Perjantaina 3. Syyskuuta

Ajankohtaista:

Chisu: ”Elämäni on aina ollut vuoristorataa”

7.01.2010 09:00

5 kommenttia

Laulaja-lauluntekijä Chisu löysi rauhan hurjan työputken jälkeen

Artikkelikuva

Chisu on tunneihminen.

Vuosi 2008 oli laulaja-lauluntekijä Chisulle erittäin raskas. Hän oli puskenut kaksi vuotta töitä enemmän kuin laki sallii. Tehnyt ekaa omaa levyä, keikkoja, haastatteluja, tuottanut musiikkia muille. Kolmesta viimeisestä kuukaudesta hän ei muista mitään.

– Aivot buuttasivat. Sen jälkeen tajusin, että mun on alettava elää jo nyt eikä sitten eläkkeellä. Onko järkeä elää elämää, jota ei edes muista? Jos olisin jatkanut niin, mun olisi pitänyt ruveta juhlimaan vastapainoksi.

Sen sijaan löytyi rauha, eikä se ole tarkoittanut työstä luopumista.

Chisu puhuu paljon rauhasta ja rakkaudesta. Että osaa poimia elämästä ne asiat, joilla on oikeasti merkitystä. Että kun soittaa äidille, kysyy, mitä hänelle kuuluu, eikä ”vaan muilauttele menemään ja levitä paskaa ympäriinsä”. Rauha on löytynyt joogaamalla, elämäntapaoppaita lukemalla ja pitämällä mielialapäiväkirjaa.

– Mielialapäiväkirja on henkinen budjettini. Opettelen, mitkä asiat saa mut hermoheikoksi ja yritän sitten välttää niitä, Chisu selittää.

Melkein italialainen perhe

Chisun perheeseen kuuluvat vanhempien lisäksi veljet Titi, 41, Pali, 40, Rafa, 36, ja Patsku, 19. Nimet ovat lempinimiä.

– Me ollaan vähän kuin italialainen perhe. Kun me ollaan yhdessä, joku sättii aina jotain jossain, sillä lailla kujeillen. Kun me syödään, joku pitää aina puheen ja toiset huutaa päälle.

Chisun isällä on lapsia kolmen eri naisen kanssa, eikä Chisu ole asunut veljiensä kanssa sen jälkeen, kun vanhemmat erosivat. Biologisesti kaikki ovat velipuolia mutta Chisulle kokonaisia.

– Meillä on ollut aika erikoinen lapsuustouhu, kun ei ollut sitä ydinperhemeininkiä. Välillä saatiin tuttipullosta kokista, enkä ikinä tiennyt, koska näen veljet seuraavan kerran. Mutta kun elämä ei mennyt minkään kaavan mukaan lapsena, se ei mene vieläkään. Meistä kaikista on tullut kaavoja kaihtavia ajattelijoita.

Chisun mielestä Sundbergien sisarusparvi ymmärtää, että mahdollisia tapoja elää on paljon. Silloin osaa kuunnella itseään. Chisu oppi jo pikkutyttönä myös sen, että asioihin on ainakin kaksi näkökulmaa.

– Mulla on suuri ymmärrys ihmisiä kohtaan. Ymmärrän, että jos joku on ilkeä, sillä menee energiaa nyt muuhun.

Huutoa tyynyyn

Chisu kokee kaiken äärimmäisen vahvasti. Teini-iässä hän purki tunteensa nyrkkeilyyn, nyt hän antaa tunteen tulla.

– Elämäni on aina ollut vuoristorataa. Joskus olen niin täpinöissäni, syke korkealla ja kyyneleet silmissä, että on pakko lähteä juoksemaan. Joskus taas olen kaksinkerroin lattialla ja huudan suruani tyynyyn. Onhan se raskasta, mutta on ihana tuntea olevansa elossa, Chisu tuumii.

Niin tunteellinen kuin onkin, Chisu on myös keikkabussin apina.

– Se on sitä kainalopieruosastoa, vaikken kyllä osaa tehdä kainalopierua. Mutta olen äänekäs, ja osaan tehdä erilaisia ääniä.

Joskus ennen keikkaa Chisu on ehtinyt seistä päällään, kävellä käsillään ja painia bändin basistin kanssa. Hän miettii itsekin, mistä se energia tulee. Viralliset tilaisuudet naurattavat häntä suunnattomasti.

– Kerran yksissä ristiäisissä mietin, että hannaisko mennä kirkon käytävälle ja huutaa, että jei, hyvä meno tyypit!

Sen kerran Chisu pysytteli penkissä. Sen sijaan hän on laittanut keikoille joskus hienon mekon alle maailman rumimmat kalsarit, ”muistutukseksi, että it’s only show”.

– Ei ihmisten ihailu ole todellista. Eiväthän ne edes tunne mua, ne tuntevat sen mielikuvan.

Chisu

Christel Sundberg on 28-vuotias laulaja ja lauluntekijä. Asuu Helsingin Punavuoressa.

– Kuvailee kappaleitaan poplaulelmiksi. Säveltää, sanoittaa, sovittaa ja tuottaa musiikkinsa. Tekee musaa myös Jipulle, Antti Tuiskulle, Tarja  Turuselle, Kristiina Braskille ja Kristiina Wheelerille.

– Albumit Vapaa ja yksin (2009) sekä Alkovi (2008). Parhaillaan ehdolla seitsemän Emma-palkinnon saajaksi, jotka jaetaan 4. helmikuuta. Vuonna 2008 Chisu voitti kaksi Emmaa.

Katso myös Chisun video!

 

Lue lisää Me Naisten numerosta 1/2010.

Tallenna ja jaa: Bookmark and Share

Arvioi juttu:

  • MITÄ TUNTEITA JUTTU SINUSSA HERÄTTI?

  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0

Keskustele aiheesta lisää Tunnefoorumilla

KOMMENTIT 1-5 (5)
1
Anonyymi 07.01.2010 10.57
Onpa kiva biisi ja video!
Anonyymi 09.01.2010 22.09
kisu mä rakastan sua
Anonyymi 19.04.2010 16.16
Chisu saat Minut sanattomaksi. Aivan käsittämättömän hyvä!
Anonyymi 19.04.2010 16.55
Chisy laulaa hyvä! Täytyy mennä Evrovidioon!
Anonyymi 09.07.2010 17.25
Kiitos Konneveden keikasta!!
KOMMENTIT 1-5 (5)
1
X