Klara Kivilahti: ”Välillä yksinäisyys yllättää”

0 kommenttia

12.11.2009 09:00

"Äitiys ei ole mikään velvollisuus vaan ihana oikeus", Klara Kivilahti sanoo.

Klara Kivilahdessa, 32, on listaksi asti ulkoisia merkkejä suuresta elämänmuutoksesta: avioerosta, jonka Klara ja hänen ex-miehensä sysäsivät vauhtiin elokuun lopulla. On käyttöön palannut tyttönimi, vihkisormuksesta riisuttu nimetön ja uusi terhakka polkkatukka – ikään kuin pitkien suortuvien mukana olisi saksittu viimeiset rippeet vaimonroolista. Pitkästä aikaa vaatetangoltakin löytyy punaista väriä, jossa Klaraa ei ole nähty vuosiin.

Toisen polven seurapiirikasvona tunnetun Klaran ja elokuvaajana menestyneen Kjell Lagerroosin, 47, avioliitto kesti kuusi vuotta. Yhteisiä vuosia kertyi seitsemän ja lapsia kaksi: pojat Kris, 5, ja Kent, 1.

– Avioero on ollut tosi surullinen kokemus. Ajattelen kuitenkin, että jos jokin asia ei toimi, tilanteeseen on löydettävä ratkaisu. Englannin kielessä on hyvä sana kuvaamaan sitä, closure eli päätös.

Uuteen kotiin

Klara sanoo eropäätöksen syntyneen pitkän ajan kuluessa. Tällaisia ratkaisuja kumpikaan heistä ei tekisi hätiköiden.

– Eroprosessin aikana tunteeni ovat vaihdelleet päivittäin. Olen käynyt läpi iloa ja surua, vihaa ja välinpitämättömyyttä, helpotustakin.

Parhaillaan Klaran arki on sukkuloimista kolmen osoitteen triangelissa. Kun työkseen paljon matkustava Kjell on poissa, Klara hoitaa lapsia perheen tutussa merenrantatalossa. Osan tavaroistaan hän on kuitenkin jo muuttanut uuteen asuntoonsa, ja osa lojuu remonttievakossa.

Muutto on yhä kesken. Uutta kotia Klara laittaa mieleiseksi itselleen ja pojilleen rauhassa, asia kerrallaan.

Opiskelijavuosiltaan Klaralla oli kokemusta yksin asumisesta, mutta oman perheen perustamisesta lähtien hänellä on aina ollut seuraa.

– Kun on seitsemän vuotta tottunut olemaan jonkun kanssa, on outoa löytää itsensä olemasta täysin yksin. Tuntuu vieraalta vaikka vain lojua sohvalla tuijottamassa televisiota itsekseni. Välillä tunnen oloni yllättävän yksinäiseksi.

Klara muistuttaa kuitenkin tottuneensa pyörittämään perhearkea itsenäisesti.

– Töidensä vuoksi mieheni oli aina paljon poissa, joten arki ainoana vanhempana ei paljon eroa aiemmasta. Ja minun on äärimmäisen hyvä olla poikieni kanssa. Silloin kun he ovat isällään, en koe olevani vapaalla vaan erossa lapsistani. Äitiys ei ole mikään velvollisuus vaan ihana oikeus.

Ensin pitää tuntea itsensä

Seitsemän vuotta Kjellin rinnalla oli Klaran tähänastisen elämän pisin ja merkittävin parisuhde.

– Olinhan minä seurustellut aiemminkin, mutta en ole mikään suhteesta toiseen heittäytyjä. Viihtyäkseen toisen kanssa pitää ensin viihtyä itsensä kanssa, eikä se onnistu, jos siirtyy aina suhteesta seuraavaan. Silloin jää jotain tärkeää itsestä oppimatta.

Suhteen alussa Klara oli 25-vuotias sinkku, opiskelija ja bilehile, mies jo yhtä avioliittoa kokeneempi 40-vuotias. Klara myöntää, että lähes 15 vuoden ikäerolla oli merkityksensä liiton kaatumisessa, mutta sen tarkemmin hän ei halua eronsa syitä ruotia.

– Ainakaan en ala jossitella, millainen minun olisi ehkä pitänyt olla. Ikä ja äitiys ovat muuttaneet minuakin. En ole enää se sama tyttö kuin liiton alkuaikoina.

Klara sanoo olevansa vielä niin keskellä eroprosessiaan, että on vaikea määritellä, mitä hän on siitä oppinut.

– Toivottavasti jotain. Ehkä olen vähän solidaarisempi ja epäitsekkäämpi. Ja sen olen huomannut, että elämässä on ihan hirveän vähän oikeasti tärkeitä asioita. Minulle niitä ovat lapseni, oma perhe, työ, terveys ja ystävät.

Klara Kivilahti

- 32-vuotias helsinkiläinen muodin ammattilainen, työskentelee sisäänostajana Kaarina K. -liikkeessä. Opiskellut taidehistoriaa Lontoossa. Isä liikemies Kari Kivilahti, äti yrittäjä Kaarina Kivilahti.

- Perheeseen kuuluu kaksi lasta, pojat Kris, 5, ja Kent, 1. Klara ja lasten isä Kjell Lagerroos hakivat avioeroa elokuussa seitsemän yhteisen vuoden jälkeen.

- Innokas kuva- ja valokuvataiteiden harrastaja. ”Minulla on silmää hyvälle muotoilulle, mutta en haaveile suunnittelijan urasta. Olen siihen liian lahjaton, ja muotimaailma on jo täynnä keskinkertaisuuksia.”