Missaanko jotakin?
4.02.2010 09:01
Onko taas pakko lähteä juhlimaan, ettet vain missaisi mitään?
Joskus missaamisen pelko iskee kotisohvalla. Kuva Colourbox.
Väsyttää ja tekisi mieli jäädä kotiin, mutta en uskalla. Jos makaan sohvalla, jään taatusti paitsi kaikesta hauskasta. Tuttu tunne? Nyt sille on nimikin: fear of missing out eli fomo, missaamisen pelko.
Termi tunnetaan muun muassa Harvardin yliopistossa. Siellä fomosta kärsivät bisnesopiskelijat, jotka täyttävät pakonomaisesti kalenteriaan erilaisilla kutsuilla, etteivät menettäisi yhtään tilaisuutta tavata uransa kannalta tärkeitä ihmisiä.
Tunne on tyypillinen nuoruudessa, mutta siitä voivat kärsiä yhtä lailla aikuisetkin.
– Missaamisen pelko on enemmänkin sitä, että haluaa kuulua porukkaan. Jos sitä potee aikuisena, pitäisi tutkailla, mistä oikeasti pelkää jäävänsä paitsi. Ainainen ”pitäisi ja pitäisi” -pähkäily voi johtaa siihen, ettei missään ole hyvä olla, psykologi Satu Kaski sanoo.
Jos taipumusta pähkäilyyn on, pitäisi opetella hyväksymään, ettei kaikkialle tarvitse mennä. Jos päättää jättää menot väliin, olisi nautittava valinnastaan. Onnellisuustutkimusten mukaan valinnan tehneet ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka jäävät pähkäilemään.
Arvioi juttu:
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
Teksti:

