Maanantaina 21. Toukokuuta

Ajankohtaista:

Sani: "Onneksi en tullut äidiksi vielä kolmikymppisenä"

  • Teksti: Essi Myllyoja kirjoittaja

10 kommenttia

24.03.2011 09:00

Laulaja Sanin ja näyttelijä Turkka Mastomäen perhe kasvoi elokuussa tummakulmaisella tytöllä. Äidiksi tulon jälkeen Sani on muistellut myös omaa lapsuuttaan.

Artikkelikuva

Sani Aartela, 39, on aina rakastanut aurinkoa, mutta viime kesänä sitä tarjoiltiin jo liikaa. Laulaja oli koko alkuraskautensa voinut loistavasti, mutta viimeiset kaksi kuukautta olivat silkkaa hikistä piinaa. Sani vaappui kuin ankka ja sitten iski vielä iskiaskin. Helpotusta suotiin viimein elokuussa, kun Sani ponnisti maailmaan tummakulmaisen tytön.

Tosin synnytyskivutkin kestivät useamman päivän. Sani kiroili ja puhisi. Avomies, näyttelijä Turkka Mastomäki, 40, oli mukana alusta loppuun ja yritti tukea parhaansa mukaan.

– Voimani alkoivat jo olla lopussa, mutta sitten hän tuli: maailman suloisin leijonatyttö, Sani sanoo.

Nyt tyttö on seitsenkuinen ja synnytysmuistot jaksavat jo hymyilyttää. Sairaalassa Sani pääsi onnekseen yksityishuoneeseen ja muutenkin palvelu pelasi hyvin.

– Siinä tilassa ei huvittanut kyllä olla tunnistettavissa! Halusin vain olla rauhassa ja ihastella tulokasta omalla porukalla.

Vasta nyt valmis

Sani ja Turkka tapasivat nelisen vuotta sitten Komediateatteri Arenan revyyn harjoituksissa. Sanille tuli heti intuitiivinen tunne, että tuon ihmisen kanssa hän voisi perustaa perheen.

Sani ei kuitenkaan ollut koskaan tosissaan haikaillut äidiksi. Päinvastoin. Neljääkymppiä lähestyvä nainen oli miettinyt, ettei enää tällä iällä välttämättä jaksaisi vaipparallia yövalvomisineen.

Toissa syksynä Sani ja Turkka lomailivat Costa Ricassa. Matkan jälkeen Sani tunsi olonsa niin oudoksi, että epäili saaneensa reissulta sitkeän vatsapöpön. Yllätys oli melkoinen, kun oireiden syyksi paljastuikin pieni ihmisenalku.

Hämmennys vaihtui nopeasti onneksi ja tunteeseen, että näinhän tämän pitikin mennä. Tunne on vain vahvistunut pikkuisen kasvaessa.

–  Kun vastuulla on pieni avuton ihminen, jostain kummasta tulee voimia jaksaa. Vastuun tajuaminen oli pysäyttävä hetki: tämä pieni olento tässä ei olekaan mikään undulaatti tai miljoonakala.

Sania huoletti hänen ikänsä aina synnytykseen asti siitä huolimatta, että ultrassa kaikki oli näyttänyt olevan hyvin. Nyt kun hän on saanut terveen tytön, ikä tuntuu vain positiiviselta asialta.

– Onneksi minusta ei tullut äitiä kolmekymppisenä, sillä silloin en olisi ollut vielä valmis. Uskon, että kun olen jo vähän elämää nähnyt, pystyn kasvattamaan ja neuvomaan lasta paljon paremmin.

Sani on saanut pitää yöunensa. Vauvalla on mainiot unenlahjat ja hän herää yleensä vain kerran yössä syömään. Muutenkin tytär on ollut aurinkoinen ja helppo lapsi.

– Ainakin toistaiseksi! En ole ikinä ollut mikään hysteerikko, mutta nyt huomaan muuttuneeni sellaiseksi, että varaudun aina pahimpaan ja pelkään koko ajan tytölle sattuvan jotakin. Mutta se on kai ihan normaalia suojeluviettiä.

Traagisia muistoja

Sanin elämässä on tapahtunut viime aikoina muitakin suuria muutoksia. Perhe muutti hiljattain Nurmijärveltä Sanin vanhaan kotikaupunkiin Hämeenlinnaan.

Äidiksi tulon jälkeen Sani on alkanut muistella yhä enemmän omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Muistot vanhasta kotikaupungista eivät ole pelkästään hyviä. Sanin ollessa yläasteikäinen hänen tuttavapiiristään kuoli peräti viisi nuorta eri syistä.

– Joukkoon kuului myös paras ystäväni. Mitään kriisiapua ei ollut meille ystäville tarjolla, vaan saimme selvitä itse, ilman aikuisten tukea. Kävimme musiikkiluokkaa ja onneksi meillä oli luokassa hyvä ja tiivis henki. Toinen toisiamme auttaen me kai pääsimme surusta, Sani muistelee.

Oman tyttären murrosikä mietityttääkin Sania jo nyt. Hän itse oli teininä tunnollinen tyttö, joka ei kapinoinut näkyvästi, vaikka sisällä myllersi. Kun vanhemmat suututtivat, Sani vuodatti kiukkunsa kohtalokkaisiin kirjeisiin, jotka lopulta jäivät kuitenkin aina antamatta.

– Olen pohtinut paljon sitä, miten saan kasvatettua lapseni niin, että välimme säilyisivät hyvinä hautaan asti. Tahtoisin, että hän voisi aina avautua minulle ongelmistaan.

Omiin vanhempiinsa Sanilla on aina ollut perushyvät välit. Äitiyden myötä suhde etenkin omaan äitiin on vain parantunut.

