Matkakohde: Rodos
31.03.2010 09:00
Rodoksella herkutellaan ja sukellellaan.
Rodoksen lännenpuoleinen Tuulinen ranta ei ole tällä kertaa nimensä veroinen. Puhuripäivinä aallot kohoavat surffattaviin korkeuksiin, mutta nyt ei tukka hulmua juuri nimeksikään. Tänään turkoosinkirkasta vettä käytetäänkin aivan muuhun toimintaan: pinnanalaiseen maailmaan tutustumiseen.
– Viidentoista metrin päästä rannasta alkaa 20 metrin syvänne, ja parhaina päivinä näkyvyys on 30 metriä, kertoo sukeltaja Jimmy Moshou ja viittoo merelle päin.
Brian Petersiä hymyilyttää. Hänellä on molskimiseen aikaa yhdeksän tuntia, ennen kuin täytyy taas lähteä seilaamaan.
– Olen töissä amerikkalaisella loistoristeilijällä ja sukellan satamissa aina kun mahdollista, hän kertoo.
Eipä tulisi ensimmäisenä mieleen tulla sukellusmatkalle Rodoksen 60 000 asukkaan kaupunkiin. On yllättävää, että vedenalaiset näköalat avautuvat aivan keskustan rannoilta. Paikka ei siis ole pelkkää diskopoppia ja rantalöhöilyä, vaikka toki niihinkin on mahdollisuus.
– Entinen tyttöystäväni on muuten Turusta, Jimmy kertoo ja alkaa hehkuttaa Suomen sukellusoloja. Mieleenpainuvimpia olivat talviset sukellusreissut jään alla Turussa.
Jimmy ei ole ainoa vaaleaverikköjen nalkkiin jäänyt, sillä Rodos on tunnettu suuresta suomalaisesta asukasmäärästään. Mutta mikäs siinä. Helsingistä pääsee neljän tunnin lennolla paikkaan, jossa aurinko paistaa, vesi on kirkasta ja ruokakin vielä jumalaisen hyvää ja annokset suuria. Ei ihme, että Kreikka on taas todella kuuma kohde ja maailman jetset-väkikin on alkanut virrata sinne entistä ahkerammin.
Ruokaherkut x 3
1) Salaatin salaisuus
– Suola, pippuri, oliiviöljy ja vinegretti, painottaa ravintoloitsija Manolis Anastasialis. Siinä ovat kreikkalaisen salaatin tärkeimmät ainesosat. Kun ravintolassa saa eteensä lautasellisen vihreää, vasta kastike ja tietysti fetajuusto tekevät siitä kreikkalaisen.
– Ruoka pitää aina maustaa itse, Anastasialis vielä muistuttaa.
Kreikkalaisesta ravintolasta ei löydy paikallista, joka ei olisi heti maustepurkkien kimpussa ruuan eteen saatuaan.
2) Viilennystä jääkahvilla
Kreikkalaiset ovat täysin hurahtaneita kahviin – jopa suomalaiset ja italialaiset näyttävät jäävän kakkoseksi. Aurinko paistaa Rodoksella 280 päivää vuodesta, ja frappéja kuluu urakalla. Tämä kreikkalainen jääkahvi on höystetty jäillä ja maun mukaan myös kylmällä maidolla. Makeusasteen voi määritellä itse: sokeria, makeutusainetta tai ei kumpaakaan.
3) Suut makiaks!
Kreikkalaiset ovat aivan hulluina herkkuihin.
– Yleistä on, että kakkupalan päälle tilataan kolme palloa jäätelöä, kertoo Gelo Blu -kahvilassa työskentelevä argentiinalainen Mariana Pomilio.
Gelo Blu on paikallisten suosikkipaikka Lindoksen kaupungin keskustassa. Perille pääsee vastaantulijoilta kysymällä, sillä sokkeloisilla kujilla eivät mitkään maailman osoitteet auta. Paikka täyttyy paikallisista neljän jälkeen iltapäivällä ja sunnuntaisin herkut tekevät parhaiten kauppansa.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
0 m/s

Teksti:

