien pursuessa yli. Auringonvalo paljastaa harmaan hahtuvakerroksen pinnan kuin pinnan päältä saatika tyynyistä nousevan pölysateen lösähtäessäni sohvalle pitkältä tuntuneen päivän jälkeen.

Osaan siivota. Teen sen myös äärimmäisen huolellisesti ryhtyessäni työhön. Lapsena saatoin siivota useamman päivän käydessäni läpi joka ikisen tavaran järjestellessäni huonettani. Lopputulos oli priimaa ja jokaisella tavaralla oli tarkoin valittu paikka. Tämän lisäksi kasvoin eräänlaiseen tavaroiden hamstraamiseen äitini pyrkiessä aina siirtämään tavaraa varastoon sen poisheittämisen sijaan. Tavaraa myös jemmattiin käyttötiloissa mahdollisimman pitkään ja sitä tuli koko ajan lisää. Hän myös jätti esimerkiksi keittiön siivoamisen illan viimeiseksi hommaksi kasaten kaikki päivän tykötarpeet tiskialtaaseen suureksi kasaksi. Tämä sisälsi usein myös ruoanlaiton jälkeiset kasvisten kuoret ja muovipakkaukset, joita vältellessäni en itse halunnut koskea kyseiseen kokonaisuuteen. Kotimme oli aina perussiistissä kunnossa, joten en kuitenkaan asunut törkyläjässä.

Tietyllä tasolla nautin kotini järjestämisestä. Ajan saatossa olen myös kehittynyt asiassa miettiessäni tavaroiden paikkojen käytännöllisyyttä ja tavaroideni todellisia tarkoitusperiä. Pidän kodistani ja pyrin pitämään sen helposti siivottavana entisten kymmenien posliinieläinten pyyhkimisen sijaan. Esillä on tavaroita hyvin rajallinen määrä ja loput on sijoitettu vitriiniin tai kaappiin. Jos asuntoni ei ole siivottavissa helposti, se räjähtäisi käsiini nykyistäkin helpommin. Olen myös äärimmäisen huolellinen valitessani kotiini materiaaleja ja uusia esineitä. Pyrin hankinnoissani täydellisyyteen, hinnan ja laadun euforiseen harmoniaan ja arkeni helpottamiseen ja esteettiseen mielen hivelyyn. Seuraan sisustusblogeja, Instagram-tilejä ja Pinterestiä. Kotini ollessa järjestyksessä se on rauhan tyyssija ja rentoilun mekka.

Tästä huolimatta intoni pitää yllä tätä euforiaa heikkenee kokiessani mieltäni kolauttavan tunnetilan. Yksinkertaisuudessaan tilan voi aiheuttaa se, että sairastun. Alituinen flunssa saa asuntoni näyttämään siltä, kuin olisin alivuokrannut kämpän tai ainakin sen keittiön hulttiopäiselle poikamiehelle, joka odottaa äidin kyläilyä tulevina viikkoina. Nuorena saatoinkin olla tämä nuori ’mies’ varsinkin painiessani jonkin asteisen masennuksen kanssa ollessani työtön. En kehtaa päästää ketään asuntooni kylään kauhistellessani kasvavan työn määrää ja kyetessäni pitkälti vain makaamaan sohvalla poikani istuessa vieressäni tablet-tietokone kädessään. Kaikki energiani kyseisessä tilassa menee pitkälti jälkikasvuni ravinnonsaannista huolehtimiseen ja ilta- sekä aamutoimien hoitamiseen. Pyrin keräämään kaikki käytetyt nenäliinat pois silmistäni roskakoriin kyetessäni nousemaan lepotilasta. Samaan tilaan saatan joutua myös lähestyvien deadlainien tai ihmissuhteiden vatvomisen tuloksena.

Älkää kuitenkaan säikähtäkö, pojallani on aina puhtaat vaatteet yllään ja hän käy suihkussa säännöllisin väliajoin kuten minäkin. Hän ei myöskään näe nälkää ja syö ainoastaan puhtailta astioilta. Vaikka tiskivuori kasvaisi, en alennu saastuttamaan hänen enkä omaa hyvinvointiani likaisten astioiden tai vaatteiden mikrobeilla. Loppupeleissä asuntomme on ihan ok. Parin tunnin järkkäilyn ja tiskivuoren selvittämisen jälkeen uskallan jälleen avata oven jopa vieraileville sukulaisille. Ehkä tilanne ei siis olekaan niin paha. Kaaos on hetkellistä ja se kaikkoaa, kuten myös liian pitkään jatkuva flunssa tai maahan vetävä mielentila. Aurinko paistaa risukasaankin, tunnelin päässä on valoa ja karvainen pää pitää nostaa pystyyn. Kaikki on hyvin ja elämä jatkuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Unelmat on tehty saavutettaviksi. Näin uskallan sanoa, sillä olen jo toteuttanut monta päämäärääni.

Olen täysipäiväinen opiskelija, pienen pojan yksinhuoltajaäiti, itseään ajoittain toteuttava taiteilijasielu sekä matkustamisesta ja elämästä nauttiva 27 -vuotias nainen. Nuorempana arkailin haaveitteni toteuttamista, mutta varsinkin tultuani äidiksi olen alkanut tavoitella unelmiani entistä enemmän. Blogini on tarina kokemuksistani ja haaveitteni toteuttamisesta, sillä monta päämäärää on edelleen saavutettavissa.

Tavoistani ja tottumuksistani johtuen, käsittelen myös erinäisiä aihepiirejä kuten luonnonkosmetiikkaa, matkustamista ja kodin sisustamista.

Instagram