– Arvostukseni vanhempiani kohtaan on kasvanut. Viimeistään omaa lasta hoitaessaan sitä tajuaa, miltä vanhemmista tuntuu ja mitä he ovat kokeneet.

Haaste parisuhteelle

Sani on huomannut, että moni tuore äiti omii helposti lapsen itselleen ja sulkee miehen pois kuviosta. Vielä ikävämpiä ovat tapaukset, joissa äiti tai isä yrittää kääntää lasta toista vanhempaa vastaan.

– Sättimisen sijasta parin pitäisi kannustaa toisiaan vanhemmuudessa. Kaikki tarvitsevat kauniita sanoja.

Yksi tärkeä periaate Sanilla on: vanhempien riidat eivät kuulu lapselle. Sani muistaa omasta lapsuudestaan ainoastaan yhden sanaharkan vanhempiensa välillä.

– Mutta ehkä se siksi onkin jäänyt mieleen, koska sellainen ei ollut meillä tapana, ja riita pelotti minua. Pikkuiset ovat taitavia aistimaan tunnelmia. Minun tehtäväni on taata lapselle turvallinen ja tasapainoinen lapsuus.

Nyt Sani keskittyy vain tyttäreensä, mutta kesästä lähtien kalenteri on jo täynnä merkintöjä. Aikone keikkailee normaalisti, ja syksyllä Sani tekee Täydelliset naiset -konserttikiertueen yhdessä Anna Hanskin, Päivi Lepistön ja Virve Rostin kanssa. Nyt Sani jo tietää, että työnteko pienen lapsen äitinä on vain järjestelykysymys.

Kesällä Sani ja Turkka nähdään jälleen yhdessä lavalla. Pari näyttelee kihlaparia Porin Kirjurinluodon kesäteatterin hääfarssissa. Nähtäväksi jää, pääseekö Sanin esittämä morsian lainkaan naimisiin, sillä Turkan esittämä sulhanen tuntuu viihtyvän paremmin muiden kuin oman morsiamensa sängyssä.

Sani sanoo naurahtaen, että hän se ei tunnu pääsevän tästä aiheesta. Vuosia sitten Sanin piti mennä naimisiin nuoruudenrakkautensa kanssa, mutta hän perui häät viime tingassa.

Sani ja Turkka eivät ole vielä edes kihloissa.

– Asuntovelka ja yhteinen lapsi ovat minusta isompia sitoumuksia kuin kihlaus tai avioliitto.

Julkaistu lehdessä MN 12/2011
Tallenna ja jaa:
KOMMENTIT 1-10 (10)
1
Anonyymi 24.03.2011 23.16
Ei jeesus mitä paskaa. Kuka tämmöistä kuraa lukee. "– Sättimisen sijasta parin pitäisi kannustaa toisiaan vanhemmuudessa. Kaikki tarvitsevat kauniita sanoja."

Todella viisasta, varsinainen ajatusten tonava...
Anonyymi 25.03.2011 13.19
Kirjoita tähän komMun mielestä juttu oli vähän naivi. Eikai kukaan ole valmis äidiksi ennenkuin tulee raskaaksi, oli ikä sitten mikä tahansa. Ensin puhutaan siitä että on paljon enemmän annettavaa vauvalle kun on enemmän kokemusta (=ikää), mutta sitten selitetään kuinka elämä on ollut niin helppoa ja puhutaan jo miten aijotaan kasvattaa vaikka vauva on vasta 7kk, ei edes puhu tai kävele vielä! Kyllä ne todelliset haasteet sieltä vielä tulevat. Ihmettelen vain että eikö sillä 39v elämänkokemuksella tuollaisen luulisi tietävän..menttisi
Anonyymi 27.03.2011 15.45
Vali vali, älä lue, jos ei kiinnosta.
Anonyymi 27.03.2011 16.03
No, minulle särähti hieman korvaan tuo pullorumban voivottelu.. Miksi hän ei imetä, jos pullorumba tuntuu raskaalle?? Ja jos ei onnistunut, niin, yleensä lähes kaikki pystyvät imettämään, jos vain alussa malttavat pitää vauvaa rinnalla lähes koko ajan.
Anonyymi 28.03.2011 21.34
‎"Onneksi minusta ei tullut äitiä kolmekymppisenä, sillä silloin en olisi ollut vielä valmis. Uskon että kun olen jo vähän elämää nähnyt, pystyn kasvattamaan ja neuvomaan lasta paljon paremmin." Hei kauniisti sanottu Sani aikakoneesta!
Anonyymi 28.03.2011 21.49
Kuraa?!? Minusta Sanilla oli Ihan normaaleja ajatuksia. Julkisuudessa elävät ihmiset elävät ihan tavallista elämää parisuhdekiemuroineen niinkuin me Maija ja Matti Meikäläisetkin.
Anonyymi 28.03.2011 21.53
Jotkut imettää, toiset taas ei, syystä tai toisesta. Miksi tätä ei voida ymmärtää vaan syyllistetään ihmisiä?
Anonyymi 28.03.2011 22.02
Lapsi on lahja, se pitää aina muistaa. Ja kunkin ihmisen elämänkaari määrää lapsen saamisen ajankohdan. Lapselle on jokainen äiti riittävän hyvä omana itsenään. Ei siinä tarvita muiden arvosteluja tai negatiivisia tulevaisuuden visioita.
Anonyymi 12.04.2011 21.47
Sanilla ja Veralla oli varmaan muutakin tekemistä parikymppisinä kuin miettiä vauvajuttuja. ;)
Anonyymi 14.04.2011 01.54
Samaa mieltä.Ihmeen ahdasmielisiä lukioita tällä lehdellä luulin että fiksumpia:)
KOMMENTIT 1-10 (10)
1
X