Paheksutko herkkujen syömistäsi ääneen? – Mieti vielä

0 kommenttia

11.01.2012 10:20

Colourbox

Siellä, missä monta naista kohtaa, kauhistellaan jenkkakahvoja ja viikonlopun herkkuputkea.

Ilmiö toistuu työpaikan kahvihuoneessa joka kerta, kun joku kaataa tuliaiskarkkinsa kippoon. Ensin hihkutaan ilosta, sitten alkaa alkaa se mukahuoleton keskustelu.

– Ei kyllä pitäisi.

– Ei niin. Just ajattelin, että tänään en syö mitään herkkuja, joku meistä sanoo suu täynnä Tobleronea.

Herkuttelu ja laihdutussuunnitelmat ovat sään kaltainen perusosa naisten small talkia. Joukkoon pääsee, kun tunnustaa syntinsä ja suunnittelee parannusta.

– Puhetapa vahvistaa yhteisöllisyyttä. Ajatellaan, että tässä me tytöt ollaan ja jutellaan tyttöjen jutuista, selittää lihavuuden kokemisesta väitellyt tutkija Hannele Harjunen.

Mutta miksi ihmeessä puhumme laihduttamisesta, kun samalla syömme suklaata? Mitä me tällä puheella oikein haemme?

– Se on small talkia, mutta samalla tapa kertoa ääneen, että tiedostamme yhteisön normit. Puheella haetaan myös itselle sosiaalista hyväksyntää: olenhan minä osa normia, enkö olekin? Varmistamme, että minä olen ihan ok ja sinä olet ihan ok.
Toivomme karkkikulholla vahvistusta: höpöhöpö, eihän sussa näy mikään.

Jutut eivät silti ole vain juttuja.

– Niiden vaikutus on hiipivä. Pidämme arkipäivässä yllä käsitystä siitä, millainen ruokahalu on naiselle sopiva, mistä saa nauttia ja millainen keho saa syömisen seurauksena olla.

Vaikka puhe kuulostaisi viattomalta, pohjavireenä on pelko. Sillä lihominen, sehän tuntuu olevan naisen pahin kohtalo. Ja siksi huolettomat "vitsi mä oon syönyt niin liikaa"-heitot voivat riistäytyä käsistä.

Unelmien täytekakku

Kaksikymmentävuotiaaksi asti suklaa ja jäätelö olivat jokapäiväistä leipääni. Sitten kämppikseni näytti minulle netistä kaloritaulukon.

Se ei ole estänyt minua syömästä suklaata, mutta on tuonut joka palaseen ikävän sivumaun. Ajatus ei jätä rauhaan: onko tämä suklaapala varmasti jokaisen kalorin arvoinen? Kiitos huonon fiiliksen, se ei tietenkään ole. Siksi niin moni nainen suhtautuu herkkuihin kuin ystäväni, jotka mieluummin puhuvat
kakuista kuin syövät niitä.

Yksi heistä ei pelkästään pidä suklaasta vaan rakastaa sitä. Silti ystäväni ei syö suklaata, sillä hän on iänikuisessa herkkulakossaan. Toinen ystäväni visioi jatkuvasti unelmiensa täytekakkua, mutta kieltää minua leipomasta, kun hän on tulossa kylään.

Turha varmaan mainita, että molemmat naiset ovat kaikkea muuta kuin ylipainoisia.

Koska ystäväni yrittävät lihomisen pelossa kieltäytyä herkuista, ne piinaavat mieltä koko ajan. Me puhumme suklaakakuista paljon enemmän kuin seksistä.

Ja mikä pahinta: vaikka ystäväni käyttäytyvät kieltäytyessään niin kuin naisen kuuluu, sekään ei tunnu olevan oikein.

Lakkoilija rikkoo kuvion

– Ai, etkö sä ota ollenkaan jälkiruokaa? Ootko sä jollain laihiksella vai?

Yhden herkkulakko on syytös muita kohtaan. Lakkoilija rikkoo kuvion, jossa herkkujen tuottama nautinto ja syyllisyys jaetaan yhdessä. Kieltäytyjääkin ahdistaa. Yhtäkkiä hän on petturi ja muutenkin vähän epäilyttävä. Jos ei syömishäiriöinen, niin ainakin kontrollifriikki.

Normaalipainoisen ei ole sopivaa tavoitella laihuutta, sillä sehän tarkoittaisi naisia kahlitsevan kauneusihanteen myöntämistä. Kaloreita kuuluu yhteisöllisyyden nimissä kauhistella mutta niitä ei silti saisi välttää.

Sen kuulee viimeaikaisista keskusteluistamme: Saako jäätelöä syödä joka päivä? Saa. Pitääkö morsiamen laihduttaa häihin? Ei. Vastaukset pätevät tietysti kaikkiin muihin paitsi meihin itseemme.

Me ahdistumme sekä halustamme herkutella että halustamme laihtua.

Kohti ruokarauhaa

Miten me sitten oppisimme suhtautumaan kakkuihin ja karkkeihin normaalisti?

Ainakin voisimme ottaa oppia superfood-harrastajilta: he ovat onnistuneet lanseeraamaan suklaan, toki raakaversion, terveysruokana. Kun suklaa ei ole kiellettyä, sitä ei tarvitse erityisesti himoitakaan. Kielletty se vasta kiehtookin, ja kaiken lisäksi moni jaottelee ruuat kiellettyihin ja sallittuihin ihan miten sattuu. On epäloogista, että jogurtista saatuna sokeri on ihan ok, mutta muutama karkki laukaisee kamalat tunnontuskat.

Lisäksi meidän kannattaisi tehdä niin kuin tutkija Hannele Harjunen. Hän ei ole vuosikausiin puhunut laihdutuksesta. Puhe kun ei lievitä ahdistusta vaan ainoastaan levittää sitä. Kun normaalipainoinen nainen vannoo alkavansa laihduttaa heti ensi maanantaina, sehän tarkoittaa sitä, että kaikkien häntä suurempien painossa on jotain vikaa.

Sitä paitsi, emme me kai oikeasti halua, että elämä pyörii herkkujen ja niistä kieltäytymisen ympärillä. Maailmassa on paljon kiinnostavampaakin puhuttavaa kuin sokeri ja rasva.