Tämä viikko on mennytkin kotona linnoittautuessa, vesirokkoisen pikkuisen kanssa. Disneyn dvd:t ja ruutu+, koluttu läpi ja nyt hetken hiljaisuus kun pikkuneiti on tanssitunnilla ja isäntä ruokakaupassa. 

Olen lukenut paljon kohtalotoverin Catherin blogia,https://catherinweb.wordpress.com/2017/04/06/tulevaisuutemme-toivot/ jonka löysin Suomen Delfinsien sivuilta http://www.suomendelfins.fi. 

C:n blogin lukeminen on samalla oivaltavaa ja ahdistavaa niin hän käy läpi samoja tunteita ja pohtii samoja kysymyksiä. Ikäänkuin hän kamppailisi saman vihollisen kanssa, samassa sarjassa kanssani. Läpsystä vaihto ja taistelu uuteen erään. Mutta pyyhettä ei ole kumpikaan heittänyt kehään, vaikka täystyrmäyksiäkin tullut. 

Nyt saattaapi olla, että meidän molempien tarina lähtee dokumenttiin tv:n puolelle. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo.

Takaumia on tässä taas välähdellyt. 

Kun olin juuri täyttänyt 15, olin lukenut Demi-lehdestä artikkelin, jossa puhuttiin perheväkivallasta ja sanottiin, että se on väärin. Olen kasvanut sitä aikaa kun ei ollut internettiä ja asioista tiedettiin ja puhuttiin vähän. Kaikki väkivalta oli tuntunut pahalta, muttei kukaan ollut sanonut, että se olisi väärin ollut. Meillä kävi koulussa poliisi luennoimasta huumeista ja näpistyksistä. Hän sanoi, että erästä näpistyksistä kärynnyttä nuorukaista kotiin vietäessä hän oli nähnyt, että isä alkoi piiskaamaan lasta rangaistukseksi. Poliisi totesi, että laittoi vain oven kiinni. Tuli siis olo, että poliisi minua ei ainakaan auttaisi. 

Mihin sitten voisin sijaisperhettä paeta? Äitille en, siellä hakattiin kanssa. Puhelinluettelosta en löytänyt lastenkotia, enkä koskaan ollut tavannut sosiaalityöntekijää, mutta tänne en jää. Isä oli kuollut alkoholimyrkytykseen jo vuosia sitten, eli ei apua. Keräsin reppuun parit vaatteet ja lähdin linja-autolla mummille. Siellä sanoin etten halua mennä sijaiskotiin enään asumaan. Mummi ei halunnut minua ottaa, mutta sanoi että alkaa järjestämään asuntoa minulle ja äitille. Mutta jos en olisi kiltisti niin hän laittaisi minut takaisin sijaisperheeseen. 

No, huoltajuus ja osoite siirtyi mummille, mutta hän ei minua kotiinsa ottanut. Hän järjesti äitille asunnon, jossa minulla olisi huone. Siellä ei ollut kuitenkaan ruokaa, joten aloin hengailemaan ja majailemaan itseäni vanhemmalla miehellä. Vastineeksi täytyi kuitenkin ikäviä juttuja tehdä, mutta sain välillä sylissä olla.

Tuntui, että missään minua ei haluta, enkä ole mitään, ellen tee niin kuin muut haluavat. Missään ei ollut turvallista. Nyt kun mietin noita aikoja, on suuri helpoitus että ne ovat ohi. Mieleen ne kuitenkin välillä välähtävät ja vaikuttavat moniin asioihin tässä hetkessä.

 Nyt taidan ottaa kuppoisen kahvia, ja nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä. 

 

See ya soon ❤️

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tässä blogissa aion käsitellä rankkoja aiheita, mutta ne ovat kaikki tositapahtumia omasta elämästäni. Jos asia on totta, sitä mielestäni ei tarvitse kierrellä tai kaunistella. Kirjoittaminen on minulle voimaannuttava kokemus, ja toivon, että kipeistäkin aiheista puhuttaisiin, jotta tietoisuutta lisättäisiin. Tietoisuus mahdollistaa muutoksen.

 

Olen ihan tavalliselta vaikuttava kolmekymppinen perheenäiti. Korkeakoulutus, kansainvälinen ura, kaunis koti, uusi auto, komea mies, suloinen tytär, positiivinen asenne ja ihania ystäviä. 

Elämä ei ole ollut aina kuitenkaan niin auvoista. Isän kuolema, äidin hylkäys, sijaisperheen ankaruus, monenlainen rajattomuus, kehitysvammaisen veljen haasteet, koulukiusaaminen, ovat jättäneet vaikeasti lähtevät jäljet aikuisuuteeni. Niistä lisää pala kerrallaan.

Contacts: truestoriesofmylife@gmail.com