"Lapsi ei saa olla ainoa vanhempia yhdistävä tekijä"

0 kommenttia

8.12.2011 08:45

Saimi Hoyerin, 33, aamu ei ole mennyt aivan nappiin. Tietokone on tehnyt tepposet, aikataulu seonnut ja itku tullut pelkästä voimattomuuden tunteesta. Siitä huolimatta Suomen huippumalli haussa -ohjelman tuomarin suu kääntyy tuon tuostakin leveään hymyyn. Onnellisen olemuksen syy selviää, kun katsoo Saimin mustaan hartiahuiviin ja tunikamalliseen mekkoon kiedottua vartaloa hieman tarkemmin: vatsan seudulla näkyy selvä kumpu. Saimi on neljännellä kuulla raskaana.

– Olo on koko ajan väsynyt, mutta onnensekainen. Aktiivisen mallinuran lopettaminen muutama vuosi sitten oli kova paikka, mutta nyt tuntuu, että olen saanut sen jälkeen elämältä ison kauhallisen. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Maailman catwalkeilla vuosia työskennellyt Saimi palasi Suomeen 2001. Kotimaassa Saimi teki satunnaisia malli- ja juontokeikkoja, työskenteli Nelosen säätyttönä, teki MTV3:lle Unisex-muotiohjelmaa yhdessä Arman Alizadin kanssa
ja kirjoitti kolumneja lehtiin. Elämä oli vauhdikasta ja Saimi tuttu näky pääkaupungin riennoissa.

Kunnes vajaat kolme vuotta sitten vastaan käveli suomenruotsalainen Thomas Hoyer, 33. Karismaattinen ilmestys, joka vei itsevarmalta mallilta jalat alta.

– Tiesin heti, että haluan perheen hänen kanssaan – siitä ei ollut epäilystäkään. Hänessä oli sellaista charmia, jota oli mahdoton peittää. Tuntui kuin olisin löytänyt puuttuvan palan itsestäni, niin hauskaa meillä on ollut alusta alkaen. Itsekeskeinen sinkkunaisen elämäni sai väistyä.

Ironista kyllä, Thomaksen työ suomalaisyrityksen talousjohtajana vei Saimin takaisin hänen mallivuosiensa tukikohtaan Pariisiin.

Puolitoista vuotta myöhemmin syntyi esikoispoika Kaspar Thor Evert ja Saimista tuli entisen Nousiaisen sijaan Hoyer. Varsinaiset hääjuhlat vietettiin ystävien ja sukulaisten kanssa viime kesänä. Kuopuksen laskettu aika on syksyllä.

– Kaikki on tapahtunut nopeasti, mutta olen aina halunnut ison perheen. Lapset tulevat silloin, kun ovat tullakseen. Ei heitä saa noin vain sormiaan napsauttamalla. Olen itse ainoa lapsi, ja halusin alusta lähtien Kasparille sisaruksen. Ehkä Kasparista tulee nyt juuri sellainen suojeleva isoveli, jollaisen minä olisin pienenä halunnut itselleni.

Maailmantuska karisi

Parikymppisenä Saimi oli ahdistunut kirjallisuuden opiskelija. Hän pukeutui mustaan ja muotoili harvat lauseensa tarkasti. Synkeä runotyttö ei ollut kaikkein todennäköisin löydettävä kansainvälisille mallimarkkinoille, mutta niin vain kävi, että Firenzessä opiskelijavaihdossa ollut kalpea siilitukka bongattiin konsertista valokuvaajan linssin eteen.

Italian Ellestä alkaneet mallintyöt veivät Saimin vuosikausiksi näytöslavoille Pariisiin, New Yorkiin, Lontooseen ja Tokioon. Kokemus oli hieno, mutta seitsemän työntäyteisen vuoden jälkeen hän tunsi nähneensä tarpeeksi kansainvälistä mallimaailmaa ja päätti palata kotiin.

– Mallintyössä kaikki mielenkiinto kohdistuu ulkoiseen olemukseen. Koko ajan on joku vieressä mittaamassa ja punnitsemassa. Siinä jos missä itsetunto kasvaa, jos vain kestää kaiken sen kritiikin. Silti mallimaailman yksinäisyys ja jatkuva epävarmuus on pidemmän päälle raastavaa.

Mallivuodet avasivat Saimille monia ovia, mutta veivät aikaa läheisiltä. Saimi arvelee, että ulkomailla vietetyt vuodet olivat raskaita varsinkin hänen vanhemmilleen, näyttelijöille Jyrki Nousiaiselle ja Soila Komille.

Toisaalta myös paluu arkeen on monelle ex-mallille vaikeaa. Varsinkin kun muu työyhteisö jatkaa entiseen malliin, ja vain kasvot kameran edessä vaihtuvat. Olo on helposti kuin eläkkeelle jäävällä – kolmikymppisenä.

– Kenenkään alalle aikovan ei kannata tuudittautua siihen, että
mallin ura olisi lopullinen ratkaisu. Eläkesuunnitelma pitää aina olla, ettei putoa kolmikymppisenä tyhjän päälle.

Moni entinen malli haluaisi uransa jälkeen jopa unohtaa kameran edessä vietetyt vuotensa, mutta Saimi ei kuulu heihin.

– Päinvastoin, olen hyvin kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut mallina kokea. Totta kai jokainen tekee myös virheitä, mutta jos ei koskaan tekisi mitään, ei myöskään oppisi mitään. Muotialalle ajautuminen oli elämäni suurin yllätys. Olen ylpeä siitä, että uskalsin tarttua tilaisuuteen ja hypätä tuntemattomaan.

Mallina olo opetti Saimille kärsivällisyyttä: kuvauksissa ylikireän
ja ylikriittisen "tänne nyt kaikki heti" -elämään tottuneen nuoren naisen oli pakko oppia odottamaan.

Myös ylimääräinen elämäntuska jäi vähitellen matkasta.

– Opin ottamaan elämän vähän kevyemmin. Olen paljon mieluummin tämä rento ja levollinen nyky-Saimi kuin se kaikkitietävä opiskelija-Saimi.

Saimi uskoo, että hän selvisi hektisimmistä mallivuosistaan
ilman suuria kolhuja ennen kaikkea ikänsä, huumorintajunsa ja
maalaisjärkensä ansiosta.

– Olin parikymppisenä jo vanha niihin piireihin. En tiennyt poseeraamisesta mitään, mutta olin innokas oppimaan. Tämän päivän nuoret tietävät mallina olemisesta paljon enemmän, mutta asenteesta löytyy korjaamista. Ylimielisellä ja itseriittoisella minä-minäsuhtautumisella ei kuvauksissa pärjää.

Pariisi on nyt nähty

Saimi ja Thomas viihtyivät hyvin Ranskassa, mutta viime syksynä
molemmista alkoi tuntua, että Pariisin aika on ohi. Kumpikin oli
siinä vaiheessa ehtinyt viettää ulkomailla yli kymmenen vuotta
elämästään. Joulun alla he palasivat Suomeen ainakin näillä näkymin pysyvästi.

Saimi tunnustaa, että Suomea ja varsinkin kavereiden kanssa maalla vietettyjä hetkiä oli ehtinyt jo tulla ikävä.

– On ihanaa nähdä taas enemmän vanhempia ja lähimpiä ystäviä. Muutto on ollut hyväksi myös työkuvioille ja Kasparille. Isovanhemmat, Suomen kaunis luonto ja rakkaat kesäpaikat ovat nyt paljon lähempänä.

Hoyerit ovat kotiutuneet Helsingin Kruununhakaan, mutta mielessä itää ajatus maalle muuttamisesta.

– Haaveilemme, että asumme muutaman vuoden päästä jossain
Helsingin ulkopuolella ja että saamme viettää mahdollisimman paljon aikaa myös lapsuuteni mökkimaisemissa Itä-Suomessa.

Tällä hetkellä Saimia viedään silti vielä lujaa. Päivät täyttyvät
Suomen huippumalli haussa -ohjelman kuvauksista, ja myös kolumnien kirjoittaminen eri lehtiin jatkuu. Kirjoittaminen on kotityötä, mutta kuvauspäivinä Saimi on joutunut olemaan erossa pojastaan Kasparista.

– Epäilin etukäteen, etten viihtyisi kotiäitinä. Nautin kuitenkin äitiyslomani jokaisesta päivästä, vaikka loppuvaiheessa olinkin jo valmis palaamaan töihin. Töiden tekeminen on hirveän tärkeää hyvinvoinnilleni. Uskon, että Kasparkin saa minusta enemmän nyt, kun en enää vain pyöri kotona villasukat jalassa. Äitikin tarvitsee virikkeitä.

Siitä huolimatta Saimi viettää edelleen kaiken mahdollisen ajan kotona. Aamuisin tuntuu, ettei millään raaskisi lähteä pois pojan luota.

– Nautin perhe-elämästä aivan älyttömän paljon. Äidiksi tultuani päätin, etten enää lähde mukaan mihin tahansa. Innostun vain niistä projekteista, joihin uskon ja joiden takana voin täydellä sydämelläni seistä.

Läsnäolo tärkeintä lapselle

Saimin näkemykset äitiydestä herättivät huomiota ennen Kasparin syntymää. Nyt pikkumies on jo reilun vuoden ikäinen, mutta Saimi on samaa mieltä kuin ennenkin: lapsi ei saa olla elämän koko sisältö.

– Minusta vanhempien hyvä suhde on paras tae lapsen hyvinvoinnille. Kun äidin ja isän välit ovat kunnossa, koko perhe voi hyvin. Lapsi on vanhemmillaan vain lainassa, ei hän saa olla ainoa vanhempia yhdistävä tekijä. Muuten hän stressaantuu. Totta kai lapsi sitoo vanhempiaan entistä tiukemmin yhteen, mutta kyllä kotona pitää riittää puhuttavaa vielä senkin jälkeen, kun lapsi on muuttanut omilleen.

Saimi toivoo voivansa olla lapsilleen ennen kaikkea mielikuvitusrikas ja hauska äiti, mutta myös äiti, joka vetää rajat ja on paljon läsnä. Eli aika samanlainen kuin oma äitinsä.

– Vietin lapsena paljon aikaa vanhempieni kanssa, vaikka heidän työnsä olikin hyvin epäsäännöllistä. Meillä on äidin kanssa tosi läheiset, joskin helposti räjähtelevät välit. Isän kanssa taas olen pienestä pitäen touhunnut kaikenlaista, kalareissuista sirkustemppuihin. Hän on suurin esikuvani. Uskon, että molempien vanhempien läsnäolo on lapselle tärkeää.

Saimin mukaan Thomas on vanhemmuudessa hänen kanssaan samoilla linjoilla. Kaspar on kulkenut tiiviisti paikasta toiseen pariskunnan mukana, mutta ylenmääräisiin harrastuksiin pikkumiestä ei ainakaan vähään aikaan aiota tunkea.

– Haluamme kasvattaa Kasparista sosiaalisen ja ulospäin suuntautuneen kaverin. Siitä huolimatta en halua puskea häntä enkä hänen tulevaa pikkusisarustaan kaiken maailman kerhoihin. Minusta lasta ei pidä rasittaa liialla tekemisellä. Hänen pitää välillä saada olla myös rauhassa. Elämässä tapahtuu muutenkin niin paljon, ainakin meidän elämässämme, Saimi nauraa.

Saimi toivoisi, että lapsista tulisi myös sopeutuvaisia ja eteenpäinpyrkiviä. Vanha suomalainen sananlasku kuuseen kurkottavasta mutta katajaan kapsahtavasta turhan haihattelijasta joutaisi hänestä romukoppaan.

– Sen mukaan en ainakaan aio lapsiani kasvattaa. Sehän tarkoittaisi, ettei koskaan kannattaisi yrittää mitään. Se on minusta aivan väärä lähtökohta elämälle. Jos ei pyri mihinkään, ei mitään saakaan. Olen itse heittäytynyt aina virran vietäväksi ja nauttinut joka päivästä. Asiat kyllä ratkeavat parhain päin, kun vain on vastaanottavainen ja avoin ympäristölleen.

Toinen raskaus on rankempi

Saimi ei esikoistaan odottaessaan juuri nauttinut pyöristyvästä olemuksestaan. Olo oli kankea ja kömpelö. Toinen raskaus on koetellut jaksamista vielä enemmän. Raskaus on edennyt hyvin, mutta pahoinvointia on ollut useammin ja olo on ollut edelliskertaa väsyneempi. Uni on saattanut yllättää jopa kesken puhelun.

– Silti tuntuu, että elämässäni on nyt hirvittävän paljon onnea. On ihana mies ja ihana lapsi, vaikka Kasparin uhmaikä alkaakin jo selvästi pilkottaa. Myös Suomessa asuminen, ajatus muutaman kuukauden kuluttua syntyvästä toisesta lapsesta ja kiinnostavat työtehtävät tuntuvat hyvältä. Ikävä kyllä ystäväpiirissäni on juuri nyt vakavaa sairautta. Ilmeisesti aina,
kun tulee paljon hyvää, tulee myös jotain ikävää. Se luo varjon hyvienkin hetkien päälle ja pysäyttää miettimään, miten pienestä kaikki on kiinni.

Saimi onkin alkanut pelätä ennen kaikkea läheistensä terveyden
puolesta. Sen sijaan vanheneminen ei häntä huoleta.

– Ikä ei ole koskaan ollut minulle merkittävä asia. Ystäväpiiriini
kuuluu ihmisiä lapsista vanhuksiin. En ole oikein koskaan viihtynyt vain oman ikäisteni parissa. Täytin iloisin mielin 30, enkä usko, että alan jatkossakaan kärsiä suurista ikäkriiseistä. Ellen sitten yhtäkkiä rupsahda, mutta sehän voi toisaalta tapahtua milloin vain!

Työrintamalle Saimi toivoo ennen kaikkea tv-töitä ja kirjoittamista. Myös äänen kanssa työskentely, kuten radiotyö, kiinnostaa.

– Minun on vaikea kuvitella itseäni tekemään töitä kahdeksasta
neljään. Sekin aika koittaa kuitenkin varmasti vielä. Virka-aikoja
aion silti vältellä niin pitkään kuin mahdollista.