Vaatekokolappu ei välttämättä kerro mitään. Kuva: Shutterstock
Vaatekokolappu ei välttämättä kerro mitään. Kuva: Shutterstock

Epäloogisten vaatekokojen syynä on pitkälti turhamaisuus.

Vaatteiden kokomerkinnät tuntuvat usein perin epäjohdonmukaisilta. Monen vaatekaapissa pienimmät vaatteet ovat kokomerkinnältään 3–4 numeroa pienempiä kuin isoimmat. Joskus tiukan mallinen vaate voi jäädä jopa kauppaan, koska hirvittää, miten iso koko pitäisi valita. Tai sitten päätyy ostamaan liian pienen koon, mikä tietenkin ärsyttää myöhemmin.

Isommat ihmiset, pienemmät koot

Nyt vaatekokojen järjettömyys on todistettu myös taulukolla.

Yhdysvaltalaislehti Washington Post -lehti julkaisi tämän vertailutaulukon naistenvaatteiden kokomerkinnöistä vuodesta 1958 aina tämän vuosikymmenen kokoihin. Taulukko näyttää erot Yhdysvaltain vaatekoossa 8, joka vastaa eurooppalaista kokoa 38. Tulokset ovat hämmentävät.

Samalla kun ihmiset ovat kasvaneet, vaatekokojen numerot ovat pienentyneet moninkertaisesti. Esimerkiksi tämän päivän 38-kokoinen mekko olisi saanut vuonna 1958 kokomerkinnän 46.

Vuoden 1958 koon 38 mekolle ei edes ole tarpeeksi pientä vastinetta nykypäivänä. 50-luvulla 38-kokoisella naisella oli 78-senttinen rinnanympärys ja 60-senttinen vyötärö. Taulukkojen mukaan hän painoi vain 44 kilogrammaa. Mitat ovat siis pienemmät kuin nykypäivän koossa 32.

Syypää on muotiteollisuus

Syy muutokseen on tietenkin osin se, että länsimaalaiset ovat kasvaneet 50 vuodessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nainen on nykyään keskimäärin samankokoinen kuin keskivertomies vuonna 1958. Taustalla on kuitenkin muutakin, nimittäin vaatevalmistajien markkinointikikat.

Vielä 1950-luvulla vaatekoot määritettiin Yhdysvalloissa kansallisten standardien mukaan. Systeemi kuitenkin lopetettiin, ja vaatevalmistajat saavat nykyään nimetä koot miten lystäävät.

He keksivät pian, että kokonumeroiden pienentäminen on loistava keino imarrella naisostajia ja näin saada heidät shoppailemaan lisää. Muun maailman vaatevalmistajat puolestaan seuraavat jenkkien mallia.

Yhdysvalloissa vaatekokojen pienentämisestä puhutaan nimellä vanity sizing eli turhamaisuusmitoitus. Tuntuu kivalta ostaa pieni koko, ja vaatevalmistajat ruokkivat tunnetta.

Paljon harmia tyhjästä

Lopputuloksena on paljon harmia: Esimerkiksi Yhdysvaltojen size zero eli 00 on teinityttöjen keskuudessa kulttikoko, johon moni yrittää laihduttaa itsensä väksisin. Nykyään myydään jopa tätä pienempiä, niin sanottuja negatiivisia kokoja. Samalla hyvin pienikokoisten naisten on vaikeaa löytää sopivia vaaatteita, koska todellisuudessa pienimmät vaatteet kasvavat koko ajan.

Lisäksi kokolappuihin on vaikeaa luottaa, koska ne todella ovat keskenään hyvin epäjohdonmukaisia. Tämän todistaa esimerkiksi The New York Times -lehden taulukko vuodelta 2011. Se näyttää, miten eri merkkien vyötärönympärykset saattavat vaihdella samassa koossa melkein 13 senttiä. Ei ihme, että tässä hämmentyy!

Neuvomme kaikelle kansalle on pitää mielessä, että kokolaput ovat melkeinpä yhtä tyhjän kanssa. Kannattaa ostaa vaatteita, jotka tuntuvat sopivilta.

 

Hiuspinnitatuointi säilyy kauniina vuosien ajan – kunhan se tehdään sopivan kokoisena ja paksuisena. 

Jos hiuspinnejä kuvaamaan pitäisi valita yksi ominaisuus, se olisi tietysti pinnien kyky pitää paikoillaan hiuksia. Toisaalta, pinnit eivät aina onnistu pitämään tuulessa lentelevää kuontaloa aisoissa. Sen sijaan yhdessä asiassa pinnit onnistuvat aina ja kaikkialla: katoamistempussa. 

Pinninomistajien ikiaikainen turhautuminen pinnien katoamiseen lienee inspiroinut Instagramissa leviävää tatuontitrendiä. Hakusanalla #bobbypintattoos löytyy Instagramista jo yli 300 hiuspinnitatuointia. 

”Ainoa yksilö, jota en koskaan hävitä”, Instagram-käyttäjä iloitsee tatuoinnistaan.

Hiuspinnitatuoinnit ovat erityisesti kampaajien suosiossa, kuten hiustenleikkuusaksia kuvaavat tatuoinnitkin.

”Uskon aidosti, että minulla on maailman paras ammatti”, kampaaja Hilary Ballard kirjoittaa Instagramissa.

Yksinkertaiseen pinnitatuointiin voi sisällyttää myös tekstin. 

 

#tattoosbyanthonybottum #emeraldtattooelkgrove #emeraldtattoolodi #guestspottattoo #bobbypintattoo #sisterstattoo

Henkilön The One And Only (@anthony_bottum) jakama julkaisu

Hiuspinneistä voi tehdä vaikka sisarustatuoinnit.

Pinnin kuva patinoituu

Useimmat hiuspinnitatuoinnit ovat melko pieniä ja koostuvat ohuesta viivasta. Oululaisen tatuointistudio Shaman Arts Tattoon omistaja, tatuoija Antti Veteläinen kertoo, että hiuspinnitatuointi ei silti ole automaattisesti vaarassa suttaantua vuosien myötä. Kuvan leviäminen riippuu siitä, miten ja kuinka pienellä kuva tehdään.

– Kaikki tatuoinnit patinoituvat ajan saatossa, koska iho elää. Pienissä kuvissa patinoituminen näkyy aina enemmän kuin suurissa. Kun tatuoija on ammattilainen, pienestäkin kuvasta saadaan kuitenkin sellainen versio, joka kestää mahdollisimman hyvin. 

”Hiuksenhienoa viivaa ei kannata tehdä ääriviivana.”

Hiuspinni on Veteläisen mukaan ainakin helpompi tatuoitava kuin hiussuortuva. 

– Hiuksenhienoa viivaa ei ainakaan ääriviivana kannata tehdä, koska se lähtee helposti hajoamaan. 

Veteläisen mukaan ammattilainen osaa arvioida, minkä kokoisena ja paksuisena pinni kannattaa toteuttaa.

Lue myös: Uusi trendi villitsee – joko olet kuullut stick and poke -tatuoinneista?

Pinni aina mukana

Instagramista käy ilmi, että hiuspinnin kuva tatuoidaan tyypillisesti käteen, joko kyynärvarteen, kämmenen syrjään tai sormeen.

 

Obsessed with my lil bobby pin 🙃 Thanks again @wherescrando, you did a great job!

Henkilön alexadfrank (@alexadfrank) jakama julkaisu

 

Tattoo number 10 #fingertattoo #bobbypintattoo #hairandmakeupobsessed

Henkilön Angela Woody (@angela_marie493) jakama julkaisu

Kunpa pinnin saisi vielä napattua iholta tiukan paikan tullen hiussuortuvia kiinnittämään. 

Ihotautilääkäri suosittelee muutamaa ainesosaa, kehottaa kuorimaan ja painottaa kosteutuksen merkitystä.

Meillä kaikilla on mustapäitä – yksillä enemmän ja isompia, toisilla vähemmän ja pienempiä. Ja moni haluaisi mustapäistään kipeästi eroon.

Miten tummiin ihohuokosiin voisi saada helpotusta?

No ei ainakaan puristelemalla niitä, vaikka moni niin tykkääkin tehdä. Refinery29-sivuston haastattelema dermatologi Doris J. Day kertoo, että ainoa keino päästä mustapäistä lopullisesti eroon on muuttaa ihonhoitorutiiniaan.

Listasimme yhdeksän toimivaa vinkkiä, jotka voivat auttaa.

1. Tiedä, mitä olet tekemässä.

Jotta mustapäistä pääsee eroon, on tiedettävä, mitä ne oikeastaan ovat. Yksinkertaistettuna mustapää on ihohuokonen, jonka sisään on jumittunut yhdistelmä kuollutta ihosolukkoa, rasvoja ja propionibacterium acnes -bakteeria. Kyseinen bakteeri rakastaa ihohuokosten epäpuhtauksia ja aiheuttaa yhdessä niiden kanssa valkopäitä ja mustapäitä.

Jos mustapään syvin olemus kiinnostaa tarkemmin, lue lisää täältä: 8 asiaa, jotka sinun pitää tietää mustapäistä

2. Luota salisyylihappoon.

Kaikista tehokkain lääke mustapäitä vastaan on salisyylihappo. Sitä löytyy useista epäpuhtaalle ja rasvoittuvalle iholle tarkoitetuista ihonhoitotuotteista. Esimerkiksi Vichyn Normaderm-sarjan ja Neutrogenan tuotteet sisältävät vaikuttavana aineena muun muassa salisyylihappoa.

Salisyylihappo on tiukkaa tavaraa, joten sitä sisältävien tuotteiden kanssa kannattaa pysyä kohtuudessa. Erityisesti kuiva- tai herkkäihoisen tulee olla tarkkana.

Erityisesti kuiva- ja herkkäihoisen kannattaa olla varovainen salisyylihapon kanssa.

Huomio! Vaikka salisyylihapon nimi muistuttaa asetyylisalisyylihappoa, kyseessä on kaksi eri ainetta. 

Kokeilimme taannoin aspiriinia finnien hoitoon. Lue lisää täältä.

3. Ymmärrä, mikä ei auta.

Aknen hoitoon käytetään usein aineita, jotka sisältävät bentsoyyliperoksidiä. Suomessa sitä sisältävät esimerkiksi tuotteet nimeltä Brevoxyl ja Basiron AC. Nämä aineet eivät ole parhaimmillaan mustapäitä vastaan.

Myöskään vetyperoksidia ja alkoholia sisältäviä aineita ei välttämättä kannata kokeilla. Ne ainoastaan kuivattavat ihoa, ja saattavat olla liian korkeina pitoisuuksina iholle jopa haitaksi.

4. Kuori haluamallasi tavalla.

Koska mustapäät syntyvät muun muassa ihohuokosiin kertyneestä ihosolukosta, ylimääräinen kuollut iho kannattaa pyrkiä kuorimaan pois. Älä kuitenkaan kuori liiaksi. Yksi tai kaksi kertaa viikossa riittää.

Älä kuitenkaan kuori liiaksi. Yksi tai kaksi kertaa viikossa riittää.

Rakeita sisältävät kuorinnat ja kemialliset kuorinnat ovat mustapäitä vastaan ihan yhtä hyviä. Testaile eri tuotteita – riippuu ihostasi, mikä sopii juuri sinulle. Ota kuitenkin huomioon, että jotkut kuorinnat sisältävät ympäristölle haitallisia muovirakeita. Jos et halua lisätä maailman muovitaakkaa, suosittelemme kokeilemaan eko-kuorintoja.

4. Kokeile kasvoharjaa – tai konjakkisientä.

Kasvoharjat voivat maksaa jopa satoja euroja, mutta niistä on kyllä apua epäpuhtaalle iholle. Ne puhdistavat ihon tehokkaasti ja kuorivat samalla hellästi.

Edukkaampi mutta oikein toimiva vaihtoehto kasvoharjalle on konjakkisieni. Luonnonmateriaalista valmistettu sieni kostutetaan, jotta se pehmenee. Iho pestään kostealla sienellä. Konjakkisientä voi käyttää joko kasvojenpesuaineen kanssa tai yksin.

Lue myös: Eroon mustapäistä? 5 tuotetta, joita kannattaa testata

5. Nyt viimeisen kerran: muista puhdistaa meikit!

Menitkö pitkän illan päätteeksi nukkumaan meikit kasvoillasi? Ei ihme, jos kasvoillesi on ilmestynyt mustapäitä. Meikit tulisi aina poistaa kasvoilta päivän päätteeksi.

Pesupuolelle laiskahkon meikkailijan kannattaa kokeilla meikinpoistoliinoja.

Kokeile tätä! Pesupuolella laiskahkon meikkailijan kannattaa kokeilla meikinpoistoliinoja. Testasimme taannoin markettien putsausliinat. Niiden joukosta löytyi monta hyvää. Lue lisää täältä.

6. Kosteuta, kosteuta, kosteuta.

Monet mustapäiden selättämiseen tarkoitetut tuotteet kuivattavat ihoa. Älä siis unohda kosteutusta. Etsi tuotteita, jotka ovat allergiatestattuja ja epäpuhtaalle iholle sopivia. Öljyttömyys on plussaa. Vältä tuotteita, joissa on silikoneja, koska ne saattavat tukkia ihohuokosia.

7. Kokeile retinolia sisältäviä tuotteita.

Retinolia löytyy usein ihonhoitotuotteista, joiden on tarkoitus häivyttää ikääntymisen merkkejä. Monet dermatologit kuitenkin suosittelevat samaa ainesosaa mustapäiden hoitoon, koska retinoli pitää ihon hyvässä kunnossa.

Myös maailmankuulu finnitohtori Sandra Lee käyttää yöksi iholle laitettavaa retinoliseerumia. Retinoli saattaa kuitenkin ärsyttää ihoa, joten sen käytössä kannattaa olla tarkkana. Käytä vain pieni määrä kerrallaan – ja muista aurinkosuoja.

Lue myös: Finniguru paljastaa kikat hyvään ihoon: tunnista näppytyyppi ja hoida oikein

8. Harkitse kahteen kertaan, ennen kuin kokeilet lappuja.

Ihotautilääkäri Doris J. Dayn mukaan mustapäälaput eivät ole paras vaihtoehto, jos haluaa mustapäistä lopullisesti eroon. Laput tarjoavat vain väliaikaisen korjausliikeen. 

Dayn mukaan mustapäälaput voivat olla iholle haitallisia, jos iho on palanut, siinä on näkyviä finnejä tai se on herkkä. Parempi vaihtoehto on esimerkiksi savea tai aktiivihiiltä sisältävä naamio.

Mustapäälaput eivät ole paras vaihtoehto, jos haluaa mustapäistä lopullisesti eroon.

9. Mene rohkeasti ammattilaisen pakeille.

Jos haluat löytää juuri sinun ihotyypillesi ehdottomasti parhaan hoitomuodon, kannattaa kipaista ammattilaisen luokse. Dermatologit osaavat sanoa tarkemmin, kaipaako ihosi salisyylihappoa, retinolia, kosteutusta vai kenties jotain ihan muuta.

Yksi on varmaa: tämän vartalovoiteen käyttäjällä ei voi olla vihasuhdetta laventeliin. 

Voiko tavallinen kosteusvoide auttaa oikeasti uniongelmissa? Kyllä, jos asiaa kysytään Reddit- ja somekansalta.

Kosmetiikkayhtiö Lushin vartalovoide sai hetkessä kulttimaineen sen jälkeen, kun sitä ylistettiin maasta taivaisiin netissä. Sleepy-nimellä tunnettu voide onkin myyty loppuun brittikaupoista, kertoo OK-lehti.

Sleepy-voidetta hehkutetaan muun muassa Reddit-keskusteluissa ”ihmevoiteena”, joka ”rentouttaa” ja ”auttaa uniongelmissa”. Samanlaisia kommentteja löytyy Twitteristä ja Instagramista.

Daily Mail kertoo äidistä, jonka 18-kuukautinen lapsi on muuttunut rauhattomasta nukkujasta levolliseksi Sleepyn avulla.

Noin 15 euron vartalovoiteen tehoaineista Reddit- ja Instagram-käyttäjät ylistävät ennen kaikkea laventelia ja kaurauutetta. Laventeli onkin monien – jopa uniasiantuntijoiden itsensä – suosikkiaine, jonka uskotaan rentouttavan ja syventävän unta. Useat tutkimukset ovat todistaneet laventelin vaikuttavan myönteisesti myös mielenterveyteemme.

Lue lisää! 22 vinkkiä: tällaiset ovat unitutkijoiden omat iltarituaalit

Suomessa Sleepy-voide tuli myyntiin ensimmäisen kerran viime jouluna. Silloin se oli sesonkituote, ja noin kuukausi sitten se tuli takaisin kauppoihin, Lush Suomen myynnistä kerrotaan. Toistaiseksi voidetta on saanut Suomen kaupoista hyvin.

Miten kohuvoide pärjäsi Me Naisten testissä?

Koostumus: Laventelin värinen voide on sopivan paksua – ei mitään valuvaa emulsiota eikä liian paksua kreemiä. Se levittäytyy iholle erinomaisesti, mutta imeytyy hieman hitaasti. Tuoteseloste kertoo, että kyseessä on vegaaninen voide eikä se sisällä synteettisiä säilöntäaineita. Luonnollisten raaka-aineiden lisäksi voiteessa on muun muassa steariinihappoa – ja päältä löytyy hopeista lumihiutalekimalletta.

Mihin voiteen päällä oleva hopeinen kimalle vaikuttaa? Kuva: Annakaisa Vääräniemi
Mihin voiteen päällä oleva hopeinen kimalle vaikuttaa? Kuva: Annakaisa Vääräniemi

Tuoksu: Jos inhoaa laventeliaromia, tämä voide saattaa aiheuttaa kylmiä väreitä. Heti purkin aukaisun jälkeen laventelin tuoksi puskee esiin, erittäin voimakkaana. Mukana on myös makeaa mantelia sekä ylang ylangia eli tuoksuilangia. Tuoksuherkän ei siis kannata edes kokeilla voidetta, ellei sitten siedä hyvin luonnontuoksuja.

”Tuoksuherkän ei kannata edes kokeilla.”

Vaikutus: Ensimmäisenä iltana käyn suihkussa yhdeksän aikaan illalla ja voitelen kroppani kaulasta varpaisiin Sleepy-voiteella. Hieman aivastuttaa tuo kukkainen haju. Teen muutamia ilta-askareita ja menen kymmeneltä sänkyyn. Virkeänä. Vaikka nukahdan yleensä hyvin, pyörin nyt sängyssä hetken ja nousen puolen tunnin päästä ylös. Väsähdän vasta puolen yön aikaan – ja voide on vaikuttanut jo melkein kolme tuntia vartalollani.

Toisena iltana teen samat rutiinit ja huomaan, että olen jo tottunut tuoksuun. Nukahdan jo ennen iltakymmentä ja nukun sikeästi kuuteen saakka. En tiedä, ovatko tuon yön nukkumislahjani perua huonosti nukutusta edellisyöstä, vai auttoiko Sleepy-voide todella nukkumaan. Ainakaan se ei tunnu kehollani viileämmältä tai muuten erilaiselta kuin muut vartalovoiteet. Marketeissa myytävä tavallinen kylmägeelikin on auttanut nukahtamaan joskus paremmin. Voisin käyttää Sleepyä esimerkiksi sheivauksen jälkeen tai talvella kuivan ihon elvyttämiseen.

Yleisarvosana: 2/5 pistettä

Pitkä reissu sai Samin karsimaan vaatteitaan, jotka mahtuvat nyt kaikki itserakennetulle rekille.

Sami Laitinen, 24, palasi äskettäin kymmenen kuukauden reissultaan Indonesiasta ja Australiasta. Matkan jälkeen hän joutui heti muuttopuuhiin, joita edelsi tavaroiden ja vaatteiden karsiminen. 

– Olen muuttamassa omaan asuntoon ja vähentänyt sen vuoksi paljon vaatteitani. Inspiraatiota sain myös reissustani. Etsin aluksi kaupoista vaaterekkiä, johon saisin vaatteeni. Mutta ne ovat yllättävän kalliita, joten päätin tehdä lopulta rekin itse, helsinkiläinen Sami kertoo.

Vaaterekkinsä raakamallin Sami sanoo nähneensä ”jossain netin syövereissä”. Loput hän suunnitteli itse, ja sen jälkeen hän suuntasi rakennusliikkeen puutavaraosastolle.

Samin mukaan kaupasta lähti kahdeksan harjanvartta, jotka maksoivat yhteensä alle 12 euroa. Vaaterekin alaosaa varten hän joutui sahaamaan varsista metrin pituisia.

Kotoa löytyivät porakone ja ruuvit, joilla hän kiinnitti harjanvarret yhteen. Apunikkaroijana hänellä oli oma isänsä, joka piteli ruuvausvaiheessa varsia pystyssä.

– Vaaterekin pituus ja leveys kannattaa suunnitella tarkkaan ja mitata kaikki etukäteen. Yksinkin sen voi rakentaa, mutta kahdestaan se on paljon helpompaa.

Kauppojen valmiit vaaterekit maksoivat ainakin 30 euroa ja ne eivät ole välttämättä kovin tukevia, mutta tämä harjanvarsista koottu rekki on yllättävän tukeva, hehkuttaa Sami Laitinen. Kuva: Sami Laitinen
Kauppojen valmiit vaaterekit maksoivat ainakin 30 euroa ja ne eivät ole välttämättä kovin tukevia, mutta tämä harjanvarsista koottu rekki on yllättävän tukeva, hehkuttaa Sami Laitinen. Kuva: Sami Laitinen

Nikkaroinnin jälkeen Sami maalasi vaaterekin, mutta hän suosittelee varsien maalaamista ennen rekin kokoamista. Hänen äitinsä Tuula julkaisi vaaterekin kuvan alkuviikosta Facebookin askarteluryhmässä, jossa se on saanut suuren suosion.

”Tämähän on ihan valmis design-tuote!”

– Tämähän on ihan valmis design-tuote, kirjoittaa esimerkiksi yksi harjanvarsirekin fani Facebookissa.