Jatkis: Julia Roberts - Amerikan kultatyttö

0 kommenttia

25.02.2010 09:00

Osa 2

Kun 17-­vuotias Julia tapasi New Yorkissa Bob McGowanin, nuorten nousevien näyttelijöiden managerin, jokin tytössä teki mieheen vaikutuksen. Julia astui huoneeseen ja otti heti keskustelun haltuunsa, vaikka paikalla oli paljon häntä itseään vanhempia ihmisiä.

”Julia oli nuoresta iästään huolimatta läsnä kuin 40-vuotias. Hän näytti lapselta mutta oli henkisesti paljon ikäistään vanhempi”, Bob totesi.

Mies oli oikeassa. Julia oli ehtinyt kokea lyhyen elämänsä aikana paljon enemmän kuin moni ikäisensä. Hän oli asunut Atlantan keskustassa lasten ja nuorten teatteria pyörittävien vanhempiensa talossa ja kuunnellut pienestä pitäen järkyttäviä avioriitoja. Hän oli viisivuotiaana nähnyt perheensä hajoavan ja kärsinyt vuosia huoltajuusriitojen kiistakapulana. Isä Walter oli kuollut syöpään, kun Julia oli kymmenvuotias.

Hänen isäpuolensa taas… Niin, Michael Motesin Julia sulki mieluiten kokonaan pois muistoistaan. Vaikeaa arkea isäpuolen pelossa oli kestänyt kymmenen vuotta, ja perhe-elämä oli alkanut tuntua Juliasta turvalliselta vasta 16-vuotiaana, kun äiti Betty Lou oli ottanut Michaelista eron.

Kotiolot olivat siis muuttuneet siedettäviksi vain noin vuotta ennen kuin Julia muutti vanhempien sisarustensa Ericin ja Lisan perässä New Yorkiin.

Koettelemuksistaan huolimatta Julia oli aina ollut puuhakas ja aktiivinen tyyppi: hän oli soittanut klarinettia koulun orkesterissa ja ratsastanut isoisänsä Tomin hevosilla aina, kun hän oli päässyt tapaamaan isovanhempiaan. Hän oli pelannut tennistä ja käynyt par­tiossa sekä koulun näytelmä­ryhmissä. 17-vuotiaana Julialla oli ollut jo monta työpaikkaa: jäätelöbaari, elokuvateatteri, kauppa­keskuksen snackshop, urheilu­liike. Hän oli ollut valokuvamallina, ja nyt hän oli New Yorkissa toteuttamassa unelmaansa näyttelijän urasta.

Vaikka manageri Bob McGowan oli epävarma Julian leveästä etelän­aksentista ja eräänlaisesta kömpelyydestä, joka näytti johtuvan Julian kokemattomuudesta näyttelijänä, hän otti tytön siipiensä suojaan.

Julia oli päättäväinen: hän ramppasi kaikissa mahdollisissa koekuvauksissa, treenasi ääntään ja hankkiutui eroon murteestaan. Mutta mitä itse näyttelemisen hieno­säätöön tuli, Julia ei jaksanut keskittyä nippelitouhuun. Hän aloitti monta näyttelemiskurssia mutta lopetti ne aina kesken.

”Kurssien puolivälissä ajattelin aina, että tuo jätkä jauhaa täyttä sontaa. Minusta tuntui siltä, että kursseilla käsiteltävät asiat olivat täysin vailla pointtia. Tee näin silmilläsi, älä tee näin silmilläsi… Ne jutut saivat minut ylitietoiseksi siitä, mitä hemmettiä tein silmilläni, ja koko homma oli jotenkin epäaitoa. Siinä tuli vain pakkomielteiseksi itseään ja tekemistään kohtaan”, Julia muisteli myöhemmin.

Julia ei harjoitellut näyttelemistä mielellään, koska hänestä tuntui, että ensimmäinen tai toinen otto olisi todennäköisesti paras. Jankkaamalla samaa kohtausta seitsemän kertaa tunne vain ka­toaisi. Ajatus sopi Julian logiikkaan, sillä teini-ikäisenä ujoudestaan vapautunut tyttö oli muutenkin spontaani tyyppi.

Spontaanius näkyi myös miesasioissa. Eräänä päivänä Julia soitti managerilleen Bobille Empire-kahvilasta.

”Bob, maailman suloisin poika tarjoilee minulle juuri, ja hänen nimensä on Charlie Walsh. Aion sanoa Charlielle, että olet kiinnostunut hänestä ja että näit hänet joskus aiemmin käydessäsi täällä. Sitten kerron Charlielle, että sinä lähetit minut tänne tuomaan puhelinnumeroasi. Ja kun hän soittaa sinulle, teet treffit hänen kanssaan, ja tapaamispäivänä minä vain satun olemaan toimistossasi, okei?”

Ihme kyllä Bob suostui Julian päähänpistoon, ja kaikki voittivat. Charliesta tuli Bobin asiakas, ja nuori näyttelijä alkoi jopa tapailla Juliaa puolivakavasti. Lopulta pari erosi hyvissä väleissä.

Noihin aikoihin Julia kävi muutenkin paljon ulkona ja bailasi
iltaelämässä. Hänellä alkoi olla paljon ystäviä – myös poika­ystäviä. Julia flirttaili mielellään, vaikkei hän aina olisikaan ollut flirtin kohteesta kiinnostunut. Irtosuhteet seurasivat toisiaan.

Kun suojelevainen isoveli Eric tunki Julian jalan elokuvamaailman oven väliin, Julia sai valkokankaalla vain yhden repliikin: ”Si, Papa”. Blood Redin kulisseissa hän sai kuitenkin monta uutta miestuttavuutta.

Julian huonekaveri kuvaus­paikalla oli Alexandra Masterson. Lexi ihmetteli Julian kykyä verkostoitua. Kun Julia käveli huoneeseen, kaikki kääntyivät häntä kohti. Ihmiset tulivat aina tietoisiksi siitä, että Julia oli läsnä. Pian avoin ja puoleensavetävä tyttö oli kaikkien paikallaolijoiden ystävä. Näytti siltä, että Julia ystävystyi helposti ja luonnollisesti tekemättä asian eteen sen kummemmin mitään, kuin puolivahingossa.

Yhtä luonnollisen säihkyvä hän oli valkokankaalla. Kun Eric ja Julia työskentelivät yhdessä, heistä näkyi yhteinen menneisyys ja vahva läheisyys. Eric huolehti Juliasta, ja joskus isoveljestä paistoi jopa ylisuojeleva asenne.

Julia eli silti huolettomasti. ”Yhtenä päivänä hänen poika­ystävänsä oli kuvausryhmän grip-mies, ja pariskunta saattoi kadota kokonaiseksi yöksi johonkin. Toisena päivänä Julian poikaystävä olikin toinen kuvausryhmän grippi. Koskaan ei voinut tietää, kenen kanssa hän oli! Julia siirtyi pojasta toiseen hyvin nopeasti. Jotkin suhteista eivät kestäneet kuin yhden yön”, Lexi Masterson muisteli myöhemmin.

Vaikka Blood Red filmattiin jo vuonna 1987, elokuva nähtiin teattereissa vasta 1989 eikä se menestynyt hyvin.

Seuraavaksi Julia näytteli alaikäistä raiskauksen uhria tv-sarja Murharyhmän ensimmäisellä tuotantokaudella. Julia teki hyvän roolityön, ja kun hän palasi New Yorkista kymmenen kuukauden kuluttua lomille kotikonnuilleen Georgiaan, Julia huomasi Smyrnan asukkaiden tuijottavan häntä paikallisella ostarilla. Ensin hän luuli kuvittelevansa koko asian, mutta lapsuudenkaveri Paige Amsler huomasi pällistelyn myös. ”Mitä varten ihmiset kyttäävät sinua?” Paige kysyi.

Pian pari tyyppiä tuli juttelemaan tytöille, ja he kertoivat tunnistaneensa Julian Murharyhmän jaksosta. ”Tai ehkä he vain luulivat tunnistavansa minut jostain ja ehtivät kysyä vain: ’Oletko sinä…’, mihin vastasin vikkelästi ’hei, nyt ollaan Cumberlandin ostarilla, mitäs luulet?’”, Julia nauroi myöhemmin.

Julian paluu New Yorkiin tarkoitti paluuta jatkuviin koe-esiintymisiin. Hänen managerinsa sai vihiä romanttisesta komediasta, johon etsittiin naisnäyttelijöitä. Sweet Little Rock ’n’ Rollers -niminen leffa kertoisi tyttöbändin ihmissuhdekuvioista ja aikuistumisesta. Julia – joka tuolloin tunnettiin nimellä Eric Robertsin sisko – oli ikävä kyllä musiikillisesti melko lahjaton.

Julia ilmoitti kuitenkin managerilleen Bobille, että häneltä hoituisi bassonsoiton näytteleminen, jos hänen annettaisiin harjoitella. Julia sai basistin roolin. Hänen tehtävänsä oli näytellä ärsyttävää, seksihurjastelevaa bimboa, mutta Julia teki roolista hiukan aiottua syvällisemmän ja nautti leffan kuvaamisesta.

Elokuvan nimi muutettiin tekovaiheessa Satisfactioniksi. Kuvauksissa Julialle tapahtui jotain käänteentekevää: hän tutustui Liam Neesoniin, itseään kuusitoista vuotta vanhempaan näyttelijään. 35-vuotias Liam oli luonteeltaan harkitseva ja viileä, kun taas 19-vuotias Julia oli hyvin ulospäinsuuntautunut, kupliva ja iloinen. Yhteistä heillä oli se, että kumpikin kiroili kuin rekkamies ja molemmat polttivat tupakkaa, Julia jopa pari askia päivässä.

Liamin hullaantuminen Juliaan aiheutti kuvaspaikalla jännitteitä, sillä hänen vastanäyttelijänsä, elokuvan pääroolin esittävä Justine Bateman, ei pitänyt siitä, että Julialla oli Liamin kanssa vipinää.

Juliaa ja Liamia eivät Justinen mielipiteet kiinnostaneet. He olivat ihastuneita eivätkä voineet pitää näppejään erossa toisistaan. Yleensä coolia esittävä Liam oli Julian kanssa kuin toinen ihminen. Pari kosketteli ja halaili toisiaan jatkuvasti, minkä huomasivat kaikki. Käsikirjoittaja Charles Purpura ei hämmästynyt romanssista.

”Suhteet elokuvien kuvauksissa ovat hyvin yleisiä, koska kuvaukset muistuttavat sotaa, jossa kaikki ryhmän jäsenet sitoutuvat toisiinsa vahvasti. Mentaliteetti on ’me vastaan muut’, ja muut ovat siviilejä. Elokuvaperheeseen kuuluminen on hyvin intensiivistä ja älyttömän viettelevää”, käsi­kirjoittaja sanoi. Julia on itse verrannut elokuvan kuvauksia kaukaisella saarella olemiseen.

”Siellä ei ole ketään muita, joten ihmisten välille syntyy vahva luottamus.”

Julian työpaikkaromanssi jatkui kuitenkin myös Satisfactionin kuvausten loputtua, ja hän pakkasi vaatteensa ja muutti Liamin luokse seuraavan vuoden alussa.

Liam asui kolmekerroksisessa rosorapatussa talossa, joka sijaitsi parin korttelin päässä meren­rannalta. Mutta meri oli Tyyni­meri, ei suinkaan Atlantti. Liamin talo nimittäin sijaitsi Venice Beachilla Kaliforniassa. Tästä lähtien Julia eläisi koko loppuelämänsä kahden rannikon välillä.

Julian ja Liamin ikäero oli monien mielestä suuri, ja jotkut ajattelivat Julian hakevan Liamista korviketta kuolleelle isälleen. Julia itse ei ollut samaa mieltä.

”Minulla ei ollut riittävää vertailu­kohtaa, jotta olisin voinut hakea isähahmon korviketta. Olin niin nuori, kun isäni kuoli, eikä minulla ollut tarpeeksi kokemusta, josta ammentaa. Mutta ehkä minun versioni korvikkeesta oli se, että hain poikaystäviä, jotka olivat samanlaisia kuin Eric”, Julia pohti vuosia myöhemmin. Liamissa olikin paljon samaa kuin Ericissä.

Kun Satisfaction tuli ensi-­iltaan, Liam ei halunnut mennä katsomaan sitä. Hän oli tiennyt leffan olevan huono ajatus jo tehdessään sitä. Julialle kokemus oli ollut opettava, mutta hänkin tajusi, ettei samanlaista elokuvaa kannattaisi enää tehdä.

Pian Julia sai rooleja yhä paremmissa elokuvissa. Ensin tuli Baja Oklahoma, ja sen jälkeen hän alkoi valmistautua toistaiseksi tärkeimpään koe-esiintymiseensä.

Mystic Pizza oli nuorten kasvu­tarina ja komediallinen draama, josta moni nuori naisnäyttelijä halusi osan. Kun Julia saapui pizzatarjoilija Daisyn roolin koelukuun, tupa oli täynnä daisyjä, jotka olivat paremman näköisiä kuin Julia.

”Mikä antaisi minulle sen kulman, jolla saisin nokitettua kaikki nämä tyypit”, Julia mietti. Hän kuunteli Jimi Hendrixin Montereyn-­konsertin livekasettia ja alkoi soittaa Wild Thingiä putkeen yhä uudestaan ja uudestaan.

Mitä pitempään Julia soitti biisiä, sitä koppavammaksi hän tuli. Ja sitä enemmän hän sai huomiota huoneen muilta naisilta, jotka alkoivat hermostua hänen läsnäolostaan. Kuka oli tuo isopehkoinen tyyppi, joka lauloi korvalaput päässään Hendrixiä ja heitteli lyijy­kynäänsä pehmeään katto­paneeliin kuin tikkaa? Saatuaan itsensä pelottomaan olotilaan Julia käveli itse­varmana lukemaan vuorosanansa.

Koe-esiintyminen meni hyvin, mutta se ei riittänyt. Julia oli casting-ryhmän mielestä hyvä, mutta hänen auringon vaalentama tukkansa oli liian blondi Daisyn rooliin. Yhdeksäntoistavuotias näyttelijänalku oli kuitenkin sinnikäs ja puhui itselleen uuden koe-esiintymisen. Seuraavalla kerralla hän astui huoneeseen mustatukkaisena, eksoottisena ja seksikkäänä. Julia oli käsitellyt tukkansa kaupan värihuuhteella ja pukenut päälleen managerinsa Bobin puvun, jonka napitetun takin alla ei ollut aluspaitaa. Vaikka tukka valui yhä väriä, Julia sai paikan.

Tuottajat olivat pitäneet Juliaa ilmettynä Daisynä heti kun hän oli kävellyt koe-esiintymiseen mustatukkaisena, mutta Julian mielestä Daisyn näytteleminen oli vaikeaa. Hänhän oli hahmo, jonka perään kaikki miehet kuolasivat. Julia oli kuitenkin pahasti koukussa suklaa­kekseihin, ja vaaka todisti hänen lihoneen. Julia tunsi itsensä lihavaksi, joten lyhyiden hameiden pitäminen oli kiusallista.

Leffan kuvauksissa hän oli silti vapautunut ja istuskeli tauoilla jopa viidentoista ihmisen keski­pisteenä. Kaikki söivät hänen kädestään, ja Julian nauru raikui kuvaus­paikalla usein, vaikka osan ajasta hän ikävöi Liamia.

Julia täytti Mystic Pizzan ku­vausten aikana kaksikymmentä vuotta. Kuukauden päästä hän voisi muuttaa Liamin luokse pysyvästi. Vaikka heidän arkensa oli ollut usein riitaisaa Liamin pienen asunnon takia, he rakastivat toi­siaan syvästi, ja Julia arveli olevansa Liamin kanssa aina.

Pian leffakuvausten loputtua Julia sairastui vakavasti. Aluksi hän epäili saaneensa vain tavallisen influenssan, ja Liam hoiti häntä kotona. Parin viikon potemisen jälkeen äiti Betty ja Eric taivuttelivat Julian lähtemään sairaalaan. Siellä huomattiin, että hänellä oli aivokalvontulehdus.

Muutamassa tunnissa Julian lämpö oli noussut 40 asteeseen, ja hän oli vajoamassa koomaan. Lääkärit koettivat pitää tilannetta hallinnassaan. Aivokalvontulehdukseen ei ollut suoraa parannus­keinoa, joten Julia virui sairaalassa erittäin kipeänä pitkään. Hän luuli kuolevansa. Lääkärit kertoivat huolestuneelle Liamille ja perheelle, että Julialla oli vain 50-prosenttinen mahdollisuus selviytyä.

Pikkuhiljaa, vasta viikkojen kuluttua, Julia alkoi osoittaa paranemisen merkkejä. Hänet päästettiin kotiin paranemaan Liamin, Bettyn ja Lisan hoitoon. Isosisko oli lentänyt New Yorkista asti katsomaan Juliaa.

”Sairastuminen muutti elämäni. Lupasin itselleni, että jos pääsisin ulos sairaalasta, muistaisin arvostaa ruohoa, taivasta, kukkasia ja ihmisiä enemmän”, Julia sanoi myöhemmin.

Parannellessaan itseään kotona Julia luki uuden käsikirjoituksen. Se kertoi kuudesta etelävaltiolaisesta naisesta, jotka kokoontuivat paikalliseen kauneussalonkiin jakamaan juorujaan ja murheitaan.

Teräskukkiin oli jo kiinnitetty super­nimiä ja Oscar-voittajia, kuten Sally Field, Shirley MacLaine, Olympia Dukakis ja Dolly Parton. Julia oli ystävystynyt aikaisemmin Sally Fieldin kanssa, ja Sally päätti suositella nuorta ystäväänsä elokuvantekijöille. Julia ei kuvitellut saavansa osaa millään ilveellä, joten hän oli puulla päähän lyöty, kun casting-vastaava Herb Ross soitti koekuvausten jälkeen ja kertoi hänen saaneen roolin.

”Kiitos”, Julia sanoi ystävällisesti ja veti päänsä täyteen ystä­viensä kanssa vielä samana iltana. Hänestä tulisi osa huipputiimiä. Tämän täytyi olla iso juttu!

Teräskukkien naiskööri täydentyi vielä Daryl Hannahilla, ja kuvaukset alkoivat. Muut näyttelijät olivat kannustavia, ja emomaisesta Sally Fieldistä tuli Julialle suorastaan äitihahmo. Sallylle Julia saattoi soitella jopa oman äitinsä sijasta. Kun Betty Lou käväisi eräänä päivänä leffakuvauksissa ja Julia huusi äitiään, sekä Betty että Sally kääntyivät ympäri.

Julia näytteli Teräskukissa nuorta diabeetikkoa Shelbyä, jonka oli käsikirjoituksen mukaan määrä saada kohtaus kauneus­hoitolassa. Julia keskittyi koh­tauksen tekemiseen niin rankasti, että hän lietsoi itsensä aitoon paniikkiin. Tilanne sai muut näyttelijät pelkäämään vähintään yhtä paljon. Julian näyttelemisessä oli voimaa, jota hän ei ollut näyttänyt koskaan ennen.

Kuvauksissa tapahtui jotain muutakin odottamatonta. Julian roolihahmon Shelbyn oli määrä mennä elokuvassa naimisiin Dylan McDermottin esittämän poika­ystävän kanssa, ja kun kuvaukset etenivät hääpäivään asti, kaikki kohtelivat Juliaa ja Dylania kuin oikeaa hääparia. Julia oli myös
oikeasti ihastunut Dylaniin. Hän oli viehättynyt miehestä jo näh­tyään tämän kuvauksissa ensimmäisen kerran.

Dylan oli komea, tumma, lihaksikas, pitkä ja sinisilmäinen 25-vuotias, ja hänellä ja Julialla oli jotain yhteistä: kummaltakin oli kuollut toinen vanhemmista. Dylan oli ollut nuorena jonkin sortin paha poika ennen ryhtymistään näyttelijäksi, ja hänen voimakas olemuksensa viehätti Juliaa. Yksi asia johti pian toiseen, vaikka Liam odotti kotona.

Kun Julia kertoi suhteestaan Liamille, tämän sydän murtui. Julia tiesi tehneensä väärin. Jostain syystä hänen piti häipyä mies­kuvioistaan aina, kun asiat näyttivät kehittyvän liian vakaviksi, ja hän oli tehnyt sen taas.

Kukaan ei kuitenkaan arvannut, kuinka nopeasti Julia ottaisi seuraavan loikan. Hän meni pian kuvausten jälkeen kihloihin Dylanin kanssa.

Mystic Pizzan ensi-ilta koitti, ja katsojat rakastivat näkemäänsä. Kriitikotkin kehuivat Julian ”vaaraa ja arvaamattomuutta tihkuvaa energiaa” . Julia tunsi itsensä ensimmäisen kerran kuuluisaksi käydessään äitinsä kanssa elokuvissa. Julia käveli naisten­vessaan ja sulki koppinsa oven perässään. Pian viereiseltä pöntöltä kuului äänekäs kysymys: ”Tyttö kopissa numero yksi, olitko sinä Mystic Pizzassa?”

Julia nosti kulmiaan eikä tiennyt hetkeen, mitä sanoa. ”Joo… Olin se minä. Kuinka niin?” Seuraavaksi ääni viereisestä kopista pyysi nimikirjoitusta. Julia totesi hiukan vaivaantuneena olevansa ”vähän varattu juuri nyt”.

Pian kaikki Hollywoodissa tiesivät, että Julia Roberts -nimisen nuoren naisen ura oli nousussa ja häntä kannattaisi pitää silmällä. Julia ei ollut enää vain Ericin sisko vaan itsenäinen näyttelijä. Ihmiset joka puolella Venice Beachia halusivat tulla juttelemaan Mystic Pizzasta, ja Julia tajusi ensimmäisen kerran, mitä kuuluisuus tarkoitti – niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei päässyt enää piiloon ihmisten katseilta.

Teräskukkia sai ensi-iltansa syksyllä 1989, ja 22-vuotias Julia esiintyi ensimmäisen kerran koko Pohjois-Amerikassa jaeltavan lehden kannessa, kun People teki jutun hänestä ja leffan viidestä muusta naisesta. Elokuva sai monenlaisia arvioita, mutta yhdestä asiasta kriitikot olivat samaa mieltä: Ju­lian roolisuoritus valaisi valko­kankaan. Manageri Elaine Goldsmithin puhelin alkoi soida yhä tiheämmin.

Julian managerinvaihto Bob McGowanista Elaineen ei ollut sujunut ilman draamaa. Kun Bobin sopimus oli ollut päättymässä, hän oli kysynyt Julialta toimistossaan, haluaisiko tämä jatkaa yhdessä myös tulevaisuudessa. Julia oli kävellyt Bobin luo, halannut tätä ja sanonut: ”Bob, sinä aloitit tämän kaiken. Haluan sinut elämääni ikuisesti.”

Kymmenen päivän päästä Bobin puhelin oli soinut, ja langan toisessa päässä oleva Elaine oli ilmoittanut, ettei Julia halunnut jatkaa yhteistyötä. Bob oli tyrmistynyt Julian tempusta. Näyttelijä oli jälleen kerran osoittanut olevansa huono kohtaamaan ihmisiä ikävissä tilanteissa.

Vaikeaa oli myös isoveli Ericin kanssa. Hän oli tuhoamassa elämäänsä pikavauhtia kokaiinilla. Julia tiesi tilanteesta ja yritti auttaa veljeään, mutta koska tämä ei myöntänyt riippuvuuttaan, Julia alkoi puhua Ericin kanssa yhä harvemmin. Välit tulehtuivat koko ajan enemmän.

Vuonna 1989 Hollywoodin elokuvapiireissä liikkui käsikirjoitus, josta kaikki olivat kiinnostuneita. 3000-niminen tarina kertoi nuoresta prostituoidusta ja rikkaasta liike­miehestä, jotka viettävät viikon yhdessä. Lopulta molemmat päätyvät jatkamaan elämäänsä onnettomasti, joskin katutyttö kolmetuhatta dollaria rikkaampana.

Elokuvatuottaja Gary Goldstein nakkasi käsikirjoituksen Julian managerille Elainelle, ja Julia piti tarinasta heti. Hän ajatteli kelpaavansa hyvin Vivian Wardin, huume­koukussa riutuvan prostituoidun rooliin. Elokuvan pakkaa oli sekoittamassa suuri joukko ihmisiä, ja käsikirjoittajat vaihtuivat tiuhaan.

Disneyn ihmiset halusivat synkkään tarinaan onnellisemman lopun, mutta he eivät halunneet elokuvasta liian sokerista. Julian lukema käsikirjoitus oli paljon kammottavampi kuin se, joka päätyi lopulliseen Pretty Woman ­-elo­kuvaan. Julia ei ollut Vivian Wardin rooliin läheskään ensimmäinen valinta. Käsikirjoituksen oli hylännyt ensin Karen Allen, sitten Molly Ringwald ja sen jälkeen Meg Ryan. Roolia oli ehdotettu myös Mary Steenburgenille ja Daryl Hannahille.

Monet näyttelijät pitivät prostituoidun esittämistä liian isona riskinä uralleen, mutta Juliaa ajatus kiinnosti. Pitkällisen testaamisen jälkeen Julia sai kuin saikin ensimmäisen pääroolinsa valkokankaalla ison budjetin elokuvassa. Hänen vastanäyttelijäkseen valittiin yhtä pitkällisten pohdintojen jälkeen Richard Gere, 39-vuotias tyylikkäästi harmaantuva seksisymboli, joka muistettiin menestys­elokuvista American Gigolo sekä Upseeri ja herrasmies.

Pretty Womanin kuvaukset alkoivat hienossa Regent Beverly Wilshire -hotellissa Beverly Hillsissä. Julia ei tiennyt mitään prostituoitujen elämästä, joten hän päätti tutustua oikeisiin prosti­tuoituihin kaduilla saadakseen hahmolleen luonnetta. Julia kävi jututtamassa maksullisia naisia Hollywood Boulevardilla, ja vaikka prostituoidut olivat aluksi ynseitä, he avautuivat aina burrito-lounaan äärellä.

Julia yllättyi: tytöt olivat aivan tavallisia tyyppejä, ja jokaisella heistä oli unelmia. Yksi tahtoi meikkitaiteilijaksi, toinen psykologiksi. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän onnettomia, mutta tulevaisuus antoi heille toivoa.

Julia rakensi Vivian Wardin hahmon paljolti oikeilta prosti­tuoiduilta saamiensa tietojen pohjalta ja onnistui roolityössään täydellisesti. Hän hallitsi Vivianin hahmoa suvereenisti, ja ohjaaja antoi hänen improvisoida kuvauksissa melko vapaasti.

Julian vartalo oli täydellinen rooliin: hoikka, siro ja pitkäsäärinen. Pitkissä vinyylisaappaissa kävely oli vaikeaa, ja suloisesti hoippuvaa Juliaa alettiin kutsua lisä­nimellä Bambi. Elokuva altisti Julian vartalon erityiselle tarkkailulle, ja hän söi kuvauksissa niin vähän, että nälkä aiheutti hänelle huonovointisuutta. Alastomuuteen näyttelijä ei suostunut missään vaiheessa, vaikka sitä häneltä pyydettiinkin.

Jos Julialla oli pahoja tapoja, vastanäyttelijään suin päin ihastuminen oli muodostunut yhdeksi niistä. Julia oli jälleen vaaravyöhykkeellä. Hän tunsi vetoa Richardiin, joka oli vienyt hänet muutaman kerran romanttiselle illalliselle kanssaan.

Julia ei kuitenkaan tajunnut, että Richard teki kaiken vain elokuvan onnistumisen takia. Mies oli hyvin rakastunut omaan naiseensa, huippumalli Cindy Crawfordiin, eikä hän halunnut sekaantua Juliaan työn ulkopuolella.

Huhut Julian ja Richardin mahdollisesta suhteesta kuitenkin pyörivät näyttelijäpiireissä, ja pian ne tavoittivat Marokossa kuvausmatkalla olleen Dylanin. Kihlattu soitti Julialle raivoissaan ja halusi tietää, mistä huhuissa oikein oli kysymys. Julia selitti tarinoiden olevan täyttä valhetta, mutta Dylan ei uskonut sanaakaan. Olihan Julia rakastunut häneenkin leffa­kuvauksissa.

Dylan oli hyvin mustasukkainen ja päätti ottaa asioista selvää omin päin. Hän lensi salaa Hollywoodiin Julian kuvauspaikalle ja näki varjoista sattumoisin herkän koh­tauksen, jossa Richard hemmotteli Juliaa. Ihastus paistoi Ju­lian kasvoilta selvästi, ja Dylan kihisi kiukusta.

Kuvausten jälkeen pariskunta riiteli raivokkaasti, minkä jälkeen huhu heidän erostaan levisi lähipiirin keskuudessa. ”Et sinä omista minua, idiootti!” Julia karjui. Seuraavana päivänä hän tuli väsyneenä ja haluttomana kuvauksiin. Dylan puolestaan lensi takaisin Marokkoon ja stressaantui niin, että hän laihtui näkyvästi.

Kriisin keskellä Julialle tuli jälleen mieleen ottaa yhteyttä Liam Neesoniin, mutta kerran hylätty Liam ei kaivannut enää lisää draamaa elämäänsä. Hän karttoi Juliaa tämän puhelinsoitoista ja kirjeistä huolimatta.

Pretty Womanin kuvaukset päättyivät lokakuussa 1989. Julialla ei ollut aikaa lepäillä laakereillaan, sillä hän oli jo lupautunut seuraavaan elokuvaansa. Raja tuntemattomaan -projektin kuvaukset alkaisivat jo vajaan viikon kuluttua. Niissä hän tapaisi vastanäyttelijänsä Kiefer Sutherlandin, jonka kanssa kehkeytyvä romanssi aiheuttaisi vielä juorulehtien myynteihin uskomattoman piikin.

Raja tuntemattomaan kertoi lääketieteen opiskelijoista, jotka keksivät tavan saada ihmisen kuolemaan ja heräämään takaisin henkiin. Elainen ansiosta Julia saisi roolistaan jopa 550 000 dollaria – yli kaksinkertaisen määrän Pretty Womaniin verrattuna.

Julia oli näyttelijäryhmän ainoa nainen, ja ensimmäisenä kuvauspäivänä hän tutustui kollegoihinsa. William Baldwin, Kiefer Sut­herland, Kevin Bacon, Oliver Platt olivat kaikki mukiinmeneviä tyyppejä, mutta Kiefer oli Julian silmissä ylitse muiden. Vaaleassa ja seksikkäässä miehessä oli jotain voimakasta ja ainutlaatuista.

Julian oli vaikea uskoa, että pahan pojan maineessa oleva Kiefer oli vain vuoden häntä vanhempi, sillä mies oli ajatusmaailmaltaan paljon vanhemman ja viisaamman tuntuinen. Kiefer rakasti kirjoja kuten Juliakin, ja hänen vanhempansa olivat eronneet, kun hän oli ollut nelivuotias.

Ihastuminen oli molemmin­puolista. 23-vuotias Kiefer hullaantui Julian vahvasta läsnäolosta näyttelijänä yhtä paljon kuin hänen persoonastaan ja ulkonäöstään. Kiefer oli vielä paperilla naimisissa puertoricolaisen näyttelijän Camelia Kathin kanssa, mutta henki­toreissaan sinnittelevä avioliitto sai Juliasta kuolettavan iskun.

Yhden lapsen isä ei voinut itselleen mitään, ja Juliakin rakastui pian palavasti. Kiefer oli täysin erilainen kuin kukaan hänen aiemmin tapaamansa mies.

Joulukuussa 1989 Julia sai uutisen, joka pakotti hänet haukkomaan henkeään: hän oli ehdolla Golden Globe -palkinnon saajaksi sivuroolistaan Teräskukissa. Tammikuussa 22-vuotias Julia pokkasi palkinnon itselleen, mutta vähintään yhtä iso uutinen oli se, että Julia saapui gaalaan Kieferin kanssa. Hollywood oli saanut uuden unelmaparin seurattavakseen.

Julian ura oli huimassa nousussa, sillä hän ansaitsi Teräskukkien roolistaan myös Oscar-ehdokkuuden. Vaikka hän ei voittanut pystiä maaliskuussa, hän sai yleisön kiinnostumaan itsestään, sillä Pretty Woman tuli elokuvateattereihin samoihin aikoihin. Naiset ja miehet ympäri maailman hullaantuivat Julian olemukseen.

