Annina Holmberg: ”Otin suhteessamme hoivaajan roolin”

0 kommenttia

7.05.2009 09:04

Annina Holmbergin välit isään ovat syventyneet tämän raitistuttua.

Kirjailija Annina Holmbergin, 43, koti on vanhassa puutalossa Helsingin Kumpulassa. Olohuoneen ikkunoista näkyy kadulle, jota reunustavat nuo aikoinaan työväestölle rakennetut puutalot. Joka vuosi tie suljetaan yhdeksi kesäillaksi, ja asukkaat ryhtyvät viettämään koko kadun mittaisia pitoja.

Anninan mielestä perinteinen tapahtuma on hauska ja yhteisöllinen. Silti hän tietää tarkkailevansa omaa juomistaan ja humaltumistaan erityisellä tavalla.

– Erityisen tarkkana olen alkoholinkäytöstäni silloin, kun lapset ovat paikalla. En halua heidän näkevän vanhempiaan humalassa, kertoo 6-, 8-, ja 10-vuotiaiden lasten äiti.

Boheemia taiteilijaelämää

Lapsuudenkodissa oli toisin, mutta ei Annina sitä ainakaan aluksi kovin pahana pitänyt. Ohjaaja Kalle Holmbergin ja ohjaaja-käsikirjoittaja Ritva Holmbergin tyttärenä hän tottui iloiseen taiteilijaelämään.

– Aluksi alkoholinkäyttö oli ihan hauskaa juhlimista. Äiti teki ihania ruokia, ja kauniisti katetun pöydän äärellä istui usein suuri joukko vanhempieni taiteilijakavereita.

Ongelmalliseksi isän alkoholinkäyttö tuli lapsen näkökulmasta silloin, kun se kehittyi riippuvuudeksi, alkoi vaikuttaa arkeen ja muuttui lopulta iloisesta juhlinnasta yksinäiseksi synkistelyksi.

– Isä ei koskaan juonut, kun hän teki töitä. Muina aikoina, usein ensi-illan jälkeen, päälle saattoi jäädä kaksikin viikkoa kestävä putki. Isä ei ikinä ollut aggressiivinen, eikä juomiseen liittynyt työttömyyttä, taloudellisia ongelmia tai muunlaista syrjäytymistä.

Eräänlainen käännekohta huonompaan oli, kun perhe muutti Turusta Helsinkiin. Annina oli silloin 13-vuotias ja vastusti lähtöä. Äiti, joka oli arjen voimahahmo, ohjasi Tukholmassa ja vietti kotona vain joka toisen viikonlopun.

Jos isä oli selvin päin, Annina valmisti heille yhteiset ateriat. Jos isä oli juovuksissa, ei ruokakaan maistunut.

– Otin suhteessamme hoivaajan roolin.

Läheiset välit

Nuorena Annina löysi vapautuksen kirjoista ja elokuvista. Hän tunnistaa jotakin hyvin tuttua esimerkiksi Tove Janssonin kirjasta Kuvanveistäjän tytär, joka kertoo boheemista taiteilijaperheestä.

Anninasta oli vapauttavaa, suorastaan onnellista, että muuallakin on eletty niin. Valvottu kesäöisin, syöty, juotu ja laulettu.

– Isä joi sitten vielä ne viimeiset viinansa, istui sohvalla yhä uudelleen Olavi Virtaa kuunnellen. Se oli jonkinlaista saattohoitoa. Tautivaihe kesti viitisen vuotta. Nyt isä on ollut juomatta jo yli kaksikymmentä vuotta.

Raitistumisen jälkeen Anniinan ja isän välit ovat syventyneet, mutta aina Annina on ollut isästään ylpeä. Ja aina heillä on puhuttu, myös juomisesta.

Mutta lapsuus on jättänyt jälkensä.

– Kovinta on juovan ihmisen epäluotettavuus. Se, että viina ajaa rakkauden ja kiintymyksen ohitse. Lapsen on mahdotonta sellaista ymmärtää.

Annina pitää tämän päivän ilmiönä uudenlaista ongelmajuomista.

– Ei juoppo tarkoita katuojassa makaavaa pultsaria. Nykyään on paljon ”sivistynyttä” alkoholismia. Enää ei mennä ystäväperheen luokse kahville vaan lasilliselle. Viini maistuu pastan kanssa. Ja lopputulos on pahimmillaan kuitenkin lapsen ja kokonaisuuden kannalta sama.