Uuden rakkaan löytänyt Scarlett Johansson: "Juuri nyt en ajattele äitiyttä"
-
Teksti:
kirjoittaja
20.02.2012 15:10
Scarlett Johansson rakentaa määrätietoisesti uraansa, eikä suunnittele vielä perheen perustamista. – Toki haluan muutaman lapsen, jotain yhden ja kymmenen väliltä, uuden rakkaan löytänyt näyttelijätär kertoo.
Lehtikuva
Scarlett Johansson, 27, on pieni nainen, mutta hän onnistuu täyttämään tilan niin olemuksellaan kuin kuuluvalla äänelläänkin. Hän pölähtää sisään newyorkilaishotellin huoneeseen kesken kollegansa Matt Damonin haastattelun ja alkaa kuittailla miehelle välittömästi.
– Blaa blaa blaa, siinä puhuu maailman seksikkäin iskä. Ne sanat eivät kyllä sovi yhteen millään, Scarlett kailottaa ja tarttuu Koti eläintarhassa -elokuvan vastanäyttelijäänsä hartioista.
Kesken lauseen yllätetty Matt näyttää hieman kiusaantuneelta ja kommentoi pikaisesti olevansa ennemminkin maailman pisin kääpiö.
Scarlett sen sijaan on tämän hetken kuumin naisnäyttelijä, ja hänelle on rapsahdellut voittoja useammastakin seksisymboliäänestyksestä. Sumuisessa silmämeikissään, mustiin farkkuihin ja läpikuultavaan "johonkin vanhaan" paitaan pukeutuneena hän näyttää siltä, ettei yksinkertaisesti voi seksikkyydelleen mitään, olipa hänen päällään mitä tahansa.
– Seksikkään leima johtuu ehkä siitä, että olen kurvikas ja itsevarma siitä. Itse en ajattele olevani seksisymboli, mutta nyt jo hyväksyn, että minua pidetään sellaisena. Muutaman vuoden päästä tulee joku toinen, sanoo näyttelijätär, joka istuu jalkojensa päälle käpertyneenä, jauhaa purukumia ja on selkeästi jo lopen kyllästynyt toimittajien vakiokysymykseen.
Hän puhuisi mieluummin esimerkiksi politiikasta, yhdestä lempiaiheistaan.
Alastonkuvia netissä
Vaikka Scarlett onkin tunnettu vartalostaan, hän ei ole näytellyt täysin alasti yhdessäkään elokuvassa. Viime syyskuussa kaikki kuitenkin pääsivät kurkistamaan tähtösen vaatteiden alle, kun joukko Scarlettin puhelimesta varastettuja alastonkuvia levisi internetissä. Kuvissa Scarlett kieriskelee yläosattomissa sängyllä ja esittelee takamuksensa kaaria.
Heikkohermoisempi olisi väittänyt kuvissa esiintyvän joku hyvin samannäköinen henkilö, mutta Scarlett toimi toisin. Hän myönsi omistavansa kuvien tekijänoikeudet eli tunnusti, että todella esiintyy itse kuvissa. Hän myös pani FBI:n jahtaamaan hakkeria, jonka uhreiksi ovat hänen lisäkseen joutuneet useat muutkin näyttelijättäret. Hakkeri pidätettiin, mutta kuvat säilyvät internetissä ikuisesti.
Myöhemmin Scarlett kertoi, että kännykkäkuvat olivat muutaman vuoden takaa ja ne oli tarkoitettu hänen silloiselle aviomiehelleen Ryan Reynoldsille, 35. Lisäksi hän lausui viileästi "tiedän parhaat puoleni".
Scarlett ei piitannut skandaalista vaan jatkoi töiden tekoa: hän kuvasi kaksi elokuvaa sekä matkusti kuivuuden ja nälänhädän runtelemiin Somaliaan ja Keniaan herättääkseen ihmisten tietoisuuden maiden tilanteesta.
Yhteiskunnallista valveutuneisuuttaan näyttelijä on osoittanut myös antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Elokuvaroolien lisäksi mammonaa on tippunut muun muassa Dolce & Gabbanan, Louis Vuittonin, L’Oréalin ja Reebokin keulakuvana olosta.
Toki shoppailuunkin Scarlett on välillä sortunut. Yhtä ostostaan hän katuu erityisesti.
– Tarvitsin autoa ja ostin kerran sellaisen ajattelematta. Kun se saapui kotiini, tajusin, millainen peto oli kyseessä. Todennäköisesti se tuhosi koko otsonikerroksen pelkästään olemalla autotallissani.
Eläintarhan Kelly
Internetin alastonkuvakohu on nyt joka tapauksessa takana ja huomio kiinnittyy uuteen koko perheen draamaan Koti eläintarhassa. Tositapahtumiin ja samannimiseen kirjaan perustuvassa elokuvassa Scarlett näyttelee eläintenhoitaja Kelly Fosteria, ja Matt Damon on eläintarhaan lapsineen muuttava leski Benjamin. Yhdessä he herättävät ränsistyneen eläintarhan uuteen loistoon.
Kellyn rooli on kaukana glamourista, joten Scarlett ei käyttänyt kuvauksissa juuri lainkaan meikkiä. Jätkämäinen, tomerasti kädet puuskassa ja jalat harallaan seisova Kelly tuntuu olevan aika kaukana tosielämän hehkeästä Scarlettista. Näyttelijä itse pitää huulipunan aina käden ulottuvilla, sillä se on pelastus kaikkeen. Muutenkaan hän ei mielellään liiku ilman meikkiä – koskaanhan ei voi tietää, keneen törmää.
