Miten perhetragedioilta voitaisiin välttyä?

4 kommenttia

19.02.2012 17:56

Colourbox

Poliisi soitti Helenan kotiin ja kysyi, onko kaikki hyvin. Naapurit olivat soittaneet poliisille ja kertoneet olevansa huolissaan perheen äidin turvallisuudesta. Koska mies seisoi vieressä ja kuuli joka sanan, Helenalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vakuuttaa, että kaikki on mainiosti. "Perheriidat pitäisi pystyä hoitamaan keskenään", poliisi sanoi ja lopetti puhelun.
Kunpa he olisivat tulleet paikalle katsomaan. Väkivalta oli jatkunut vuosia, mutta Helena pelkäsi miestään niin, 
ettei uskaltanut hakea apua.

Viime kuukausien perhesurmat ovat saaneet suomalaiset kyselemään, eikö murhenäytelmiä voida mitenkään estää.

Ainakin osa voitaisiin, jos vain haluttaisiin ja osattaisiin.

Kodin seinien sisällä tapahtuva väkivalta on hurjan yleistä. Suomalaisista naisista joka viides on kokenut uhkailua ja fyysistä satuttamista nykyisessä parisuhteessaan. Silti avun saaminen on sattumanvaraista.

Jos perhetragedioita halutaan tulevaisuudessa välttää, ainakin seuraavat asiat on saatava kuntoon.

1. Lisää turvakoteja

Kun ihminen lähtee pakoon omasta kodistaan, kaikki tuntuu sekavalta ja selvitettävää on paljon. Miten avioeroa haetaan, mistä saa asianajajan? Mistä löytyy uusi koti, ja miten raha-asiat järjestyvät? Mistä saa apua toipumiseen?

Silloin olisi hyvä päästä turvakotiin, sillä sieltä saa paitsi fyysistä suojaa myös henkistä tukea ja käytännön apua.

Helenan viidentoista vuoden väkivaltainen liitto päättyi lopulta riitaan, jonka huipennukseksi mies uhkasi räjäyttää perheen kodin ja asukkaat sen mukana.

– Se oli ratkaiseva hetki elämässäni. Sain kauan odottamaani rohkeutta ja pakenin lasten kanssa.

Ikävä kyllä Helenan kotipaikkakunnalla ei ole turvakotia. Sosiaaliviranomaiset tarjosivat hänelle mahdollisuutta lähteä turvakotiin toiseen kaupunkiin – sadan kilometrin päähän.

– En mennyt, koska halusin, että lapset voivat jatkaa koulunkäyntiä ja nähdä kavereitaan.

Onneksi oli sukulaisia, joiden luona Helena ja lapset saivat asua muutamia viikkoja, kunnes uusi asunto löytyi.

Suomen turvakotiverkko on harva ja epätasainen. Itä- ja Pohjois-Suomessa on vain muutama turvakoti, joten lähin voi olla pahimmillaan satojen kilometrien päässä. Mitä pidempi matka, sitä korkeampi kynnys hakea apua.

Nyt vihdoin on valmisteilla lakiesitys, jonka mukaan kunnat velvoitettaisiin järjestämään turvakotitoimintaa. Lakiesityksen pitäisi valmistua ensi kesänä, mutta menee vielä pitkään, ennen kuin esitys muuttuu laiksi ja laki käytännöksi.

2. Poliisilta apua

Eron jälkeinen väkivalta on erityisen vaarallinen lähisuhdeväkivallan muoto. Perhesurmista moni on liittynyt juuri siihen: mies ei ole kestänyt ajatusta, että nainen lähtee.
Miten väkivaltaista miestä pakenevaa naista sitten tällä hetkellä suojellaan? Eipä hääppöisesti.

Kun Helena lapsineen oli asunut uudessa kodissa viikon verran, mies tuli yöllä oven taakse riehumaan. Hän rikkoi tavaroita ja uhkasi tulla ikkunan kautta sisään. Helena soitti hätäkeskukseen, ja mies lähti poliiseja pakoon.

Aamulla poliisi soitti, että mies oli löytynyt läheisestä metsästä leiriytyneenä seuraavaa hyökkäystä varten. Mies pantiin putkaan – muutamaksi tunniksi.

