Tämä viikko on tuntunut raskaalta, ja kaikki tekeminen sujunut tahmealla tahdilla. Näin viime viikonloppuna painajaista biologisesta äidistäni, juoksin häntä unessa karkuun ja huusin "ei äiti, älä, pelkään" heräsin omaan huutooni yöllä ja pelotti nukahtaa uudestaan. 

Alkuviikosta näin painajaista, jossa Mikael Gabriel kosi minua, koska teen parempaa ruokaa kun hänen Trina tyttöystävänsä. En suostunut kosintaan, koska olen jo naimisissa. Hän suuttui kieltävästä vastauksesta ja puukotti minua. Heräsin taas omaan huutooni ja pelotti nukahtaa uudelleen. En ymmärrä miksi MG, oli unessani. Pidän Miklun musasta, mutta bad boy image is not my type.  

Ehkä MG symboloi ex-poikaystävääni, joka kohteli minua huonosti. Meillä oli suuria näkemyseroja myös kotitöistä, varsinkin kokkaamisesta. Exä myös kosi minua, mutten suostunut kosintaan. Kävin yksilöterapiassa seurustelun loppuvaiheessa, ja aloin ymmärtämään että minua kohdellaan huonosti. Jätin hänet, ja hän uhkaili että elämäni tulee olemaan vaikeaa jos jätän hänet. Hän sanoi myös, että tapan itseni ilman häntä.

Aika vahva olettamus, ikään kuin hän arvelisi elämäni olisi niin sietämätöntä ilman häntä, että sortuisin itsemurhaan.

Sen päätin, että kun hänestä pääsen, olen mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Olinkin yli vuoden yksin, kunnes tapasin ujon ja herttaisen nuoren miehen Vantaalta, jonka kanssa menin naimisiin ja perustin perheen. Ex-poikaystävän jättämisestä on kymmenen vuotta, ja meni monta vuotta, että toivoin, että hän saisi tietää, pärjään ilman häntä paljon paremmin. Että elämäni vasta alkoi hänen jälkeen. Että hankin korkeakoulutuksen, kansainvälisen ura, on uusi auto ja koti, avioliitto ja lapsiperhe. Että tein paljon enemmän, kuin hänen tahtonsa ja vallansa alla.  Pitkiin aikoihin en ole enään sitä miettinyt, en edes ole kysynyt mitä hänelle kuuluu, enkä toivo, että kohtaisin hänet jossain osoittaakseni, että hän oli väärässä. Hän on vain vanha ikävä muisto, enkä välitä enään, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Nykyhetki on vain niin paljon mielenkiintoisempaa. 

En saanut puukosta, mutta tietokoneelleni oli asennettu vakoiluohjelma. Läppärin näytölle tuli "vakoiluohjelma havaittu", sitten pyysin nykyisen mieheni, viedä sen työpaikkansa it-osastolle. Siellä havaittiin myös vakoiluohjelma. Kaikenlaista viestiä on lähtenyt sähköpostista ja facebookista, mitä en itse ole kirjoittanut. Salaisella numerollani on myös tehty alihintainen autonvaihto-ilmoitus nettiin, eräänä pe-iltapäivänä, jolloin nettiauton asiakaspalvelu oli jo mennyt kiinni, asian selvittämiseksi. Puhelimeni meni viikonlopuksi ihan tukkoon puheluista ja viesteistä. Salaiseen osoitteeseeni myös tuli lehtitilaus, jota en itse ollut tilannut. Salaiseen osoitteeseeni tuli myös postissa nimetön revitty pahvin palanen. Tein asiasta rikosilmoituksen, mutta exäni itse on poliisi, ja sain vain vastauksen, että mitään vakoiluohjelmaa tietokoneeltani ei ole löytynyt. Kuka muu kuin poliisi olisi voinut saada salaisen osoitteeni ja puhelinnumeron? 

Ja exäni nyksä oli opettaja ja he asuivat espoossa. Sain ihmeellisen viestiketjun espoolaisen koulun ilmeisesti vanhemmille tarkoitetusta sähköpostista. Yritin selvittää asiaa, miksi saan tälläistä viestiä, ja sain ihmeellisen vastauksen, asia ei ole minulle enään ajankohtainen. Jos exälläni on ollut vakoiluohjelma, ja se on ollut hänen koneella päällä, ja nyksä on käyttänyt sähköpostiaan luullen sen olleen hänen omansa. Aika kaukaa haettu, mutta sekavalta kuulostaa muutenkin koko soppa.

Minusta tuntuu, että minulle tapahtuu kymmenen ihmisen asiat. Voisiko pikkuisen tasaisempaa elämän meno olla? Tuntuu, että ei tarvitse kyllä draamaohjelmia katsoa, kun oma elämä on yhtä saippuaoopperaa. 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa aion käsitellä rankkoja aiheita, mutta ne ovat kaikki tositapahtumia omasta elämästäni. Jos asia on totta, sitä mielestäni ei tarvitse kierrellä tai kaunistella. Kirjoittaminen on minulle voimaannuttava kokemus, ja toivon, että kipeistäkin aiheista puhuttaisiin, jotta tietoisuutta lisättäisiin. Tietoisuus mahdollistaa muutoksen.

 

Olen ihan tavalliselta vaikuttava kolmekymppinen perheenäiti. Korkeakoulutus, kansainvälinen ura, kaunis koti, uusi auto, komea mies, suloinen tytär, positiivinen asenne ja ihania ystäviä. 

Elämä ei ole ollut aina kuitenkaan niin auvoista. Isän kuolema, äidin hylkäys, sijaisperheen ankaruus, monenlainen rajattomuus, kehitysvammaisen veljen haasteet, koulukiusaaminen, ovat jättäneet vaikeasti lähtevät jäljet aikuisuuteeni. Niistä lisää pala kerrallaan.

Contacts: truestoriesofmylife@gmail.com