On lajeja, joissa musta kyllä otetaan kaikki irti. Nyt oon kohta viikon verran palautellu Jyväskylän Fight Clubin Brasilialaisen Jiu-Jitsun kokeilusta ja alkaa taas sormet näppikselle taipumaan. Tai ei siis sormiin mitään vikaa tullu, mut sen verran koville otti, että pääsi flunssa selättämään mut täksi viikoksi kanveesiin. Pääsin siis naisten BJJ-porukan treeneihin, jotka veti Heli Siltala. Porukka treeneissä oli alkeiskurssin vasta suorittaneista jo kokeneempia lajinharrastajiin, jotka kaikille yhteisten treenien lisäksi treenaavat myös omassa naisten porukassa pari kertaa viikossa. Kannattaa käydä muuten lukemassa tuota naisten blogia, sieltä löytyy sisältöä treeneistä ja vinkkejä aloittelijoille. 

Brasilialainen Jiu-Jitsu on judo ja jujutsu (jiu-jitsu) tekniikoista kehitetty itsepuolustus ja kamppailulaji, joka painottuu erilaisiin maassa käytäviin kamppailutekniikoihin. BJJ:n kilpailutyyliin ei kuulu potkuja, eikä lyöntejä. Voiton voi saada pisteillä tai saamalla vastustajan luovuttamaan lukon tai kuristuksen avulla. 

Helin vetämissä treeneissä keskityttiin monipuolisten alkulämpöjen jälkeen päivän tekniikkaan eli kilppariasennon (mun ultimate favorite) purkamiseen. Kilppari on tosiaan se, et oot niinku kilpikonna kyyryssä ja toinen koittaa kääntää sut siitä johonkin suuntaan. Ekaksi harjoiteltiin ihan liikkumista kilpparissa olevan päällä ja miten pääset päällä olevana irtautumaan, jos "kilpikonna" tarttuu sun jalkaan. Toisena juttuna harjoiteltiin taas kilpikonnan purkamista turvavyöotteella, siten että saat turvavyöotteen ja mukavasti käännät kaverin tiukalla otteella syliisi niin, et saat lopulta hookin, eli omalla jalalla koukutettua vastustajan jalan kiinni. 

Se mikä musta näissä ottelulajeissa on tosi haastavaa on se, että sillä on oikeesti tosi paljon väliä miltä puolelta kainaloa ja kumman käden sinne väliin työnnät. Näiden oppiminen on oikeesti iso haaste, saati sitten että ottelutilanteessa osaisit käyttää jotain opittua tekniikka. Mut siihenhän lähes kaikissa lajeisssa harjoittelulla pyritään: automatisoimaan liikeradat aivoihin niin, ettei sun tarvii kilpailutilanteessa sitä miettiä vaan toteutat sen vaan ajattelematta. Harjoituksissa tarkoitus taas on oikeesti oppia se juttu alusta pitäen oikein ja yrittää sit pikkuhiljaa saadaa siihen joku rytmi. Itelle vaan tää on ihan uudenlaista pikkutarkkuutta, joka haastaa aivoja ihan sikana. 

Toinen juttu mitä rupesin miettimään on Helin mainitsema pointti siitä, että kamppailulajit on yksilölajeja, joissa et voi harjoitella yksin. Tavallaan treeneissä ja salilla ollaan kuitenkin sitä samaa joukkuetta ja pyritään koko ajan kannustamaan ja ohjaamaan kaveria tekemään oikein. Voin siis ihan reippaasti kysyä siltä mun kilpikonnalta, että onko mun käsi nyt varmasti oikein ja varmistaa sitä et teen oikeita asioita. Yksilölajeiksi kamppailulajit tuntuu ajoittain jopa sosiaalisimmilta kuin perinteiset joukkuelajit - iholla ollaan ainakin koko ajan. Helin ja muiden mukaan salista ja treenikavereista muodostuukin perhe. 

Mut saa kyt ihan totaalisen poikki näillä vääntö osioilla. Olin kolmen hengen porukassa kun tehtiin kilpparin kääntöjä niin, että aina yhden vuoro olla 2min kilpparin purkaja tai kilppari. Toinen setti taidettiin vetää niin, että aina käännön jälkeen kilpparista tuli kääntäjä ja kolmas levännyt tuli kilppariksi. Aloittelijalla on kuulema rankkaa sen takia, että koko ajan jäpittää kaikilla mahdollisilla lihaksilla vastaan eikä osaa levätä oikeissa paikoissa. Lisäksi se mun purkamistyyli oli vetää niin paljon voimalla ku ikinä pystyin ja kerkesin, kun mun vastustajat osasi tehdä hommat paremmin noin 10% mun käyttämän voiman määrästä ja 500% paremmalla tekniikalla. Olin aivan palasina jo näiden jälkeen, mut treenejä oli siinä vaiheessa vielä yli puolituntia jäljellä. 

