Keho tasapainossa
25.02.2010 09:01
Entä jos keho viihtyykin paremmin biologisessa painossaan?
Keho voi päättää itse, mikä on sille ihannepaino. Kuva Colourbox.
Yrität tiputtaa kiloja, mutta vaa’an viisari jämähtää jossakin vaiheessa tiettyyn kohtaan – tai paino hiipii pikkuhiljaa takaisin vanhoihin lukemiin.
Syy saattaa olla biologisessa painossasi. Pohjalla on ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on oma, luontainen painonsa, jossa keho pyrkii tasapainon säilyttämiseksi pysymään. Kroppasi saattaa siis yrittää pysytellä vaikkapa paria kiloa painavampana, vaikka omasta mielestäsi ne pari kiloa olisivat liikaa.
Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, voiko paino määräytyä geneettisesti. Se on kuitenkin havaittu, että laihdutettu paino tuppaa yleensä palaamaan.
– Keho pyrkii useimmiten korkeimpaan painoon, minkä se on saavuttanut. Syy on evoluutiossa: kun kroppa tottuu tiettyyn ravitsemustilaan, se koettaa säilyttää sille elintärkeät rasvavarastot, lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen Hyksin lihavuustutkimusyksiköstä sanoo.
Karistettujen kilojen palaaminen johtuu myös siitä, että laihduttavalla aineenvaihdunta hidastuu ja energiaa kuluu vähemmän kuin ennen laihdutusta. Aineenvaihdunnan hidastuminen ei silti ole ainoa syy jämähdykseen.
– Yleensä laihduttaja palaa jossakin vaiheessa vanhoihin tapoihinsa. Parhaiten onnistuu, kun tekee pysyviä, pieniä muutoksia ja muistaa olla itseensä tyytyväinen, Pietiläinen muistuttaa.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
0 m/s

Teksti:

