Vegeä koko viikko
-
Teksti:
kirjoittaja
- Valokuvat: Sami Repo Valokuvaaja
4.02.2010 09:00
Vaihda kasvisruokaan, edes viikoksi.
Perunamuusilla hunnutettu sienipata on täyttävä ruoka.
Maanantai: Perunamuusilla gratinoitu sieni-juurespata
Tiistai: Soijarouhebolognese
Keskiviikko: Mausteinen linssi-kookoskeitto
Torstai:Paistettuja nuudeleita, tofua ja ituja
Perjantai: Chili sin carne ja tortillat
Perunamuusilla hunnutettu sieni-juurespata
4 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia + uunissa noin 10 minuuttia
1/2 pkt eli 1 pss Mummon muusi-perunamuusijauhetta
3 dl vettä tai kasvislientä
3 dl maitoa tai ruokakermaa
Sieni-juurespata:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g juureksia, esimerkiksi juuriselleriä, palsternakkaa ja porkkanaa
Noin 200 g esikäsiteltyjä suppilovahveroita (pakasteita, purkista tai kuivattuja liotettuina)
2 rkl rypsiöljyä
2 prk (à 250 g) ranskankermaa
200 g maukasta juustoraastetta, esim. vuohenmaitogouda tai gryuere
Rouhittua mustapippuria (ja suolaa)
3 rkl hienonnettua, tuoretta ruohosipulia, kirveliä tai lehtipersiljaa
Pinnalle 2 rkl seesaminsiemeniä
Tee muusi pakkauksen ohjeen mukaan, ja laita se hetkeksi sivuun. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja leikkaa juurekset pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä pannulla öljyssä sipulien kanssa kunnes juurekset ovat melkein kypsiä. Lisää sienet ja jatka paistamista kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä.
Lisää pannulle ranskankerma ja juustoraaste. Mausta mustapippurilla, hienonnetuilla yrteillä ja halutessasi suolalla. Siirrä seos uunivuokaan tai jos paistinpannu on uuninkestävä, jätä seos pannulle. Lusikoi päälle perunamuusi. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes muusin pinta on lämmennyt ja saanut hieman väriä.
Soijarouhe-bolognese
4 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia + keittämiseen 10 minuuttia
400 g (täysjyvä)pastaa
Kastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 pientä porkkanaa
2 tl oliiviöljyä
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl kasvislientä
1 prk (400 g) kokonaisia, kuorittuja tomaatteja
1 tl sokeria
1/4 tl chilijauhetta (tai maun mukaan)
2 tl kuivattua basilikaa tai oreganoa
Rouhittua mustapippuria (ja suolaa)
Noin 1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna
Tarjoiluun parmesaania
Hienonna sipulit ja kuutioi porkkanat. Kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti. Mittaa joukkoon soijarouhe, kasvisliemi ja kuoritut tomaatit liemineen. Anna porista 10 minuuttia. Mausta seos sokerilla, chilijauheella, yrteillä, mustapippurilla ja halutessasi suolalla. Lisää aurinkokuivatut tomaatit. Yhdistä keitetty pasta ja kastike. Ripottele päälle parmesaania.
Linssi-kookoskeitto
4 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia + 20 minuuttia keittämiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 pala palsternakkaa
1 punainen paprika
2 tl rypsiöljyä
Noin 6 dl kasvislientä
2 dl punaisia linssejä
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl sitruunamehua
Rouhittua mustapippuria (ja suolaa)
Kuori sipulit ja juurekset. Hienonna sipulit, kuutioi paprika ja juurekset. Kuullota niitä kattilassa öljyssä muutama minuutti. Lisää kattilaan kasvisliemi, linssit ja kookosmaito. Anna porista kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes linssit ovat pehmeitä ja melkein soseutuneita.
Mausta juustokuminalla, sitruunamehulla, pippurilla ja halutessasi suolalla.
Chili sin carne ja täysjyvätortillat
4 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia + kypsentämiseen 10 minuuttia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
1 paprika
1 rkl rypsiöljyä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
4 dl keitettyjä papuja
1 pss fajita-mausteseosta (esim. Santa Maria)
1 tl sokeria
Tarjoiluun:
8 tortillaa
1 prk ranskankermaa
1 prk guacamolea
Salaatinlehtiä, tomaattia kuutioina
Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutioi porkkanat. Viipaloi paprika, poista kanta ja siemenet. Kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä pannulla. Lisää porkkanat ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää paprikat ja tomaattimurska. Anna hautua kannen alla kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää pannulle pavut, mausteseos ja sokeri. Anna kiehahtaa. Jos seos on liian paksua, lisää tilkka vettä.
Tarjoile papuseos tortillojen, ranskankerman ja guacamolen kanssa. Viimeistele salaatilla ja tomaateilla.
Paistettuja nuudeleita thaimaalaisittain
4 annosta
Valmistusaika: 15 minuuttia
250 g leveitä riisinuudeleita
3 kevätsipulia tai pala purjoa
1/2 kiinankaalia
2 pkt (yht. 500 g) maustamatonta tofua
2 valkosipulinkynttä
1–2 tl inkivääritahnaa (esim. Spice Up) tai vastaava määrä tuoretta inkivääriä hienonnettuna
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl soijakastiketta
1 rkl sweet chili -makeaa chilikastiketta
1 dl ituja
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois ja huuhtele nuudelit kylmällä vedellä.
Hienonna kevätsipulit ja kiinankaali. Kuutioi tofu. Kuori ja viipaloi valkosipulit ja kuullota silppua inkiväärin ja tofupalojen kanssa pinnoitetulla pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon nuudelit. Jatka paistamista koko ajan sekoittaen muutama minuutti. Lisää tarvittaessa hieman öljyä.
Lisää pannulle kiinankaali ja kevätsipulit. Sekoita kunnes ruoka on lämmintä. Mausta sitruunamehulla, soijalla ja sweet chilillä. Viimeistele iduilla.
Vinkki: Lisämakua ruokaan saat marinoimalla tofun. Kuutioi tofu, ja laita se kulhoon. Lisää joukkoon yksi viipaloitu valkosipulinkynsi, ruokalusikallinen soijaa, ruokalusikallinen sitruunamehua ja noin desi rypsiöljyä. Lisää halutessasi chiliä, inkivääriä ja tuoreita tai kuivattuja yrttejä. Anna maustua vähintään neljä tuntia.
Arvioi juttu:
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA

