Torstaina 17. Toukokuuta

Ajankohtaista:

Mitäs mielessä?

1 kommenttia

17.06.2009 09:00

Miehet ajattelevat seksiä kuusi kertaa tunnissa, julistaa semitieteellinen tutkimus. Entäs naiset? Sinkkunainen piti kolme päivää seksinajattelupäiväkirjaa.

Artikkelikuva

Ajatukset karkailevat vällyjen väliin, sekä naisilla että miehillä. Kuvitus: Ulla Bergström

Torstai

Heti herätessä ajattelen, että seksi olisi mukavaa ja mietin tyyppiä, jonka kanssa oli säpinää pari viikkoa sitten. Olisi mukavaa, jos olisi uudestaan.

Töissä vilkaisen Facebookia. Eräs kiinnostava tuttu on päivittänyt kuulumisiaan. Minkäköhänlaista seksi hänen kanssaan olisi?

Lounaalla näen kivannäköisen kundin ja taas ajatus karkaa.

Iltapäivällä mielessä alkaa pyöriä tyttöjen ilta ja samalla tulee mieleen seksi, tai sen mahdollisuus.

Illalla olen mukavan jännittynyt ja uskon tapaavani kiinnostavia miehiä. Seksi tulee taas mieleen.

Baarissa vieressäni seisoo söpö mies. Hän katsoo minua ja hymyilee. Tilanne kestää vain hetken, mutta ehdin jo ajatella seksiä hänen kanssaan.

AJATTELUKERRAT 7

Perjantai

Ajattelen taas seksiä, kun herään. Mietin kivaa miestä, jonka tunnen.

Työpaikalla törmään suloiseen mieheen. Hänen kanssaan saattaisi olla mukavaa, seksikin.

Töissä on kiire, enkä ajattele seksiä juuri lainkaan. Se tulee mieleeni vain kerran, kun luen seksistä kertovan jutun netistä.

Tapaamme ystäväni kanssa terassilla. Viikonloppu on alkamassa, ja terassilla on paljon kivannäköistä porukkaa. Moni mies vastaa katseeseen. Flirttailevassa ilmapiirissä ajattelee pakosti seksiä.

Käyn terassin jälkeen klubilla, jossa on paljon porukkaa. Olen hyvällä tuulella ja nautin musiikista ja ihmisten katselusta. Seksi tulee parikin kertaa mieleen, kun näen kivannäköisen miehen. Juttelen myös erään tutun kanssa, josta olen alkanut kiinnostua. Kun bongaan hänet, ajattelen seksiä, mutta hän osoittautuu tylsäksi. Halut kaikkoavat.

AJATTELUKERRAT 7

Lauantai

Herään väsyneenä ja aikaisin. Olen lähdössä reissuun. Jossain vaiheessa matkaa puhe kääntyy seksiin. Kerron ystävilleni ehdotteluista, joita olen saanut lähes tuntemattomalta tyypiltä. Ajattelen vähän haikeana paria kundia, joiden kanssa olen harrastanut seksiä.

Shoppailemme ystävieni kanssa, enkä ehdi ajatella muuta.

Iltapäivällä ajatukset kääntyvät iltarientoihin. Olemme lähdössä ulos, ja odotan sitä innolla. Olen hyvällä tuulella, ja ajattelen seksin mahdollisuutta.
Baarissa törmään tuttuun mieheen ja meillä on mukava juttutuokio. Seksi tulee mieleen, vaikka tyyppi on varattu.

Tuntematon kaveri katsoo minua baarissa ja hymyilee. Pidän hänen ulkonäöstään. Ajattelen hetken, minkälaista seksi hänen kanssaan olisi, mutta flirtti ei mene pidemmälle ja jatkan keskustelua ystäväni kanssa.

AJATTELUKERRAT 6

Lue lisää seksinajattelupäiväkirjoja Me Naisten numerosta 25-26/2009.
Tallenna ja jaa:
KOMMENTIT 1-1 (1)
1
Anonyymi 20.06.2009 16.53
Kirjoita tähän kommenttisi
En oikein jaksa uskoa jutun todenmukaisuuteen. Ettäkö muka lähes jokainen päiväkirjan pitäjä ajattelee aamuisin ensimmäiseksi seksiä!?? Jutun perusteellahan me suomalaiset tunnumme olevan melkein "seksipetoja!!":D
KOMMENTIT 1-1 (1)
1
X