Torstaina 17. Toukokuuta

Ajankohtaista:

Kerroksia päälle

0 kommenttia

11.02.2010 09:01

Talvi se vaan jatkuu, ja ulkona pitäisi reippailla. Mites se kerrospukeutuminen menikään?

Artikkelikuva

Pakkasella ei palele, kun on pukeutunut oikein. Kuva Colourbox.

Kotipuolessa Itä-Suomessa oli tapana pukea pakkasilla kunnolla vaatetta. Ennätykseni oli neljät kalsarit päällekkäin, farkkujen alla. Kaveri laittoi päähän kolme pipoa.

Oikeasti kerrospukeutumisen ei tarvitse olla tukalaa. Talviliikkujilla siihen on olemassa selkeät säännöt, koska sekä hikoilun että lämmityksen on pelattava.

– Aluskerros on tärkein. Ihoa vasten puetaan hengittävä, mieluiten ihonmyötäinen ja lämmin aluskerrasto, aluevastaava Mikko Kemppainen Forumin Intersportista neuvoo.

Tekniset materiaalit, esimerkiksi polypropeeni, toimivat aluskerroksessa parhaiten. Jos pakkanen puree, eikä hikoile kävelylenkkiä reippaammin, seuraavaksi puetaan välikerros, jonka olisi hyvä olla lämmittävä mutta kosteutta hylkivä. Hiihtolenkillä perusfleece voi olla liian kuuma, mutta viimassa lasketellessa se toimii.

Päällimmäiseksi skarppi reippailija pukee niin ikään hengittävän asun, joka pitää tuulen ja kosteuden loitolla. Softshell- tai windstopper-tyyppiset materiaalit sopivat niin sunnuntaiulkoiluun kuin kuntoilijoille. Goretex voi puolestaan olla reippaalle lenkille liian tiivis, sillä se ei päästä hikeä haihtumaan.

Jotta pysyy kuivana ja lämpimänä, kerroksittain kannattaa pukea vain liikkumiseen tarkoitettuja tekokuituja.

Lue lisää Me Naisten numerosta 6/2010.
Tallenna ja jaa:
X