Aikaero rasittaa
3.12.2009 09:00
Thaimaan-matka väsyttää enemmän kuin reissu Jenkkeihin.
Aikaeroväsymystä voi lievittää rannalla löhöillen.
”Hirvee jetsetti”, tuttu täti kuvaili oloaan Amerikan-matkan jälkeen. Jet lag eli aikaerorasitus johtuu siitä, että ihmisen biologinen kello ei pysy perässä, kun siirrytään aikavyöhykkeeltä toiselle. Rasitus näkyy väsymyksenä, unettomuutena ja hitautena.
Tutkija Timo Partonen Kansanterveyslaitokselta toteaa, että aikaerorasituksen huomaa heti, kun kelloa siirretään yli kolme tuntia suuntaan tai toiseen. Aasian suuntaan lentänyttä väsyttää rankemmin kuin Atlantin toiselle puolelle matkustanutta. Esimerkiksi Thaimaan-matkan aikasiirtymästä toipuminen saattaa viedä viikonkin. Voiko ongelmalle tehdä jotakin?
– Kokeilisin ensin helppoa konstia, kellon siirtämistä asteittain. Pari päivää ennen matkaa voi siirtää viisareita tunnin kohti kohdemaan aikaa, seuraavana päivänä toisen tunnin. Ennakointi auttaa sopeutumaan, Partonen neuvoo.
– Lentokoneessa kannattaa yrittää nukkua silloin, kun perillä on yö.
Oireita voi lieventää valollakin. Kahtena ensimmäisenä matkapäivänä pitäisi osua aurinkoon oikeaan aikaan, jotta pääsisi unirytmiin. Valohoidon ajat riippuvat matkakohteesta, ja ne voi tarkistaa aikaerolaskureilla netissä.
- KOMMENTOI
- LÄHETÄ KAVERILLE
- TULOSTA
2.57 m/s


Teksti:

