Ravitsemusterapeutti auttaa moneen vaivaan
27.08.2009 09:00
Yhä useampi suomalainen opettelee syömään oikein ravitsemusterapeutin avulla.
Jos oma syöminen arveluttaa, ravintoterapeutista voi olla hyötyä. Kuva Colourbox.
Pitäisi syödä parin tunnin välein, mutta turhia välipaloja ei saisi napsia. Pitäisi vähentää rasvaa, mutta hyvää rasvaa täytyisi saada tarpeeksi… Painiskelu terveellisen syömisen kanssa ei ole helppoa.
Moni hakee pulmiin apua ravitsemusterapeutin vastaanotolta.
–Ihmiset ovat kiinnostuneita ravitsemuksesta ja valmiita maksamaan siitä, että saavat ruokailutottumuksensa kuntoon, kertoo Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen toiminnanjohtaja Leena Rechardt-Rajakangas.
Tuntuu hullulta, että pitäisi maksaa siitä, kun joku kertoo, kuinka syödä oikein. Emmekö muka osaa tehdä sitä itse?
– Ihmisillä on ihmeellisiä harhaluuloja siitä, mikä on terveellistä. Informaatiotulvan keskellä on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia. Ammattilaista tarvitaan tsemppaamaan ja osoittamaan ulkopuolisena, mihin ruokavaliossa pitäisi kiinnittää huomiota, Terveystalon ravitsemusterapeutti Anette Palssa sanoo.
Paino alas, terveys kuntoon
Moni kuvittelee syövänsä kevyesti ja terveellisesti, mutta hillitsee nälkäänsä pitkälti hiilihydraattipitoisilla välipaloilla tai sokerisilla mehuilla.
Toisaalta ravitsemusterapeutille ajaudutaan siinä vaiheessa, kun syöminen rasittaa terveyttä. Suurin asiakaskunta ovat ylipainoiset, sitten tulevat vatsavaivaiset ja allergikot.
Ravitsemusterapeutin vastaanotolla pohditaan, mikä syömisessä mättää. Ravitsemusterapeutit myös analysoivat ruokapäiväkirjoja tai voivat suunnitella ruokavalion uusiksi.
– Itse käyn ensin läpi asiakkaan elämäntilannetta ja vasta sitten ryhdytään katselemaan ruokailutottumuksia. Syömiseen liittyy monta muutakin asiaa kuin ruoka, Anette Palssa kertoo.
Mistä löytäisi apua?
Suomessa suurin osa ravitsemusterapeuteista työskentelee terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Teoriassa kuka tahansa voi hakeutua kunnalliselle ravitsemusterapeutille terveydenhoitajan tai lääkärin kautta. Käytännössä kunnallisia ravitsemusterapeutteja on sen verran niukasti, että ilman varsinaista ruokavalioon liittyvää sairautta vastaanotolle ei pääse.
Yksityiseen ravitsemusterapiaan voi mennä kuka vain, jos viitsii maksaa – ja asuu etelän kasvukeskuksissa. Pohjoisemmassa Suomessa kun ei yksityisiä ravitsemusterapeutteja kovin montaa ole.
Helpoin ja edullisin tie ravitsemusterapeutille voikin olla työterveyshuolto. Myös useat kuntokeskukset ja hyvinvointiyritykset tarjoavat apuja ruokavalion korjaamiseen.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
0 m/s





Teksti:

