Melissa McCarthy on nykyään myös vaatesuunnittelija. Kuvan mekko on hänen oma luomuksensa. Se nähtiin Melissan yllä vuoden 2014 tammikuussa Critics' Choice Movie Awards -gaalassa.
Vuonna 2013 McCarthyn Oscar-mekon teki amerikkalainen naistenvaatesuunnittelija David Meister. McCarthyn vieressä animoidulla lyhytelokuvallaan Oscarin voittanut John Kahrs ja näyttelijä Paul Rudd.
Melissa McCarthy vuoden 2012 Oscar-gaalassa. Hänet nähtiin lopulta plussakokoisten vaatteisiin erikoistuneen italialaisen Marina Rinaldi -merkin uniikkiluomuksessa.
Melissa McCarthy aviomiehensä Ben Falconen kanssa.

Palkittu näyttelijä Melissa McCarthy kertoi erikoisesta vaateongelmastaan: tunnetut vaatesuunnittelijat eivät suostuneet valmistamaan hänelle pukua Oscar-gaalaan.

Gilmoren tytöt -sarjasta tutuksi tullut, palkittu Hollywood-tähti Melissa McCarthy, 43, kertoo yhdysvaltalaisen Redbook-lehden haastattelussa erikoisesta vaatekriisistään. McCarthy paljastaa käyneensä läpi useita nimekkäitä vaatesuunnittelijoita ennen kuin löysi suunnittelijan asulleen vuoden 2012 Oscar-gaalaa varten.

– En löytänyt ketään, joka olisi halunnut tehdä minulle puvun. Kävin läpi 5–6 tunnettua ja suosittua suunnittelijaa, mutta heistä jokainen sanoi ei, McCarthy kertoo.

Nykyään Melissa suunnittelee itse vaatteita, ja häneltä ilmestyy pian oma plusmallisto. Ennen näyttelijänuraansa hän opiskeli Yhdysvalloissa vaatetus- ja tekstiiliteollisuutta.

– Suunnittelijat tuntuvat ajattelevan, että jos olet tietyn kokoinen, olet tyylitajuton ja sinulla on vähemmän rahaa. Plusvaatteet ovat usein huonolaatuisia. Hyvälaatuisesta kankaasta valmistetun t-paidan tai kapeiden housujen löytäminen on miltei mahdotonta, hän kertoo samassa haastattelussa.

Melissa McCarthy on naimisissa näyttelijä Ben Falconen, 40, kanssa, ja pariskunnalla on kaksi tytärtä, Vivian ja Georgette. McCarthy palkittiin parhaan naissivuosan Oscar-palkinnolla roolistaan Morsiusneidot-elokuvassa.

Lue myös:

Kurvit esiin! Vinkit XL-pukeutumiseen

XL-muotia verkosta – listasimme parhaat nettikaupat

Uutuusleffa Todella upeeta pursuaa muotia. Poimimme syysmuodista asut, joilla syntyy Edinan pitelemätön tyyli ja Patsyn anarkistinen eleganssi.

Muotitoimittaja Patsy Stone oli 1960-luvun Lontoon it girl. Vaikka Patsy (Joanna Lumley) on vanhentunut tyylikkäästi, tylsä hän ei ole vieläkään. Klassinen tyyli saa potkua kullasta ja hapsuista, eikä leopardikuosia voi koskaan olla liikaa. Kaiken kruunaa kirkkaanpunainen huulipuna sekä häpeilemättömän nautinnonhaluinen asenne.

PR-toimiston omistaja Edina Monsoon vannoo huippusuunnittelijoiden nimeen. Jennifer Saundersin näyttelemä Edina voisi pukeutua tästä ikuisuuteen pelkkään Christian Lacroix’hin, eikä hän pelkää yhdistellä värejä ja tyylejä.

Syksystä tulee roimasti hauskempi, kun nappaat muotivinkit näiltä leideiltä.

Bubble-sihteerin (Jane Horrocks) hashtag-asu on tätä päivää. Edinan ja Patsynkin työtyyli on räväkkä.
Bubble-sihteerin (Jane Horrocks) hashtag-asu on tätä päivää. Edinan ja Patsynkin työtyyli on räväkkä.