Mutta yhtymäkohtiakin rooli-Kellyyn on, sillä näyttelijä rakastaa eläimiä. Hänellä on chihuahua Maggie ja kultaisennoutajan kaltainen pelastuskoira Baxter. Menestyksestään huolimatta Scarlett elää melko tavallisesti ja välttelee seurapiirejä, kun se vain on mahdollista.
– Tykkään olla New Yorkissa, käydä elokuvissa, konserteissa, nähdä ystäviäni.
Tuulinen rakkauselämä
Uunituoreet uutiset kertovat, että Scarlett seurustelee newyorkilaisen mainosalalla työskentelevän Nate Naylorin, 27, kanssa. Suhde on jatkunut julkisuudelta salassa peräti viisi kuukautta.
Hiljattain huhuttiin myös, että Scarlett olisi etsimässä uutta kotia Lontoosta. Syyksi kerrottiin, ettei Scarlett kestänyt ex-aviomiehensä Ryan Reynoldsin ja tämän uuden tyttöystävän, Gossip Girl -näyttelijän Blake Livelyn, 24, kuhertelua samassa kaupungissa.
Vaikka Scarlett tuntuu nyt vakiintuneen ja kulkevan onnellisena New Yorkin kaduilla uuden kultansa kainalossa, tähden rakkauselämä on ollut tuulista.
Scarlett vaikuttaa aina onnistuneen nappaamaan kainaloonsa juuri sen, kenet hän haluaa. Nimekkäässä listassa ovat muun muassa sydäntenmurskaajat Jared Leto, Josh Hartnett ja Justin Timberlake. Myös huhuttujen deittikumppaneidenkin lista on pitkä. Viime vuonna Scarlettin nähtiin lohduttautuvan näyttelijä Sean Pennin, 51, seurassa.
Avioero näyttelijä Ryan Reynoldsista oli nuorelle Scarlettille kova pala, ja hän myöntää olleensa masentunut eron jälkeen. Hän ei ollut tarpeeksi valmistautunut avioelämän ylä- ja alamäkiin. Yksi syy liiton kariutumiseen oli, ettei pariskunnalla ollut riittävästi yhteistä aikaa. Avioliitto oli tuntunut Scarlettista kuitenkin oikealta ja luonnolliselta ratkaisulta siinä vaiheessa elämää. Hänestä se oli itse asiassa paras asia, jonka hän oli koskaan tehnyt.
Koska Scarlett puhuu rakkauselämästään vain harvoin, hänen suhteistaan tiedetään lähinnä miesten nimet. Näyttelijätär haluaa säilyttää niin paljon yksityisyydestään kuin mahdollista. Siksi hän ei ole esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä.
Lapsia? Toki!
Scarlettilla on kuitenkin muutama hyvä ystävä, joiden kanssa hän voi puhua luottamuksellisesti mistä tahansa. Lisäksi hänellä on läheinen suhde kaksoisveljeensä Hunteriin.
Näyttelijäksi Scarlett halusi jo lapsena ja hän onkin keskittynyt uraansa aina täysillä. Perheen perustaminen ei siksi ole vielä suunnitelmissa.
– Juuri nyt en ajattele äitiyttä. Olen 27 ja keskellä työuraani, joten perhe ei kuulu tähän hetkeen. Toki haluan muutaman lapsen jokin päivä.
Haaveilemaansa lapsilukua hän ei suostu paljastamaan.
– Muutaman, jotain yhden ja kymmenen väliltä, hän heittää.
Äitiyden sijaan Scarlett keskittyy toisenlaiseen lapseen: ohjaustyöhön. Ohjaaminen tuntuu Scarletista luontevalta jatkolta uralle, mutta taustalla piilee ajatus myös siitä, ettei naisnäyttelijälle välttämättä riitä iän karttuessa tarpeeksi rooleja. Scarlett on tosin pysynyt Hollywood-elokuvien kestotähtenä jo pitkään, eikä suosio näytä ainakaan vielä hiipuvan. Siitä hän saa kiittää omia hyviä valintojaan, olivatpa kysymyksessä pienet hittileffat tai ison budjetin kassamagneetit.
Scarlett ei näyttelisi elokuvassa, jonka vuoksi hän ei itse olisi valmis jonottamaan lippukassalle.
– Töissäni on riitettävä sekä fyysisiä että emotionaalisia haasteita.
Vielä yksi unelmarooli
Maailman seksikkäin nainen, 2000-luvun Marilyn Monroe ja Woody Allenin muusa... Scarlett on saavuttanut alle 30-vuotiaana kaiken sen, mistä näyttelijäuralle tähtäävät nuoret naiset haaveilevat. Yksi unelmarooli Scarlettilla on kuitenkin vielä mielessä.
– Haluaisin näytellä Norma Desmondia elokuvan Sunset Boulevard (Auringonlaskun katu) uudelleenfilmatisoinnissa.
Siihen Scarlett on kuitenkin vielä parikymmentä vuotta liian nuori. Tämän tähden ura valkokankaalla ei todellakaan ole ohi.
Haastattelun lisäksi jutun lähteinä on käytetty artikkeleita lehdistä Los Angeles Times, Daily Mail, People.com, Vanity Fair, Cosmopolitan ja Interview.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
3 m/s







