Aina kun olen matkustanut uuteen paikkaan, olen alkanut heti haaveilla pidemmästä jaksosta siellä. Muutostakin. Olipa kyseessä sitten vaikka pieni Pyhämaan kylä Uudenkaupungin kupeessa tai Kuala Lumpurin lähiö Malesiassa. 

Ei ole paikkaa, jossa en olisi viihtynyt heti ensimmäisestä hetkestä lähtien ja jonne en haluaisi palata. 

Toisaalta, maailmassa on myös paljon uusia paikkoja, joissa haluaisin vielä käydä. Mikään ei ole parempaa kuin uuteen paikkaan saapuminen ja siihen tutustuminen. Sen jälkeen paikallisen rytmin ottaminen haltuun ja ennen kaikkea siitä nauttiminen. Joskus se tapahtuu ensisilmäyksellä, joskus harvoin siihen kuluu päiviä. 

Opintovapaatani suunnitellessani yksi paikka on ollut minulle ylitse muiden: Bali. Vaikka olen käynyt nyt kaksi kertaa ja viettänyt siellä viimeksi tammikuussa yli kuukauden, haluan aina palata takaisin jumalten saarelle. Se on ollut selvää alusta saakka! 

Tämän vuoden alussa olin taas 4,5 viikkoa Balin Ubudissa ja ajattelin silloin, että se on parasta, mitä voin tänä vuonna kokea – koska en tiennyt tulevasta. Meditoin, joogasin ja hengasin tutuilla kulmilla toistamiseen. Lähikioskin väki tiesi päivittäiset ostokseni eli ainakin vettä, vihreää teetä ja hedelmämehua. Keho taipui hiljalleen asanoihin, joista olin aiemmin vain haaveillut. Valo, lämpö ja lomarentous tekivät elämästä helppoa ja ihanaa. Täällä voisi olla joskus paljon pidempään, ajattelin taas. 

Vaikka vaalin noita ihania Bali-kokemuksiani ja olin kiitollinen lomastani, paluu kotiin oli entistä rankempi. Helmikuinen Suomi oli harmaa, joogatunti kauppakeskuksen ketjupaikassa ei herättänyt mitään tuntemuksia ja energiavaje oli iso unelmalomasta huolimatta. Sen jälkeen mielessäni ovat pyörineet ajatukset pelkästään uusista matkoista, entistä pidemmistä reissuista ja tyytyväisemmästä olosta sekä suunnitelmat niiden toteuttamiseksi.

Kunnes kohtasin tämän päivän: olen nyt ilmoittautunut Jyväskylän yliopiston avoimen opiskelijaksi ja passissani on Indonesian viisumi. 

Maailma on täynnä toteutettavia unelmia. Tämän kortin sain pari vuotta sitten ystävältäni, ja hän oli tarkoituksella jättänyt sen kirjoittamatta. Tyhjä tila oli tarkoitettu minulle. Olin selvästi jumissa unelmieni kanssa, sillä en kahteen vuoteen osannut kirjoittaa mitään kortin kääntöpuolelle. Mutta kun sain siihen keväällä kirjoitettua opintovapaa-sanan, on ympärille alkanut kertyä paljon muitakin unelmia.
Maailma on täynnä toteutettavia unelmia. Tämän kortin sain pari vuotta sitten ystävältäni, ja hän oli tarkoituksella jättänyt sen kirjoittamatta. Tyhjä tila oli tarkoitettu minulle. Olin selvästi jumissa unelmieni kanssa, sillä en kahteen vuoteen osannut kirjoittaa mitään kortin kääntöpuolelle. Mutta kun sain siihen keväällä kirjoitettua opintovapaa-sanan, on ympärille alkanut kertyä paljon muitakin unelmia.

Alkutalven räntäsateessa laitoin vihdoin hakemuksen kirjoittamisen opintoihin ja toukokuussa sain todellisen unelmauutisen: minut on hyväksytty tekemään kirjoittamisen perusopintoja. Niitä, joista jo 19 vuotta sitten unelmoin, kun aloitin Jyväskylässä fuksivuoteni. Mutta jätin silloin unelmani, sillä työelämä imaisi mukanaan ja suoritin lähinnä pikaisesti vain niitä opintoja, joita ehdin tehdä työaikojeni ulkopuolella. Enkä ole aiemmin osannut enkä uskaltanutkaan kirjoittamisen opinnoista haaveilla. Joten tähän ilouutiseen verrattuna mikään työpaikka- tai opiskelupäätös ei ole koskaan aiemmin aiheuttanut yhtä suurta tunnevyöryä. 

Hyväksymiskirjeen saapumispäivänä tänä keväänä tulivat onnenkyyneleet monta kertaa, tuuletukset keskellä Helsingin keskustaa, hölkkäaskeleet lenkillä. Ja päähäni tulvahti heti noin sata asiaa, jotka haluaisin kymmenen kuukauden opintovapaallani tehdä. Matkustaa Balille, kyllä. Mutta miksi sittenkään jäädä sinne kokonaan, kun voi mennä niin moneen muuhun paikkaan. Japaniin, Malediiveille, Australiaan. Asua merenrannalla. Joogata. Sanoinko jo, että reissata. Ja tietenkin kirjoittaa – rakastuen uudelleen siihen ja kehittyen kirjoittajana. 

Päähäni tulvahti heti noin sata asiaa, jotka haluaisin opintovapaallani tehdä.

Lähtöön on 20 päivää ja sitä ennen pitäisi tehdä vielä monenlaisia matkavalmisteluita – siitä huolimatta, että olen suunnitellut reissuani jo kuukausia. Ja pakko myöntää: vähän jännittääkin jo. Etenkin se, että ihanat ystävät ja perhe sekä turvallinen työelämä jäävät tänne. Mutta unelmat voittivat, ja askeleet uuteen alkuun on otettu: lentolippu odottaa Malediivien ja Sri Lankan kautta Balille, mutta paluulippu on vielä hankkimatta.

Parhaat seikkailut alkavat sattumalta, mutta niiden sujumiseksi pitää usein tehdä hieman hommiakin. Opintovapaani on sellainen seikkailu. Se on myös unelma, joka ruokkii selvästi muita unelmiani. 
Nyt kuljen täysillä niitä kohti! 

Candidasa, Bali. 2015.
Candidasa, Bali. 2015.

Kommentit (0)

Seuraa 

Hei! Olen Annakaisa, adventurista. Uudet seikkailut ja reissut ovat parasta, mitä tiedän. Rakastan myös auringonvaloa, matchajuomia ja shiba inuani Mikkiä. Lukuvuoden 2017–2018 olen opintovapaalla ja toteutan unelmiani.

Blogiarkisto

Instagram