Perjantaina 10. Helmikuuta

Ajankohtaista:

Anne Kukkohovi: ”Vellon niin iloissa kuin suruissakin”

0 kommenttia

8.04.2009 14:32

Suomen huippumalli haussa -ohjelman juontaja saa voimaa leppoisista hetkistä perheensä kanssa. Anne nauttii myös reissaamisesta ja tyhjentää mielensä joogasalin lämmössä.

Artikkelikuva

Anne Kukkohoville tärkeitä ovat sekä arjen pienet nautinnot että isot tähtihetket, kuten matkat perheen kanssa.

Anne Kukkohovin, 38, urakka Suomen huippumalli haussa -sarjan juontajana on jo purkissa, mutta kiire ei tunnu hellittävän.

Talouskriisi heijastuu mainosalallekin, ja Anne painaa pitkää päivää ad:n työssään mainostoimisto Hasan & Partnersilla.

Stressiä Anne purkaa urheiluun: joogaan, tanssiin, kävelyyn ja kuntosaliin. Tärkein voimanlähde on kuitenkin perhe: mies Joni ja seitsenvuotias poika Miska.

– Kun olemme yhdessä, meillä on levollinen olo. Viikonloppuna on ihana sykertyä pesään ja olla tekemättä mitään. Sanomme, että olemme silloin liimattuina toisiimme.

 

Annen hyvän olon eväät

Hot jooga

”Saatan vaikuttaa rauhalliselta, mutta olen nopea ja kiihkeä ihminen, jonka on välillä pakko purkaa energiaansa. Siksi kaipaan rankkaa ja keskittymistä vaativaa liikuntaa.

Harrastan hot joogaa, jossa sali on lämmitetty yli kehon oman lämpötilan. Missään muualla ei hikoile samalla tavalla: se tuntuu kuin suihkuaisi ja puhdistuisi sisältäpäin. Hyvä olo kestää pitkälle seuraavaan päivään.”

Miska

”Äidiksi ryhtyminen oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Minulla ei ollut vauvakuumetta, enkä huomannut vauvoja ennen kuin olin itse raskaana.

Lapsen kanssa koen kokonaisvaltaista yhteenkuuluvuuden ja rauhan tunnetta. Urheilemme, askartelemme, käymme kaupungilla ja uimahallissa.

Haluan olla äiti, joka tukee ja auttaa. On vanhempien tehtävä kertoa, mikä on oikein ja väärin, mutta samalla kohdella lasta kunnioittavasti.”

Läppäri

”Kannettava tietokone kulkee aina mukanani. Teen sillä töitä, mutta se on minulle myös televisio ja kanava, jonka kautta pidän yhteyttä ihmisiin.

Olen pienestä asti kerännyt leikekirjaan kuvia, ja nyt läppäri on samanlainen inspiraatiokansio.

En minä läppäriäni rakasta, mutta täytyy myöntää, että lomilla tulee vieroitusoireita...”

Nautintahetket

”Olen aika kokonaisvaltainen ihminen, ja jään helposti vellomaan niin iloissa kuin suruissakin. Siksi tarvitsen tietoista vauhdin pysäyttämistä.

Järjestämme kotona tuokioita, joita kutsumme nautintahetkiksi. Se tarkoittaa, että jotain arkista tilannetta parannellaan hauskalla tavalla.

Nautintahetket voivat olla vaikkapa sitä, että napostellaan jotain hyvää tai tehdään mehujäitä ja mennään saunaan. Tai vain maataan sohvalla ja halitaan.”

Matkustaminen

”Matkustamme paljon kolmisin ja suunnittelemme reissut tarkkaan etukäteen. Etsimme tietoa hotelleista, ravintoloista, kaikenlaisista kivoista paikoista.

Emme valitse kalleinta tai hienointa, mutta emme toisaalta ole reppureissaajiakaan. Eniten pidämme design-hotelleista, joissa on jokin juju.

En lähde lomalle suorittamaan ja stressaamaan. Jos haluan istua koko matkan samassa kahvilassa, sitten istun.”

Lue lisää Anne Kukkohovista Me Naisten numerosta 15-16/2009.
Tallenna ja jaa:
X