Miksi aamulla väsyttää, vaikka nukut tarpeeksi? – 3 selitystä
-
Teksti:
kirjoittaja
18.09.2011 10:00
Torkuttaminen ei kannata, neuvoo tutkija.
Aivot ja keho tarvitsevat keskimäärin 7–9 tuntia unta yössä. Riittävän pitkien yöunien jälkeen ihminen pääsee vauhtiin yleensä tunnissa tai puolessa. Nousemista voi helpottaa ajoittamalla herätyksen kevyeen univaiheeseen. Itselleen sopivinta aikaa voi etsiä asettamalla herätyksen vaikka varttia tavallista aiemmaksi tai myöhemmäksi.
Torkuttamisesta ei ole mitään hyötyä. Jos lykkäät heräämistä aamuisin muutaman minuutin pätkissä, siirrä kello suosiolla soimaan myöhemmin tai nouse heti ja hyödynnä säästynyt aika ottamalla päivällä nokoset.
– Ihminen ei ehdi vaipua kymmenessä minuutissa niin syvään uneen, että siitä olisi hyötyä. Siksi katkonainen uni ei virkistä, opastaa unitutkija, professori Markku Partinen.
Usein aamuärtyisyys johtuu yksinkertaisesti väsymyksestä. Kun yöuni virkistää riittävästi, aamulla ei kiukuta. Osa ihmisistä voi syyttää aamuhitaudesta geenejään: iltaihminen voi tarvita 3–4 tuntia päästäkseen vauhtiin.
Väsyttääkö silti?
Jos nukut ja nukut, mutta silti aamuisin väsyttää, selitys voi olla jokin näistä:
- Olet iltaihminen. Yleensä vasta ikääntyminen korjaa geneettisen taipumuksen, joten nuku suosiolla pitkään, jos voit.
- Unijaksosi on viivästynyt. Aivosi luulevat jostain syystä aamukahdeksalta, että kello on vasta viisi. Sisäistä kelloa voi rytmittää melatoniinihormonilla ja valolla.
- Aivosi käyvät ylikierroksilla tai kärsit masennuksesta. Stressi tai ahdistus saattavat häiritä unta niin, ettei se virkistä.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
0 m/s