Helena pakeni pelosta suunniltaan sukulaisten luo. Hätäkeskuksesta neuvottiin vain painautumaan yöksi huoneen nurkkaan niin, ettei mies näe heitä ikkunasta.

– En tiennyt, oliko hänellä ase.

Helena tunsi olevansa yksin vastuussa omasta ja lastensa turvallisuudesta.

Poliisilaitokselta hän sai rohkaisevia ja myötätuntoisia sanoja, ei käytännön turvaa.

Erosta on nyt viisi vuotta, ja pelottelu, uhkailu ja häirintä jatkuvat edelleen. Miehen omien sanojen mukaan hänen elämäntehtävänsä on pilata Helenan elämä.

Miehelle on määrätty kolme kertaa lähestymiskielto. Sen valvominen on kuitenkin Helenan omilla harteilla. Kerran, kun hän ilmoitti poliisille miehen rikkoneen lähestymiskieltoa, vastaus oli, ettei "poliisilla ole aikaa tulla mittamaan jalanjälkiä". Miestä ei rangaistu mitenkään.

Poliisi ei toki ole ainoa auttaja, jonka toiminnassa on toivomisen varaa. Avioliiton aikana Helena kävi monet kerrat puhumassa lääkäreille väsymyksestä, unettomuudesta, itkuisuudesta ja muista oireista. Useimmiten hän sai mieliala- tai nukahtamislääkkeitä, kerran lähetteen psykologille. Kertaakaan kukaan ei kysynyt, onko perheessä väkivaltaa.

– Kaiken kokemani jälkeen toivon, että lääkäri tai psykologi olisi kysynyt tarkempia tietoja perhetilanteesta. En tiedä, mitä olisin vastannut, mutta kysymys olisi antanut minulle pohdittavaa.

3. Vainoaminen lakiin

Jos Helena asuisi Ruotsissa, moni asia olisi toisin. Mies olisi esimerkiksi jo voitu tuomita vankeuteen vainoamisesta. Vainoaminen on laissa kielletty jo kymmenessä Euroopan maassa, mutta Suomessa vastaavan lain tarvetta vasta pohditaan.

Ruotsissa on myös erillinen rikosnimike jatkuvalle lähisuhdeväkivallalle. Suomessa väkivaltainen puoliso voidaan tuomita erikseen vaikkapa neljästä pahoinpitelystä, mutta Ruotsissa poliisin velvollisuus on selvittää, onko kyseessä toistuva väkivalta eli naisrauhan rikkominen. Näin raaistuva kierre saadaan poikki ennen kuin kukaan on menettänyt henkeään.

4. Valistusta kouluihin

Siinä vaiheessa kun ensimmäinen lyönti tulee, uhri on useimmiten jo niin nujerrettu, ettei lähtemisestä tule mitään. Helenakin kuvitteli vuosikaudet olevansa itse syyllinen avioliiton ongelmiin.

Hänen mielestään väkivallasta pitäisi puhua jo kouluissa, jotta mahdollisimman moni tunnistaisi vaaran merkit ajoissa. Väkivaltainen suhde nimittäin noudattaa tiettyä kaavaa: se alkaa hienovaraisella henkisellä vallankäytöllä, ja vähitellen kaltoinkohtelu raaistuu.

– On tietysti helppoa olla jälkiviisas, mutta suhteessamme oli alusta asti piirteitä, joiden olisi pitänyt saada hälytyskellot soimaan, Helena sanoo.

– Eikä pidä vähätellä sellaista asiaa kuin vaisto. Jo aika alussa minulle tuli riidan aikana tunne, että jokin hänessä pelotti minua – vaikka silloin hän ei ollut vielä tehnyt minulle mitään.

Helena kertoo kokemuksistaan myös kirjassa Veitsen terällä – Naiseus ja parisuhdeväkivalta. Ensi- ja turvakotien liiton julkaisema kirja ilmestyi tammikuussa.

Lue myös, millainen käytös kertoo parisuhdeväkivallan mahdollisuudesta. Tästä juttuun.