Maanantaina 21. Toukokuuta

Ajankohtaista:

Brad Pitt avioliitosta: "Olemme puhuneet asiasta"

  • Teksti: Kirpi Uimonen Ballesteros kirjoittaja

0 kommenttia

14.12.2011 10:30

Näyttelijä Brad Pitt, 47, pallottelee ajatuksilla avioliitosta puolisonsa Angelina Jolien kanssa.

Artikkelikuva

Lehtikuva

Esität Moneyball-urheiludraamassa baseballjoukkueen alakynnessä olevaa manageria. Oletko itse ollut altavastaajan asemassa?
Minut kasvatettiin uskonnollisessa ilmapiirissä Springfieldin pikkukaupungissa, ja näyttelijähaaveitani epäiltiin. Muutin Los Angelesiin viittä vaille valmiina toimittajana ja aloitin uuden uran näyttelijänä pienen pienistä rooleista. Opin sitä kautta bisneksen ja sain hiljalleen parempia mahdollisuuksia.
Minulla ei ole ollut ikinä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Jos epäonnistun, puin sitä hetken ja jatkan sen jälkeen eteenpäin. En ajattele tappiota takapakkina vaan yhtenä etappina seuraavaan voittoon. Onnistumisista olen oppinut nauttimaan.

Miksi viihdyt perheinesi Ranskassa?
Lapset tykkäävät paikasta ja saamme olla siellä melko rauhassa, sillä kuvaajat eivät ole yhtä aggressiivisia kuin Yhdysvalloissa. Perheen hyvinvointi on aina mielessäni: ovatko he turvassa, vietänkö heidän kanssaan tarpeeksi aikaa ja teenkö asiat oikein. Emme esimerkiksi matkusta pitkiä matkoja yhdessä. Kyse ei ole taikauskosta vaan käytännöllisyydestä.

Miten suhtaudut julkisuuteen?
Se on sekä vapauttavaa että ahdistavaa. Olen saanut uskomattomia työtilaisuuksia, tavannut päättäjiä ympäri maailman, auttanut vähäosaisia tai vain piristänyt jonkun päivää. Kolikon toinen puoli on, että olen aina varuillani julkisilla paikoilla. En ole nähnyt hotellien auloja 15 vuoteen, sillä käytän aina takaovia.

Menetkö naimisiin Angien kanssa?
Olemme puhuneet asiasta. Ohitimme ykkösvaiheen ja menimme suoraan kakkosvaiheeseen, perheen perustamiseen. Yhteiset lapset sitovat meitä kuitenkin enemmän kuin avioliittovala.
 

Julkaistu lehdessä MN 49/2011
Tallenna ja jaa:
X