Sit harjoiteltiin yhtä kuristusteniikkaa, mikä oli mulle ihan uusi juttu. Tekniikkana oli kauluskuristus, jonka Heli näytti kaikille tosi tarkkaan. Mua jännitti tää osuus aika paljon, ei sinänsä se että mua kuristettaisiin, mut vaan se et itelle toi kuristusotteen ottaminen ei kyllä tuu helposti. Vaikka harjoittelukaveri sanoi, että osaa kyllä taputtaa itsensä pois otteesta heti kun se tuntuu, mut ei vaan silti. Pyysin, et kaveri treenaa ensin mulla, et tiedän miltä se ote tuntuu. Se itelle autto tosi paljon, koska siinä otteessa on kyllä tosi selkeetä millon se tuntuu ja millon ei ja heti kun taputat kaveri päästää irti. Toisaalta taas kuristusotteen ottajana joudut aika paljon säätää ja harjoittelee sitä otetta, et millon se alkaa tuntumaan. Joka tapauksessa näissä treeneissä myös kuristusotteen harjoittelu tuntui turvalliselta. 

Sit vielä loppuun sparraukset 3 x 2min. Tiedän, tää kuulostaa todella lyhyeltä ajalta, mut haastan sut kokeilemaan miten PITKILTÄ tuntuu minuutit matossa. Ottelu meni aina niin, et toinen puolustaa toinen hyökkää ja vedetään niin pitkälle et toisella on lukko tai saadaan kuristusote. Sit vaihtuu hyökkäysvuoro. Mulle annettiin näissä kyllä armoakin aika paljon, koska oikeesti mua ois viety ku litranmittaa, mut kyllä mie myös kaikkeni näihin pistin. Pari kertaa oisin voinut saada jonkun kuristusotteen, mutta ei riittänyt vielä harkkakerrat sitä ottamaan, joten päästin aina kissa-tyylisesti saaliin vapauteen. Mä en todellakaan tiedä missä kohtaa sparria voin hengähtää/hengittää vaan vedän vaan niin täysillä ku ikinä pystyn, kunnes katkeen.

Mulla oli näissä myös hammassuojat käytössä, mitkä vaikeutti hengitystä myös omalta osaltaan. Sairaan ärsyttävää kun vastustaja kannustaa jatkamaan,mut oma hengitys vaan pihisee eikä jaksa enää edes kättä nostaa. Viimeisessä sparrissa olin jo niin poikki, et kun kaveri laitto vaan vähän painoa mun rinnan päälle jouduin taputtaa itteni ulos, koska en saanut enää henkeä. Se on kyllä hauskaa,  kun periaatteessa tollanen mattopaini ei näytä juuri miltään - kaksi tyyppiä pyörii paikallaan matossa, mut HERRANJESTAS SE ON RANKKAA! 

Yhdet treenit sekä judoa, että BJJ:tä vetäneenä on aina haastava sanoa, mitä kaikkia eroja lajeissa on, mut BJJ:ssä ollaan vähän enemmän matossa painimassa, eikä tuu niin paljon heittoja. BJJ:ssä ei myöskään nuorempana lajina oo niin tiukat perinnesäännöt, kuin Judossa eli treeneissä ja otteluissa kunnioitus on läsnä, mut tapahtuu ehkä nykyaikaisempia menetelmiä käyttäen. BJJ:ssä esimerkiksi treenien jälkeen käteltiin kaikki treenikaverit, mikä oli mun mielestä tosi mukavaa! Myös BJJ:ssä on ottelupuku, Gi, mikä on samantapainen , mut ehkä vähän kevyempi kuin judon. Eipä sillä, hiki tulisi varmasti ilman pukua tai puvun kanssa. Hammassuojat mulla oli myös osassa treenejä käytössä, mut ne on treeneissä aika vapaavalintaiset. 

 

  • Mitä kehittää: Liikkuvuus, voima, kunto ja kehonhallinta. Varsinkin toi kehonhallinta ja voima on sellasia, jotka vääntöhommissa on tosi kovilla. 
  • Parasta: Kaikkensa antaminen. On jotenkin hullun siisti tunne, et vaikka tuntuu et on tosi pahassa otteessa niin jostain saa kaivettua sellainen voiman pisaran oikeaan suuntaan, et saakin itsensä sieltä pois. Kokeneempien mukaan lajissa ei myös koskaan ole valmis, vaan aina on varaa kehittyä. 
  • Pahinta: Itselle haastavinta on energiansäätely ja tekniikan oppiminen. Vaatii kuitenkin ihan hullua hiomista ja toistoja, toistoja, toistoja et jonkun opetellun tekniikan saa näkymään matsissa. 
  • Hinta: BJJ-alkaa alkeiskurssista (JKL Fight Clubilla alkaa syksyisin ja keväisin hinta 140€), jonka suorittamisen jälkeen voi alkaa käydä yhteisillä tunneilla.  Jyväskylän Fight Clubilla puolenvuoden maksu treenistä on 200€ ja siihen hintaan voi käydä kaikilla tunneilla ja hyödyntää vapaavuoroja, sekä punttisalia. 
  • Kenelle: Alkeiskurssin käymiseen ei vaadita mitään kamppailulaji taustaa, vaan se sopii kaikille. Kamppailulajeissa parantuu liikkuvuus ja keskivartalon voima, ja varsinkin suosittelisin kamppailulajeja kaikille palloilulajien harrastajille esim. kesätreeneiksi. Ei mene hukkaan!
  • Oma ranking: No tätä mie jouduin jo miettimään. Alan pikkuhiljaa huomata, että lajien ranking edes omalta kannalta on todella haastavaa, koska joku päivä tekee mieli keilaamaan ja toinen päivä painimaa BJJ:n tahtiin. Mie laitan tän nyt toiseksi, koska on monia samoja huippu-elementtejä kuin judossakin, mut toisaalta tykkäsin myös aika paljon judon just niistä vanhanaikaisistakin kunnioitussäänöistä. Lähinnä tässä alkaa lajeja kokeillessa miettimään,et voi kun voisi harrastaa kaikkea!

Kiitos Jyväskylän Fight Clubille lajitestauksesta!

Kommentit (2)

Peku jkl

Todella hyvin ja selkeästi kuvattu lajin ideaa ja vaativuuksia. Hyvä artikkeli!

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Silja, Jyväskylässä asuva 27-vuotias urheiluhullu opettajaopiskelija, sairaanhoitaja ja entinen salibandynpelaaja. 

 

"Bloggaan sadan erilaisen urheilulajin kokeilusta vuoden 2017 aikana ja esittelen sen tiimoilta muutaman uuden lajin viikossa.  Omana tavoitteena on oppia uutta ja löytää liikuntaharrastus, joka sytyttää eikä riko enää polvea. Lajiesittelyitä, fiiliksiä ja suosituksia lajeista mottona: tosissaan, mutta ei totisesti. "

 

Liikunta on mulle erityisen tärkeä juttu ja sen tuottamaa iloa jaan mielelläni. Jos saan sut osallistumaan haasteeseen tai kokeilemaan jotain uutta lajia, niin oon onnistunut! 

 

"Pidän blogissani lajirankingiä, joka kertoo mitkä lajit koen itselleni sopivimmiksi, ei sitä mikä olisi sinulle paras. Sinä olet erilainen, joten kannustan kokeilemaan kaikkia. Toivottavasti löydät blogistani uusiin lajeihin vinkkejä!"

 

 

LAJIRANKING 

  1. Pikajuoksu
  2. Judo
  3. Keihäänheitto
  4. Tennis
  5. Brasilialainen jiu-jitsu
  6. Kuulantyöntö
  7. Maastopyöräily
  8. Rullaluistelu
  9. Melonta
  10. SUP-lautailu
  11. Kiipeily
  12. Retkeily / Vaellus
  13. Ratsastus
  14. Frisbeegolf
  15. Ultimate
  16. Kiekonheitto
  17. Cheerleading
  18. Aitajuoksu
  19. Telinevoimistelu
  20. CrossFit
  21. Triathlon
  22. Polkujuoksu
  23. Maantiepyöräily
  24. Jousiammunta
  25. Jooga
  26. Kehonpainoharjoittelu
  27. Kirkkovenesoutu
  28. Vapaaottelu
  29. Tanssillinen ryhmäliikunta 
  30. Keilaus
  31. Painonnosto
  32. Enduro
  33. Golf
  34. Umpihankihiihto
  35. Laitesukellus
  36. Laskettelu
  37. Wakeboarding
  38. Agility
  39. Parkour
  40. Sirkus
  41. Spinning
  42. Pyöräily
  43. Paini
  44. Uinti
  45. Paritanssit
  46. Vesijuoksu
  47. Kuntosali
  48. Retkiluistelu
  49. Ampumahiihto
  50. Hiihto
  51. Nyrkkeily
  52. Historiallinen miekkailu
  53. Taiji
  54. Lenkkeily
  55. Kehonhuoltotunnit
  56. Ilma-aseammunta
  57. Kävely
  58. Lumikenkäily
  59. Pilkkiminen
  60. Step-aerobic
  61. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  62. Geokätköily
 
Follow

 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram