Olkkarista kuuluu pikkutyttöjen kimeää kinastelua. Tytär ryntää tuohtuneena keittiöön – ja kaveri perässä.

En tajua hölkäsen pöläystä, mistä riita on alkanut, mutta pienen väännön jälkeen saan sen soviteltua. Pian sama toistuu. Kolmannella kerralla minunkin pinnani kiristyy.  

”On se kumma, kun leikeistä ei meinaa tulla mitään”, pauhaan kaksikolle. ”Yökyläilyä on odotettu viikkotolkulla, ja nyt kun se on käsillä, te vain riitelette. Näin hienoa iltaa ei kannata pilata kinastelemalla.” 

Kahville poikennut ystävä nauraa puhinalleni. Aivan samahan se on meillä aikuisilla. Kun jotain oikein pitkään odottaa, h-hetken koittaessa tulee joko kamala riita tai hyvä fiilis ei meinaa syntyä lainkaan.

”Meillä riidat leimahtavat ihan pikku jutuistakin juuri silloin, kun olemme päättämällä päättäneet panostaa yhteiseen aikaan”, hän hekottaa. Odotetun Pariisin-matkan museokäynnilläkin hän kulki miehensä kanssa visusti eri huoneissa, koska tärkeintä oli pysytellä kaukana kumppanista.

Toisiaan harvoin näkevät parit valittavat samaa. Voi sitä pettymyksen määrää, jos toinen onkin tavatessa väärällä tuulella tai tunnelma muuten vaan nuupahtaa! Tai kun arkirumban väsyttämät lähtevät reissuun virkistymään. ”Hitto vie, se nukahti kahtena iltana jo yhdeksältä”, kiljui tuttavani romanttiseksi tarkoitetun parisuhdeloman jälkeen. 

Nykyään hän vannoo vain ex tempore -tempauksien nimiin. Pettymystä ei tule, kun ei mitään odotakaan. 

Mutta joskus kannattaa pakottaa itsensä liikkeelle, vaikka odotukset olisivatkin lässähtäneet pahasti etukäteen. Lomallani olin merkinnyt kalenteriin yhden ainoan menon. Kun sen aika tuli, olin jo ihanan syvällä mökkielämässä ja ihmisten ilmoille meneminen tuntui tosi tahmealta. 

Matkalla testasin miljoona kertaa kuulemaani vinkkiä: kun suun vääntää väkisin hymyyn, mielikin kääntyy plussalle. Ohje on aina epäilyttänyt, mutta kun perillä hyppäsin humuun mukaan, ilo irtosi itsestään. Kannattaa kokeilla!