The New York Timesin kriitikko Janet Maslin piti kollegojensa tavoin Pretty Womania kevyenä pakona todellisuudesta mutta Juliaa täydellisen tyrmäävänä ilmestyksenä. ”Tämä esiintyminen tekee hänestä supertähden”, Maslin ylisti. Hän oli oikeassa. Pretty Womanista tuli vuoden neljänneksi suurin kassa­magneetti USA:ssa ja kolmanneksi menestynein filmi maailman­laajuisessa vertailussa.

Pian kaikki halusivat Julian, ja hänen palkkionsa nousivat älyttömiin lukemiin. Seuraavasta elokuvastaan Vihollinen vuoteessani Julia saisi jopa miljoona dollaria ja sitä seuraavista tuplat.

Julian elintaso kohosi raketin lailla, ja Kieferin neuvosta hän sijoitti rahansa kiinteään omaisuuteen: ensin avo-Bemariin ja heti perään uskomattomaan miljoonataloon Hollywood Hillsillä. Uuden asunnon pihalla oli poreallas ja suihkulähde, modernissa keittiössä lasiovinen jääkaappi ja hulp­peassa makuuhuoneessa 360 asteen panoraamanäkymä ympäröiville kukkuloille ja niiden alla olevaan kaupunkiin.

Vihollinen vuoteessani -trillerin kuvaaminen oli Julialle raskasta. Hänen täytyi eläytyä pahoinpidellyn vaimon rooliin pitkäksi aikaa, ja Julia kävi rooli­hahmonsa tunteita läpi hyvin voimakkaasti. Hänellä oli myös ikävä Kieferiä, joka huolehti parhaillaan muutosta Hollywood Hillsin -taloon.

Julia joutui myös kohtaamaan tähteyden varjopuolet: kaikki eivät halunneet Amerikan uudelle kultatytölle pelkkää hyvää. Juorulehti National Enquirer julkaisi ­Juliasta raflaavan jutun otsikolla ”Pretty Womanin seksisalaisuudet”, johon oli haastateltu Julian vanhoja koulukavereita. He väittivät Julian olleen nuorena varsinainen miestennielijä, joka meni koulun tanssiaisiinkin yksin voidakseen jahdata muiden poika­ystäviä.

Lehden mukaan Julialla oli poikia varten ”metsästyskaudet; hän väijyi jenkkifutaajia futiskaudella ja koripallonpelaajia koriskaudella”. Koulukaverit väittivät, että Juliaa oli kutsuttu yleisesti lisä­nimellä Hot Pants eli seksihullu.

Nimettömänä pysyttelevä luokkatoveri kertoi tarinan lauantai-­illasta, jolloin Julia oli varastanut hänen poikaystävänsä. ”Meillä oli tosi hauskaa, ja kaikki joivat vodkaa ja kokista. Yhtäkkiä Julia veti poika­ystäväni johonkin pimeään nurkkaan ja alkoi pussailla hänen kanssaan. Jossain vaiheessa tajusin, että he olivat häipyneet ja minun pitäisi selviytyä kotiin yksin.”

Vaikka Julialla oli ollut paljon suhteita, National Enquirerin tarina oli ainakin osin valheellinen. Julia oli mennyt koulun tansseihin Bill Knight -nimisen pojan kanssa, ei yksin. Monet hänen vanhoista luokkatovereistaan ihmettelivät juttua muutenkin, sillä heillä oli Juliasta melko päinvastainen kuva.

Mutta vaikka tuttavat pitivät tarinaa tekaistuna, suuri yleisö ei tiennyt, mikä oli totta ja mikä ei. Julian oli pakko hyväksyä se tosiasia, että maineella olisi hintansa ja hänestä tultaisiin jatkossa kirjoittamaan myös vähemmän maireaan sävyyn.

Julia ei silti arvannut, kuinka hurja tuo sävy voisi pahimmillaan olla. Vuoden 1991 helmikuussa hänen maailmansa romahti, kun iltapäivälehti Globe julkaisi lööpin, jonka otsikko pauhasi: ”Nalkissa! Kiefer pettää Pretty Woman Julia Robertsia”. Jutussa oli kuva vaivaantuneesta Kieferistä ja tuntemattomasta brunetesta, jotka paparazzit olivat bonganneet kuhertelemasta Sunset Stripin ravintolassa aamuyöstä.

Nainen oli 24-vuotias strippari Amanda Rice, hieman Demi Mooren näköinen nainen, jota tunnetun elokuvatähden huomio imarteli suuresti. Ricelle kelpasi viidentoista minuutin julkisuus, eikä menisi aikaakaan, kunnes hän avautuisi suhteestaan lehdistölle. Julia huomasi kauhukseen, ettei hän voinut hallita julkisuuttaan enää millään tavalla.

Osa 1                                                                                            Osa 3