Sunnuntaina 5. Helmikuuta

Ajankohtaista:

Terapiaa leffasta

0 kommenttia

19.11.2009 09:00

Kotisohvallakin voi järjestää itselleen terapiasession.

Artikkelikuva

Leffaterapiaa voi harrastaa yksin kotisohvalla. Kuva Colourbox.

Kun on maailman piiskaama olo, kopeloiko käsi leffavuokraamon hyllyltä romanttisen komedian?

Niin tekee moni. Elokuvassa voi paeta toiseen maailmaan, eikä tarvitse ajatella omia ahdistuksiaan. Leffaa voisi kuitenkin katsoa toisin: peilaamalla sen herättämiä tunteita omaan elämään. Elokuva voi toimia terapeuttisena välineenä.

– Elokuvan aiheuttamat tunnereaktiot voivat paljastaa tunnelukkoja ja antaa vastauksia elämän ongelmatilanteissa. Terapeuttinen leffan katselu vaatii kuitenkin sen, että tunteet tunnistaa ja ymmärtää, sanoo psykoterapeutti Mikael Saarinen, jolta ilmestyi muutama vuosi sitten kirja Leffaterapia.

Leffaterapiaa voi harrastaa kuka vain kotisohvallaan, mutta se vaatii hiukan aktiivisuutta. Ensin on pohdittava, mihin teemaan haluaisi saada vastauksia ja valittava elokuva sen perusteella. Esimerkiksi eron keskellä luopumiseen liittyvät teemat voivat auttaa. Yksinäisiä voivat kannustaa voimaannuttavat ja itsetuntoa kohottavat elokuvat.

– Leffan jälkeen voi pohtia esimerkiksi sitä, miksi samaistuu johonkin henkilöön.

On myös elokuvia, joita ei tietyissä tilanteissa kannata katsoa. Jos mieli on alakuloinen, Saarinen ei suosittele kamalimpia suruleffoja. Jos surussa mässäilystä haluaa eroon, tunteen pitää korvautua toisella.

Mieti

- Mikä elokuvassa kosketti?

- Miten teema liittyy omaan elämäntilanteeseen? Mitä tunnereaktioni kertovat elämästäni?

- Mihin henkilöön samaistuin ja miksi? Pystyisinkö samaistumaan sellaiseen henkilöön, jonka toimintatavat auttaisivat itseäni eteenpäin?

KERRO: Miten elokuvat ovat auttaneet sinua?

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 47/2009.
Tallenna ja jaa:
X