Hiljaisuus nostaa sodan sivuhenkilöt esille
-
Teksti:
kirjoittaja
9.12.2011 10:30
Parhaimmillaan leffa on kuvatessaan sodan kauhuja.
Ison talon poika Antti (Lauri Tilkanen) ja hänen renkinsä Eino (Joonas Saartamo) saavat jatkosodan viimeisenä keväänä komennuksen kaatuneitten evakuoimis-keskukseen. Perillä odottavat pastori Hiltunen (Kari Hakala) ja kolme lottaa: Siiri (Joanna Haartti), Jaana (Terhi Suorlahti) ja Miina (Sinikka Mokkila). Heidän epäkiitollinen tehtävänsä on hoitaa suomalaiset vainajat sellaiseen kuntoon, että heidät voidaan lähettää kotiin haudattaviksi.
Ison talon Antti höynäyttää yksinkertaista Einoa kerta toisensa jälkeen, mutta renki uskoo sitkeästi olevansa isäntänsä paras ystävä. Antin jallittamaksi joutuu myös lotta Siiri.
Sakari Kirjavaisen ohjaama ja Esko Salervon käsikirjoittama draama Hiljaisuus keskittyy henkilöihin, jotka ovat yleensä jääneet sotaelokuvissa paitsioon. Päähenkilö, yksinkertainen renki Eino, muistuttaa Forrest Gumpia.
Aihe on raskas ja sitä onkin yritetty keventää huumorilla, vaihtelevalla menestyksellä. Elokuva onkin parhaimmillaan kuvatessaan sodan kauhuja vakavasti.
Hiljaisuus
Ohjaaja: Sakari Kirjavainen, ensi-ilta 9.12.
Tähdet: ***
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
5.66 m/s






