Maanantaina 21. Toukokuuta

Ajankohtaista:

Ryan Reynolds - tavis tähtimarkkinoilla

0 kommenttia

23.07.2009 09:02

Ryan Reynolds on ylpeä duunaritaustastaan, vaikka perheelleen näyttelijäpoika oli häpeäpilkku.

Artikkelikuva

Ryan Reynoldsin ura urkeni tv-sarjassa Kaksi kaveria ja tyttö.

Elokuvastasi Odottamaton ehdotus kohistaan eniten huikean alastonkohtauksen vuoksi. Helpottiko yhtään, että nakuilukaveri Sandra Bullock on vanha ystäväsi?

Alkutunnelma oli, no, kankea. Se helpotti vasta jossain neljännen kuvaustunnin kieppeillä. Siihen mennessä kävimme läpi nolot ja oudot tuntemukset. Nakuilua kuvattiin kolme päivää, joten ehdin tottua sellofaanikalsareihin ja siihen, että aina toiselta vilahti näkyviin jotain, mitä ei pitänyt. Olin laskenut sen varaan, ettei Sandra suostuisi alastonkohtaukseen, mutta hänpä suostui. Jouduin sitten huhkimaan ylimääräisiä kertoja juoksumatolla…

Mikä leffassa oli haastavinta, kelteisillään heiluminenko?

Ei, vaikeimpia olivat kohtaukset, joissa roolihahmoni ottaa yhteen isänsä kanssa. Ne muistuttivat omasta menneisyydestäni. Perheeni ei ymmärtänyt, miksi halusin näyttelijäksi Los Angelesiin, kun kaikki muut olivat ryhtyneet poliiseiksi. Se oli heistä häpeä. Isän olisi ollut helpompaa hyväksyä, jos olisin myynyt itseäni huumerahojen toivossa.

Onnistuit lyömään itsesi läpi Hollywoodissa ja olet nyt kuuminta A-ryhmää. On tainnut arki muuttua aika lailla?

Jep, nyt minulla on varaa terveysvakuutukseen! Toki elämäni on muuttunut ja minä siinä mukana, jokainenhan on kokemustensa summa. Olen kuitenkin onnellinen tavistaustastani, sieltä sain terveen asenteen elämään. Tiedä millainen ääliö minusta olisi tullut, jos olisin kasvanut jossain friikissä hollywoodilaisperheessä. Nyt katson sitä touhua vähän kuin ulkopuolelta.

Mutta nythän sinun ja vaimosi Scarlett Johanssonin elämää seurataan yhtä lailla.

Totta, suhteemme on mediassa niin sanottua korkean profiilin tavaraa, mutta aika vähän siitä riittää uutisoitavaa. Elämäntyylimme voi kuulostaa tylsältä, kun emme aamuöisin kompuroi yökerhoista, mutta me olemme valinneet tällaisen elämän.

Uudesta leffastasi näkee jo kauas, että sinulla ja Sandralla synkkaa. Luuletko, että kemiat toimisivat valkokankaalla vaimosikin kanssa?

En osaa yhtään ennustaa. Aina se, että kuvauksissa on kivaa, ei näy lopputuloksessa vaan voi muuttua valkokankaalla skeidaksikin. Ihmisten välinen kemia on viimeinen asia, jota leffabisnes ei ole onnistunut synnyttämään tietokoneilla.

Olet kerännyt kehuja monissa tyylilajeissa draamasta toimintaan. Nyt pelität komediassa. Millä kikalla siinä lajissa pärjää?

Sillä, että nolaa itsensä, heittäytyy naurunalaiseksi, unohtaa herkkänahkaisuutensa. Kaikki turhamaisuus pitää jättää ulkopuolelle: se tulee kuvioihin vasta, kun poseerataan punaisilla matoilla.

Teimme nettiin leffastamme mainospätkän, jossa Sandra ja Betty White pistävät minua halvalla. Jotkut kauhistuivat, miten annoin mollata itseäni niin. Jumankauta, minähän kirjoitin puolet siitä herjailusta! Ehkä itseironia on osa kanadalaista kasvatustani: meillä päin uskotaan, että haavoittuvuus on hulvatonta.
 
Katso Odottamaton ehdotus -leffan hulvaton mainosklippi täältä!

 

Ryan Reynolds

- 23.10.1975 Kanadan Vancouverissa syntynyt näyttelijä. Naimisissa filmitähti Scarlett Johanssonin kanssa.

- Ura aukeni tv-roolista sarjassa Kaksi kaveria ja tyttö. Merkittävimpiä leffatöitä ovat X-Men Origins: Wolverine (2009), Tulikärpäsiä puutarhassa (2008), The Amityville Horror (2005), Van Wilder (2002).

- Seuraavia töitä Wolverinen sivujuonteeksi tehtävä Deadpool (2011) sekä Barcelonassa kuvattava Buried (2010), jossa Ryan esittää elävältä haudattavaa miestä.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 30/2009.
Tallenna ja jaa:
X