Ninja Sarasalo: ”Vauva on kaunis yllätys”
- Valokuvat: Jouni Harala Valokuvaaja
6.03.2009 12:08
Ero, uusi rakas ja raskaus. Ninja Sarasalon elämässä on tapahtunut lyhyen ajan sisällä isoja elämänmuutoksia.
Vauvan odotus on tuonut Ninja Sarasalon elämään tasapainoa.
Ninja Sarasalon, 26, elämä on mennyt uusiksi muutamassa kuukaudessa. Ensin päättyi viisi vuotta kestänyt seurustelusuhde Sonic Roots -yhtyeen laulajan Henri Lönnrotin eli Nennen kanssa.
Neljä kuukautta sitten hän tapasi uudelleen parin vuoden takaisen ystävänsä Yoshikin ja rakastui. Melkein saman tien hän huomasi odottavansa pariskunnan esikoislasta. Vauvan on määrä syntyä elokuussa.
– Lapsi ei todellakaan kuulunut vielä suunnitelmiimme. Mutta kun vauva ilmoitti tulostaan, se oli kaunis yllätys, Ninja sanoo.
Temperamenttisena tyttönä tutuksi tullut Ninja vaikuttaakin siltä, mitä sanoo olevansa. Rauhalliselta ja tyytyväiseltä.
– En ole koskaan ollut oikeasti se diiva, jona minua on pidetty. Lähdin nuorena yksin maailmalle ja jouduin keräämään itsetuntoni ja ryhtini saadakseni huomion, Ninja sanoo.
Hän kuvailee olevansa valloittajaluonne.
– Nykyään hyväksyn sen, etten voi saada kaikkea. Olin lellitty lapsi ja joskus toivon, että äitini olisi sanonut minulle useammin ei. Omaa lastani haluan kasvattaa tiukemmin, Ninja miettii.
Perhekeskeinen tyttö
Ninja lähti malliksi maailmalle niin nuorena, että peruskoulukin jäi kesken. Myöhemmin se alkoi harmittaa niin, että viime syksynä Ninja palasi takaisin koulunpenkille ja suunnittelee jatkavansa opintoja valkolakkiin asti.
Nyt hän taputtelee vatsaansa, joka on jo kunnon vatsan näköinen ja on helpottunut, että elämään on tullut uusia ulottuvuuksia.
– Olen perhekeskeinen ja vanhanaikainen tyttö. Bilettäminen, kapakoissa istuminen, rokkielämä – se puoli on nähty. En ole enää pitkään aikaan viihtynyt niissä piireissä, vaan tunsin itseni tosi ulkopuoliseksi.
Ninjan puoliso on isän puolelta japanilainen, mutta Suomessa syntynyt ja asunut täällä koko ikänsä. Tällä hetkellä hän työskentelee isänsä sushi-ravintolassa kokkina ja soittaa bassoa ja laulaa Hosni and the Godwind -nimisessä kokoonpanossa.
– Ihastuin Yoshikin vilpittömyyteen. Hän on hauska, rauhallinen ja luotettava. Aamuisin hän sanoo ensi töikseen: olet kaunis, rakastan sinua.
Vauvan odotus on tuonut Ninjan elämään tasapainoa ja rauhaa. Pitkään hän tunsi vain ajelehtivansa.
– Elämäni ei ole aina ollut helppoa, vaikka olen saanut käteeni hyvät kortit. Aikuiseksi kasvaminen on ollut minulle vaikeata. On vaatinut rohkeutta sulkea ovi, avata uusi, siirtyä eteenpäin ja ottaa vastuuta elämästään ja muista. Mutta nyt tunnen olevani siihen valmis.
Ninja Sarasalo
- Syntynyt 8.5.1982 Helsingissä.
- Työskennellyt mallina Pariisissa, New Yorkissa ja Tokiossa. Hänen kuviaan on julkaistu Ellessä, GQ:ssa ja Voguessa ja hän on esiintynyt Jean Paul Gaultierin kasvona.
- Julkaisi 2006 ensimmäisen singlen Fashion ja esikoisalbumin I Don’t Play Guitar 2007. Keväällä 2008 osallistui Suomen euroviisukarsintaan.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
5.66 m/s





Teksti:

