Mikä avuksi, kun ääni lähtee?
14.10.2011 17:30
Ääni pätkii kesken puhelun, kokouksen, kahvitauon ja iltasadun lukemisen. Mitä asialle voi tehdä?
Kuvitus Ulla Bergström
Kröhö, höm, höm. Köh.
Loppusyksy on flunssapöpöjen ja kuivan huoneilman aikaa. Kurkkuun käy. Tekee mieli rykiä. Ärsyttävää!
Terve puheääni on itsestäänselvyys, jonka huomaa vasta, kun se pettää. Kun ääni ei kulje, hahmottaa senkin, että opettajat ja puhelinmyyjät eivät ole ainoita puhetyöläisiä. Ääntä tarvitaan melkein kaikissa töissä – ja vapaa-ajallakin pitää puhua lähes kaikkialla.
Ääniongelmia voi tulla kenelle tahansa, mutta tuntuu siltä kuin naiset kärsisivät niistä enemmän kuin miehet. Puheterapeutti, Suomen puheopiston toimitusjohtaja Marsa Bäck vahvistaa,
että näin onkin.
– Äänihuulet ovat lihakset siinä missä hauiksetkin, ja muiden
lihasten tapaan ne ovat naisilla hennommat. Naisvaltaisilla aloilla on myös puheliaimmat työt: seitsemän tuntia call centerissä tai koululuokan edessä merkitsee äänihuulille kovaa rasitusta.
Äänellä on väliä, sillä se on osa persoonallisuutta. Kantava ja sointuva ääni saa ihmiset kuuntelemaan puhujan juttuja tarkkaavaisemmin. Ja kähisevälle äänellekin on paljon tehtävissä.
Puhutko oikein?
Suomalaisnaisten ääni on tutkimusten mukaan madaltunut, jos sitä vertaa vaikka 50-luvun sirkutukseen. Matala ääni on meillä uskottavan ihmisen merkki – kuunnelkaa vaikka pääministeri Jyrki Kataista.
– Äänen toimivuuden kannalta ei ole väliä, onko ääni korkea vai matala, kunhan se on puhujalle luonteva ja sitä tukee koko kroppa, Marsa Bäck kertoo.
Oikea puhetapa löytyy, kun ei ajattele kurkkua vaan keskittyy vatsan seutuun. Seuraa, mitkä lihakset liikkuvat hengittäessäsi: saman alueen eli koko vatsanpeitteen alavatsasta rintakehään pitäisi aktivoitua myös puheen aikana. Jos puristat ääntä kurkusta ja yrität voimistaa sitä lisäämällä painetta, ääni väsyy. Se voi kuulostaa kovalta, soinnittomalta tai käheältä. Äänihuuliin voi syntyä myös vääränlaisesta rasituksesta kyhmyjä, jotka pahentavat ongelmaa.
Entäs ergonomia?
Terveäänisiä ihmisiä yhdistää hyvä ryhti. Asentoon kannattaa siis kiinnittää huomiota myös istumatyössä. Normaali päätetyöskentelijän asento, jossa pää valuu eteenpäin ja näyttöä katsellaan kulmien alta, venyttää kurkunpään lihaksia väärällä tavalla.
Vaihtele asentoa, venytä yläkropan lihaksia. Pidä pää linjassa hartioiden kanssa. Älä nojaa selkääsi tuoliin, kun puhut. Kokeile satulatuolia tai seiso välillä.
Kuivaako kurkkua?
Melun yli puhuminen, huonepöly, huono sisäilma, liian voimakas ilmastointi. Stressi, lihasjännitykset, naishormonit, närästys…
Marsa Bäckin luettelo äänihuuliparkoja uhkaavista asioista on niin pitkä, että alkaa hämmästellä, miksi jotain pihinää vielä kuuluu keneltäkään.
Ja lisää tulee: Kahvi, tee ja alkoholi kuivattavat kurkkua, ja siksi niiden kaveriksi kannattaa juoda vettä. Maitotuotteet tuovat joillekin ylimääräistä limaa kurkkuun – jos ruuan jälkeen tekee mieli rykiä, voi kokeilla, auttaisiko maidon vähentäminen.
Vahva viinakin rasittaa Bäckin mukaan ääntä.
– Se huuhtoo nielun pinnalta suojaavan epiteelin. Kerralla kulautetun vodkasnapsin jälkeen kurkku ja äänihuulet ovat seuraavat pari viikkoa alttiimpia rasitukselle ja tulehduksille.
Pelastus perusasioista
Vanhat konstit pätevät: Pidä jalat lämpiminä ja suojaa kaula! Jos jalkojen lämpötila laskee, myös kurkku viilenee. Vältä puhumista, jos ääni ei kulje tai kurkku on kipeä. Vesihöyryn hengittäminen ja lämpimällä vedellä kurlaaminen voivat helpottaa.
Jos ääniongelmat alkavat haitata elämää, parhaan tilannearvion osaa tehdä foniatri. Hän huomaa, onko äänihuulissa väärän puhetavan aiheuttamia muutoksia. Jos on, voi puheterapeutti auttaa korjaamaan äänenkäyttöä säästävämmäksi.
Näin treenaat ääntä
Parin minuutin ääniharjoitukset päivässä pitävät lääkärin loitolla. Tee harjoitukset rauhallisesti ja keskity, jotta tunnet konsonantit lihaksissasi.
1. Nielun ja suupohjan lihasten vahvistus
Sano: jygggyy, jygggyy, jygggyy ja jubbbuu, jubbbuu, jubbbuu.
2. Alaleuan lihasten ja kieliluulihaksen jumppa
Sano eri vokaaleita vaihdellen shanngganngganng, shennggennggenng…
3. Rentoutus ja hieronta:
Hymise hmmm, hmmm, hmmmm. Surise r-kirjainta pitkään.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
0 m/s





Teksti:

