Lapsena oli hieman ylipainoinen. Ruokaa ei ollut ennalta arvattaen saatavilla, joten sillon kun sitä sai, ahmin. Kaikki mahdolliset kirppis tai pullonpalautusrahat käytin herkkuihin. Hieman ylipainoisena myöskään lyönnit eivät sattuneet niin paljon.

Ala-asteikäisenä toivon kuolevani yön aikana. Murrosiän aikana oli ensimmäisiä itsemurhayrityksiä, viiltelyä, katolta hyppäämistä ja syömättömyyttä. 

Kuraattorille yritin puhua, mutta hän vain luuli minun haluavan pois tunnilta. Parikymppiseksi asti  bulimia, anoreksia ja ortoleksia vuorottelivat. Sitten muutin omilleni, ja minulla oli ensi kerran aikaa itselleni. Ensi kertaa muistin sijaisperheessä tapahtuneen hyväksikäytön. 

Muistaminen oli niin hirveää, että kaikki vastakkaisen sukupuolen antama huomio ahdistaa ja aktivoi muistot. Niinpä ajattelin kasvattaa kymmenien kilojen panssarin, jotta naiseudestani ja muodoistani ei jäisi enään mitään jäljelle, ei mitään, mikä herättäisi ahdistavaa huomiota. 

Kolmekymppisenä olen myös muistanut yhden kotibileissä tapahtuneen raiskauksen, olin silloin 15-vuotias. Samana vuonna myös vanhempi mies aloitti suhteen kanssani, joka sisälsi pakottamista ikäviin tekoihin. Ahdistuksekseni muistin myös äitini ja veljieni taholta vääränlaista käytöstä. Muistan myös 13-vuotiaana erään vanhemman pojan kaatavan minut hankeen ja kopeloineen intiimialueitani huutaen kukaan ei tuu sua auttamaan. 

Ylipaino on minulle fyysinen suojapanssari. Toivon, että pääsen siitä vielä eroon. Viime vuosina muutamia kertoja olen onnistunut pudottamaan muutamia kiloja, mutta paniikki ja takaumat iskevät, ja suklaarasian tyhjennettyä on näennäisen turvallinen olo hetken. 

Käyn tällä hetkellä viikottain traumaperäisten dissosiaatiohäiriön (takaumien) vakauttamisryhmässä. 

Tie panssarin laskemiseen on pitkä, siitä lisää taas seuraavissa bloggauksissa.

 

See ya soon ❤️

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa aion käsitellä rankkoja aiheita, mutta ne ovat kaikki tositapahtumia omasta elämästäni. Jos asia on totta, sitä mielestäni ei tarvitse kierrellä tai kaunistella. Kirjoittaminen on minulle voimaannuttava kokemus, ja toivon, että kipeistäkin aiheista puhuttaisiin, jotta tietoisuutta lisättäisiin. Tietoisuus mahdollistaa muutoksen.

 

Olen ihan tavalliselta vaikuttava kolmekymppinen perheenäiti. Korkeakoulutus, kansainvälinen ura, kaunis koti, uusi auto, komea mies, suloinen tytär, positiivinen asenne ja ihania ystäviä. 

Elämä ei ole ollut aina kuitenkaan niin auvoista. Isän kuolema, äidin hylkäys, sijaisperheen ankaruus, monenlainen rajattomuus, kehitysvammaisen veljen haasteet, koulukiusaaminen, ovat jättäneet vaikeasti lähtevät jäljet aikuisuuteeni. Niistä lisää pala kerrallaan.

Contacts: truestoriesofmylife@gmail.com