Herra Ylppö: "Irtosuhteiden ajanjakso oli tuhota minut"

0 kommenttia

29.01.2012 11:10

Kuva Milka Alanen

Herra Ylppö, 38, Maj Karma ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeen solisti, on asunut Porvoossa viime keväästä lähtien. Muuttopäätös syntyi spontaanisti ja nopeasti, sillä hän ei tuntenut Porvoota entuudestaan, mitä nyt oli käynyt joitakin kertoja kaupungissa ystäviensä A.W. Yrjänän ja tämän vaimon Kikke Heikkisen luona.

Porvoon tarjoama rauha sopii täydellisesti Ylpön suunnitelmaan viettää vuosi hiljaiseloa säveltäen. Keikkatauosta tuloksena on tammikuussa julkaistu kolmas soololevy Mies ja nainen. Levy käsittelee nimensä mukaisesti miehen ja naisen suhdetta. Omakohtaisia sanoituksia Ylppö vähättelee "samaksi paskaksi, mitä olen aina kirjoittanut", mutta uusista sävellyksistään hän on ylpeä. Mies kuvailee uutukaista kypsimmäksi ja yhtenäisimmäksi hänen levyistään.

Kuin helvettiä

"En ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä. Viihdyn todella hyvin yksin ja tarvitsen paljon omaa aikaa. Se on luonteenpiirre, mikä määrittelee minua eniten. Ihan lapsena minulla oli vain yksi ystävä, mutta monta mielikuvituskaveria. Miekkailin koiranputkilla, ja puu oli vastustajani.

Varhaislapsuus oli onnellista, mutta kun menin kouluun, elämä muuttui helvetiksi. En tiedä mikä meni vikaan. Ehkä jengiä oli niin paljon ympärillä, etten kestänyt. Opettajakin oli jo vanha. Elimme ihan eri aikakausilla. Olen kuullut, että kun opettaja menee uuden luokan eteen, hän muodostaa käsityksen kustakin oppilaasta kahdeksassa sekunnissa. Minun kahdeksan sekuntiani ei ollut mikään suksee, sillä opettaja vihasi minua ensihetkestä alkaen.

Aika nopeasti minut siirrettiin tarkkailuluokalle muiden sopeutumattomien joukkoon. Se oli suuri virhe, sillä tarkkiksella opin vain lisää pahoja tapoja. Kapinointi oli arkipäiväistä ja kaikki niin villejä, ettei kukaan pystynyt keskittymään opiskeluun. Ehkä tarkkiksellakin oli jotain sääntöjä, mutta ei niitä kukaan noudattanut. Kun yläasteella palasin normaaliluokalle, en osannut edes viitata."

Nollaa enemmän

"Yhtenä aamuna – tässä jokin aika sitten – heräsin ja aloin miettiä, miksi minun pitää olla aina niin negatiivinen. Varsinkin kun miettii, mitä negatiivinen tarkoittaa: sehän on nollaa vähemmän. Päätin, etten halua elää elämääni olemalla nollaa pienempi. Siksi yritän nykyään löytää asioista positiivisen kulman.

Tarkkiksessa oli se hyvä puoli, että se sai tietynlaisen kansalaistottelemattomuuden heräämään minussa. Ilman sitä en ehkä nyt olisi tässä ammatissa. Ja olihan se myös statussymboli: tarkkislaiset olivat pelättyjä koviksia, muut mamiksia. Se sopi minulle, koska olin jo kahdeksanvuotiaana päättänyt, että minusta tulee isona rocklaulaja.

Maj Karma perustettiin, koska tyttö­ystäväni jätti minut. Oli vuosi 1992 ja olin 19-vuotias. Samaan aikaan elämääni käveli Häiriö Piirinen. Sanoin hänelle, että nyt on pakko keksiä jotain tai en kestä. Olin ihaillut Häiriötä jo peruskoulusta lähtien. Hän esitti koulun näytelmässä pillipiiparia, mutta pillin sijasta hänellä olikin sähkökitara. Olin myyty: vau miten kova jätkä!

Taiteen tekeminen ja kuluttaminen tuottaa minulle suunnatonta iloa. Soittaminen, säveltäminen, valokuvaaminen, piirtäminen, maalaaminen – oikeastaan kaikki muu paitsi kirjoittaminen. En jaksa miettiä biisien sanoituksia hirveästi, vaan laitan paperille mitä mieleen tulee. Olen jo vuosia sitten saanut kustannussopimuksen kirjasta, mutta kirjoittaminen on ollut niin vastenmielistä etten ole edes saanut allekirjoitettua sopimusta."

Monia naisia

"Kaikki naiseni ovat olleet haastavia ja älykkäitä ihmisiä. Haluan olla suhteessa se tyhmempi osapuoli. Minulle tulee turvallinen olo, kun häviän väittelyssä.

Ihastuneena olen fanaattinen, lähes stalkkeri. Mutta olen kaikkien muidenkin asioiden suhteen yhtä malttamaton.  Olen sarjaihastuja. Minulla on ollut aika paljon suhteita, pisimmät ovat kestäneet viisi vuotta. Kaikki naiseni ovat olleet minulle tärkeitä käännekohtia elämässä, vaikka en minä niistä mitään ole oppinut – muuta kuin sen, ettei ihmissuhdeasioita voi oppia. Uuden ihmisen kanssa tulee aina uudet ongelmat, mutta tietysti myös uudet ilot ja onnenhetket.

Moni suhteista on kaatunut siihen, että olen ihastunut toiseen tai vain kyllästynyt. Kanssani on raskasta elää. Saatan olla palavasti ihastunut, mutta sitten on kausia, jolloin voin olla todella etäinen, haluan vain olla omissa oloissani ja keskittyä omiin juttuihini täysillä. Etäinen, se on se oikea sana. Tulen siinä isääni. Minun pitäisikin varmasti tehdä korjausliike.

Olen hyvissä väleissä eksieni kanssa. He olleet minulle tärkeitä ihmisiä ja antaneet paljon. Joistakin entisistä on tullut jopa ystäviä keskenään, koska kun olen jo seurustellut uuden kanssa, eksä on saattanut tulla luokseni tekemään lämpimiä voileipiä.

Kolmenkympin korvilla minulla oli rakkaudeton ajankohta, jota kutsun tuhannen päivän yksinäisyydekseni. Halusin irti rakkaudesta sekä käsitteenä että käytännössä. Päätin harrastaa pelkkiä irtosuhteita. Saatoin tehdä mitä huvitti, milloin huvitti. Samaan aikaan olin kuitenkin rajattomien vaihtoehtojen vanki. Se ahdisti. Kylmetin sydämeni ja se oli tuhota minut.

Lopulta tapasin naisen, joka repi minut pois. Vaikka rakastuin voimakkaasti, en kuitenkaan ollut vielä valmis parisuhteeseen ja elämänvaihe maksoi minulle tuon ihmissuhteen.

Tajusin, että parisuhteen rajat ovatkin itse asiassa vapauttava, ei vangitseva asia. Suhteessa tietää, mitkä asiat kuuluvat omaan elämään ja mitkä eivät. Arvostan nykyään tavallista elämää paljon."