Emma Laine: ”Isän menetys on mielettömän kova paikka”

0 kommenttia

8.10.2009 08:00

Emma Laine on hiljattain palannut tenniskentille.

Naisten tenniksen ykköstähti Emma Laine, 23, on iloinen ja tyytyväinen. Hän tulee tapaamiseen suoraan tenniskentältä kansainvälisestä turnauksesta, tuliaisinaan nelinpelin voitto ja tukku rahaa. Kaksinpelissäkin Emma eteni semifinaaliin asti.

Turnaus oli Emmalle merkityksellinen kahdestakin syystä. Se oli ensimmäinen, jonka hän pelasi sen jälkeen, kun hänet elokuussa virallisesti todettiin terveeksi kahden vuoden rankan sairastelukierteen jäljiltä. Kisa oli myös ensimmäinen, johon hän osallistui isänsä kuoleman jälkeen.

Emma menetti isänsä dramaattisissa olosuhteissa elokuussa. 51-vuotias entinen huippukiekkoilija Erkki Laine ajoi tutuilla mökkivesillä Asikkalassa veneellä päin luotoa ja hukkui.

– Minulla on takanani tunteikas viikko. En etukäteen oikein tiennyt, mitä odottaa ja kuinka selviäisin otteluista. Halusin kuitenkin pelata, koska uskon, että se olisi ollut isänkin tahto. Tunsin isän läsnäolon vahvasti ja sain häneltä voimaa. Hän oli ajatuksissani jopa kesken pelin. Kun tein hienon lyönnin, ehdin ajatella: ”Näkisipä isä nyt tämän.”

Emmalla oli tapana aina vähän ennen ottelua puhua isänsä kanssa puhelimessa. Nyt keskustelu oli käytävä vain ajatuksissa. Peliasussaan Emma kantoi surunauhaa.

"Pelaaminen tuntuu terapialta"

Tällä hetkellä Emman sijoitus tennispelaajien maailmanlaajuisella ranking-listalla on 450:n tienoilla. Parhaimmillaan se on ollut 50: vastaavaan ei ole kyennyt yksikään toinen suomalaisnainen.

– Olen tyytyväinen viime viikon sijoituksiin ja omaan peliini, sillä kahteen vuoteen en ole kyennyt harjoittelemaan niin kuin ammattilaisen kuuluisi. Pelejäkin minulla on takana vain murto-osa siitä, mitä muilla, Emma sanoo.

Hän kiittää pelikavereitaan, joista suurin osa tiesi, miten Emma joutui itsensä kokoamaan.

– Sain paljon tukea. Kun voitimme nelinpelin, brittiläinen pelikaverini Melanie South ojensi minulle voittokukkansa ja toivoi, että veisin ne isän haudalle. Olin sanonut kaikille, että pelaan tämän turnauksen isälleni. Pelaaminen tuntuu terapialta, Emma sanoo.

Emmasta tuntui hyvältä myös se, että hänen voitokasta paluutaan pelikentille olivat todistamassa lähisukulaiset: äiti, sisko ja isän vanhemmat.

Toipuminen kestää kauan

Emma sai tietää isänsä kadonneen samana päivänä, kun hän sai lopullisia, hyviä tietoja omasta terveydentilastaan. Emma ajatteli kertoa niistä ensimmäisenä isälleen.

– Tiesin, että isä suhtautuisi uutisiini asiallisesti eikä alkaisi hössöttää. En kuitenkaan saanut isää puhelimeen vaan kuulin, että hänelle oli todennäköisesti sattunut jokin onnettomuus.

Emma, joka asuu isosiskonsa kanssa Helsingissä, lähti ajamaan saman tien vanhempiensa kotiin Lahteen. Vasta seuraavana päivänä isän kohtalo varmistui lopullisesti.

Emman vanhemmat olivat viettäneet viikonloppua mökillä. Äiti lähti välillä käymään Lahdessa ystäviään tapaamassa ja aikoi palata illalla takaisin Asikkalaan.

Perille saavuttuaan äiti ihmetteli, miksi mökki oli pimeänä, auto pihassa eikä miehestä näkynyt jälkeäkään. Aamulla hälytettiin etsijät. Kun järvestä löytyi tuttu kenkä ja veneessä kulkenut ämpäri, alkoi asia toivottomuudessaan valjeta omaisille.

– Isän menetys on minulle mielettömän kova paikka, enkä tiedä, miten olen selvinnyt tähän päivään. Kaksi ensimmäistä viikkoa tapahtuman jälkeen olin sokissa. Toipumiseen menee vuosia, mutta minusta tuntuu hyvältä, että saan puhua asiasta. En ole koskaan aiemmin kohdannut kuolemaa, en käynyt edes hautajaisissa, sillä kaikki isovanhempanikin ovat vielä elossa, Emma sanoo.

Huippu-urheilijan tytär

Emman molemmat vanhemmat ovat entisiä urheilijoita. Äiti on SM-tason uimari, ja isä pelasi jääkiekkoa hyökkääjänä Ruotsissa ja Saksassa. Hän oli myös voittamassa Suomelle hopeaa Calgaryn olympialaisissa.

– Koska isä oli huippu-urheilija, hän oli kokenut saman elämän, jota minä elin. Hän ymmärsi ja osasi tukea. Se ei liittynyt tenniksen tekniikkaan vaan henkiseen puoleen, mielen hallintaan. Miten mennä eteenpäin, jos peli ei kulje.

Isän puoleen Emma kääntyi aina, jos jokin stressasi tai pelotti.

– Isä oli rauhallinen ja hiljainenkin, mutta hänellä oli mahtava huumorintaju. Ja kummallinen kyky saada minut aina uskomaan, että asiat järjestyvät. Hän kannusti ja valoi uskoa. Hän oli ylpeä siitä, että urheilen, mutta ei koskaan pakottanut urheilun pariin eikä muutenkaan kohdistanut minuun vääränlaista kunnianhimoa.

Kesällä Emma oleili poikkeuksellisen paljon isänsä kanssa Asikkalan mökillä. Jälkeenpäin Emma näkee merkitystä sillä, että viimeisinä elinviikkoinaan isä opetti hänelle monenlaisia mökkiasioita, joihin tytär ei ennen ollut kiinnittänyt huomiota.

– Viime kesänä rakensimme isän kanssa yhdessä laiturin ja hakkasimme haloiksi kaikki puut. Isä neuvoi takkajutut ja muut mökkiniksit. Nyt minun pitäisi pärjätä.