Ellen Jokikunnas: ”Olen onnellisempi kuin koskaan”
- Valokuvat: Andreas Janett Valokuvaaja
18.12.2008 13:59
Idols-juontajalla on takanaan värikäs vuosi. Siihen ovat mahtuneet yllätyskihlat ja omin käsin remontoitu unelmakoti.
Pörrötukkainen Ellen Jokikunnas hymyilee ujosti ja hakee mukavaa asentoa kameran edessä. Vaikka hän on juontajana tottunut esiintyjä, on valokuvattavana oleminen edelleen kauhistus.
– Televisiokameran kanssa työskentely on erilaista, se on kuin puhuisi toiselle ihmiselle. Valokuvissa minua ei ikinä näy edes ystävien otoksissa, Ellen tuskailee.
Tv-kameran edessä Ellen on taas saanut olla tämän syksyn Idolsissa. 32-vuotias juontaja viihtyy hyvin mieskollegoidensa Heikki Paasosen ja Jani Toivolan kanssa. Heikki oli poissa edelliskaudelta, ja hyvän ystävän paluu oli Ellenille tärkeää.
Kolmen vauhdikkaan juontajan yhteistyöllä on syntynyt monenlaisia improvisoituja tempauksia. Eräässä Idols-jaksossa Ellen muun muassa nappasi tv-kuvaajalta kameran ja alkoi itse kuvata alkukarsintoja.
Sanailua huumorilla
Lähetyksissä Ellen on avoimesti piikitellyt tuomarina toimivaa kihlattuaan Jone Nikulaa. Yleisö on spekuloinut, ovatko pariskunnan välit tulehtuneet. Ellen kuitenkin nauraa väitteille.
– Jos minulla olisi kränää jonkun kanssa, mikä on erittäin harvinaista, en todellakaan toisi riitojani työpaikalle. Minun ja Jonen välinen sanailu on täysin huumoria. On lähinnä hauskaa, jos ihmiset ottavat sen tosissaan.
Kaikki eivät myöskään osaa niellä Ellenin kaavasta poikkeavaa juontotyyliä. Hän myöntää kärsivänsä nätin tytön leimasta.
– Jos Heli Sutela juontaisi Idolsia, kukaan ei ihmettelisi hänen tempauksiaan. Minun kohdallani kuitenkin harrastetaan lokerointia.
Toisaalta Ellenkin on kokenut hetkiä, jolloin hänen on ollut vaikea sulattaa tuomareiden kommentteja.
– Peräänkuulutan perusteltua kritiikkiä. Jos kilpailijoille sanotaan, että tämä vain oli huono esitys, se ärsyttää. Olen kilpailijoiden puolella ja puolustan heitä kuin naarasleijona.
Rakas vanha asema
Naarasleijonan pesä löytyy Nurmijärveltä, vanhasta asemarakennuksesta, jonka Ellen osti kodikseen viime vuonna. Lopullinen muutto onnistui vihdoin tämän vuoden helmikuussa.
Asemaa Ellen kutsuu ”elämänsä rakkaudeksi”. Hän on aina asunut vanhoissa taloissa ja välillä maallakin.
Vaikka rakennuksesta ei ostohetkellä löytynyt edes sisävessaa eivätkä epäilijät uskoneet Ellenin ikinä saavan kotia asumiskuntoiseksi, on 300 neliön alakerrasta enää yksi huone remontoimatta.
– Nautin älyttömän paljon remontoimisesta! Olen löytänyt paikan, jossa minun on hyvä olla. On ihanaa tulla kotiin, kantaa halkoja sisälle ja vain nauttia olemisesta.
Asema on sisustettu kuten Ellenin aiemmatkin kodit: jokaisella huoneella on oma tyylinsä. Koska yläkerrasta löytyy toiset 300 neliötä, tulee kodista todellinen tyylien sekoitus.
– On vielä pitkä matka siihen, että koko koti on valmis. Ja tuskinpa satavuotiasta taloa voi koskaan sanoa valmiiksi. Unelmani on, että voisin asua tässä kodissa loppuelämäni.
Vakiintumista ja vauvahuhuja
Viime aikoina Ellen ja Jone ovat joutuneet vauvahuhujen keskelle. Jone on julkisuudessa sanonut haluavansa lapsia, hänestä tuli uuden Firma-talouslehden päätoimittaja, ja pariskunnan kodissa on taatusti tilaa lapsille. Ellen kuitenkin tyrmää huhut suoralta kädeltä.
– En ymmärrä, mistä huhut ovat alkaneet! En todellakaan ole raskaana enkä raskaaksi ryhtymässä. Olenkohan lihonut niin paljon, että ihmiset luulevat minun odottavan? Ellen päivittelee.
Pyöristymisestä ei ole kyse, mutta moni on huomannut Ellenissä uudenlaista säteilyä. Ellen sanookin olevansa nyt onnellisempi kuin koskaan.
– Tämä on ollut todella ihana vuosi. En ole ikinä elämässäni voinut näin hyvin. Aika on mennyt nopeasti, kuin sormia napsauttamalla.
Ellenistä on kasvanut yksi Suomen pidetyimmistä juontajista, joka Idolsin lisäksi on selostanut muun muassa euroviisufinaalia. Hän kuitenkin yhä haaveilee näyttelijän ammatista.
– Jos minulta olisi kymmenen vuotta sitten kysytty, missä olen vuonna 2008, olisin sanonut olevani elokuvatähti. Näyttelijän työ oli ja on edelleen unelmani. Olisi ihanaa päästä vaikka teatteriin.
Ellen Jokikunnas
- 18.11.1976 syntynyt juontaja. Tuli tunnetuksi vuoden 1998 Miss Suomi -finaalista.
- Juontanut Idolsin lisäksi muun muassa tv-ohjelmia Suuri kupla ja Ellen express.
- Asuu Nurmijärvellä kihlattunsa Jone Nikulan kanssa. Pari meni kihloihin Tuska-festivaaleilla lempibändinsä Slayerin keikalla.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
3 m/s





Teksti:

