Sunnuntaina 5. Helmikuuta

Ajankohtaista:

Krista Kosonen: ”Uuvutin itseni suorittamisella”

0 kommenttia

8.01.2009 07:50

Pari vuotta sitten näyttelijä kävi niin ylikierroksilla, että hän alkoi pelätä vapaapäiviä. Lopulta tulivat paniikkikohtaukset näyttämöllä.

Artikkelikuva

Vielä kaksi vuotta sitten Krista Kososella meni kovaa. Päivät täyttyivät opiskelusta Teatterikorkeakoulussa ja illat Ryhmäteatterin esityksistä.

Lomaa koko vuoteen mahtui vain viikko, sillä kesäkin meni Suden vuosi -elokuvaa kuvatessa. Samaan aikaan osui vielä Jadesoturi-elokuvan promoaminen.

– Tuntui, että pää oli ihan tyhjä, oli liikaa kaikkea. Olin jumissa ja olisin halunnut vain ryömiä kolooni.

Vähitellen Krista alkoi unohdella repliikkejä ja laulujen sanoja, ja lopulta kroppa teki stopin. Hän sai toistuvia paniikkikohtauksia ja pelkäsi näyttämölle nousemista.

– Se ei ollut mitään pientä ohimenevää ahdistusta vaan täydellistä oppikirjanmukaista paniikkia. Sydän hakkasi, ulkomaailma vääristyi silmissä ja raajoista katosi tunto, 25-vuotias näyttelijä kertoo.

Tunne oli niin hirveä, että perfektionismiin taipuvainen Kristakin tajusi hiljentää tahtia. Vaikka ein sanominen ei ollut helppoa, sitä oli pakko alkaa opetella, jos mieli selvitä hengissä ja jatkaa vieläpä näyttelemistä teatterissa.

– Silti olen ajanut itseni yhtä loppuun monta kertaa vielä senkin jälkeen. Se on järjetöntä, uupuneena ihminen ei ole edes luova. Kieltäytyminen on kuitenkin niin vaikeaa. Se tuntuu helposti laiskottelulta, varsinkin kun pelkää, ettei toinen tarjoa töitä toista kertaa.

Luottamusta lunastamassa

Pahimmillaan vapaapäivien täyttämisestä tuli paineita, sillä Kristasta tuntui, ettei silloinkaan voinut vain olla. Vapaallakin piti vähintään opetella soittamaan kitaraa tai tekemään jotain muuta yleishyödyllistä.

– Oikeastaan kauhea suorittamiseni alkoi jo kuusi vuotta sitten, heti Teatterikorkeaan päästyäni. En ole pohjimmiltani kiristelevää tyyppiä, mutta saatuani monien tavoitteleman opiskelupaikan, luulin, että minun oli osoitettava olevani luottamuksen arvoinen, maksoi mitä maksoi.

Koulua oli yleensä yhdeksästä viiteen, ja sen jälkeen Kristan mielestä oli tehtävä jotain kehittävää vähintään iltakymmeneen. Rennosti ottamisesta tuli syyllinen olo, vaikka luokkakaverit yrittivät vakuuttaa, että luova työ vaatii myös lepoa.

– Sain ensimmäiset yksittäiset paniikkikohtaukseni jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, enkä näin jälkikäteen ihmettele sitä yhtään. Meni kuitenkin pitkään ennen kuin aloin ottaa niiden pahenemisen vakavasti ja huolehtia itsestäni. Nyt olen huomannut, ettei kohtauksia tule, jos vain muistan levätä ja olla itselleni armollinen.

Suunnitelmallisuus ahdistaa

Tämän kevään Krista oli ajatellut pitää pääosin vapaana. Toukokuuta kauemmas ei ole suunnitelmia. Ystävien pari vuotta etukäteen lukkoon lyömät hääpäivät lähinnä kauhistuttavat.

– Edes pikkutyttönä en jakanut muiden aviomies- ja omakotitalounelmia. Miten voin tietää, mitä parissa vuodessa tapahtuu, millainen ihminen olen sen jälkeen?

Sen verran Krista on silti alkanut varautua tulevaan, että on ruvennut laittamaan rahaa sivuun.

– Uskon liikaa siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Nyt olen kuitenkin oppinut, ettei aina voi mennä hyvin. Myös työttömyysjaksoihin on pakko valmistautua.

Tällä hetkellä työttömyyttä suurempi uhka vaikuttaa kuitenkin olevan pelko uupumuksen uusimisesta.

– Olen jo sanonut muutamalle projektille ei. Kun on joskus kärsinyt paniikkikohtauksista, ei ehdoin tahdoin halua samaan jamaan uudestaan. Toivon todella, että olen nyt oppinut läksyni ja osaan jatkossa pitää parempaa huolta itsestäni.


Krista Kosonen

- 25-vuotias näyttelijä. Kuvaa parhaillaan Minna Virtasen tv-sarjaa Alamaailma. Kotoisin Espoosta, asuu nykyään Helsingin Kruununhaassa poikaystävänsä kanssa.

- Opiskellut teatteria Lahden kansanopistossa. Nyt kuudetta vuotta Teatterikorkeakoulussa, tavoitteena valmistua keväällä.

- Tuttu elokuvista Suden vuosi ja Jadesoturi sekä tv-sarjaoista Uutishuone ja Suojelijat.

- Harrastaa teatterissa käymistä, leffojen katselua, joogaa ja lukemista. Pöytälaatikkorunoilija.

Lue lisää Krista Kososesta Me Naisten numerosta 2/2009.
Tallenna ja jaa:
X