1. Valmiina töihin – tai bileisiin!

Työpäivä voi vaihtua koska vain hillittömäksi biletykseksi, joten vaatteet kannattaa valita sen mukaan. Yhdistele ruutua ja raitaa, mausta homma glitterillä ja muista vielä solmio. Pöksyjen päälle voi sujauttaa hapsuhameen, ja koruissa pitää olla kokoa.

Ihastuitko Edinan laukkuun? Anya Hindmarchin FW15-kauden laukkuja voi löytää nettihuutokaupoista. Bubble-sihteerin (Jane Horrocks) hashtag-asua on vaikeampi löytää.

Edinan liituraitajakku on skarppi, vaikka olo ei olisikaan, 44,95 €, Vero Moda. Kynähame on toimistoklassikko, 36,95 €, Vero Moda. Silkkisolmion voi illalla kietaista vaikka otsalle, 39,95 €, Eterna, Zalando. Samettinilkkureissa jaksaa juosta taksiin, 19,95 €, Even & Odd, Zalando.

Patsy luottaa punaisen ja mustan tehokkaaseen yhdistelmään. Epäsymmetrinen toppi sopii epäsymmetriseen työelämään, 19,95 €, Snö of Sweden. Kireiden pöksyjen päälle voi kuotaista hapsuhameen, 179 €, Joseph Ribkoff. Strassien loiste kirkastaa työpäivän fokuksen, 33 €, Snö of Sweden. Chanelin vitonen on niin hyvä, että sitä tekisi mieli naukkailla, 86,05 € / 35 ml, Chanel.

2. Juhliin pannaan enemmän, kaikkea

Kimallusta, kultaa, kiiltoa ja koruja. Ja darling, unohda käytännöllisyys. Tärkeintä on näyttää hyvältä!

Patsyn juhlatyylissä minimittainen mekko on ollut vuosikymmenestä toiseen in, 39,95 €, Cubus. Tekonahkatakki tuo eleganttiin tyyliin räyhäkkyyttä, 39,95 €, Zara. Keskikorkoisilla avokkailla jaksaa aamuun asti, 36 €, Mango.

Edina pukee juhliin kultaa, kultaa ja kultaa. Tekoturkki on tietenkin värikäs, 79,95 €, Gina Tricot, ja juhlatoppi niukka, 17 €, Asos. Tekonahkainen minihame kiiltää, 40 €, Asos, ja kaulakoru säihkyy, 70 €, Klingel.

3. Arkilook saa kimaltaa ja kiiltää

Kuka sanoi, että arkena pitäisi pukeutua hillitysti? Unohda peili, paras ystäväsi kyllä kertoo, miten hyvältä näytät!

Edina kokeilee pelottomasti trendejä. Fashion wannabe -paita on muodikkaan nolo, 17,95 €, Zara. Sormuksen pitää olla näyttävä, 34,95 €, Konplott, Zalando, niin kuin korvistenkin, 13 €, Mango. Ja jos sattuu mokaamaan, laukku viestii syyttömyyttä, 19,95 €, Zara.

Patsy ei tunne sanaa hillitty. Vapaalla hän luottaa leopardikuosiin, takki, 59,95 €, Zara. Jos suuntavaisto katoaa illan aikana, minihameen saa riisuuttua kahdesta eri suunnasta, 89,95 €, Close by Denim, Ellos. Korviksissa pitää olla kokoa, 8 €, Monki, samoin sormuksessa, 12 €, Asos.

Tiedustelut Asos.com, Chanel / transmeri.fi, cubus.fi, ellos.fi, ginatricot.com, Joseph Ribkoff 050 556 6007, klingel.fi, mango.com, monki.com, snoofsweden.com, veromoda.com, zalando.fi, zara.com.

Syksyn trendivärit tummansininen ja viininpunainen hehkuvat uusissa alusasuissa. Useimmista malleista löytyvät koot kaikenkokoisille rinnoille.

A-kupille kohotusta ja muotoa

Pienirintaiselle sopivat push up -malliset liivit, etenkin jos haluaa saada poveen enemmän muotoa. Myös koko rinnan peittävä full cup -malli tukee ja kohottaa. Jos et kaipaa lisää muotoa, voit valita kevyet kolmiorintaliivit.

1.Liivien pinta näyttää virkatulta, 35 €, ja ­alushousut, 29 €, Samsoe&Samsoe. 2. Kevyet pitsiliivit liivit, 12 €, ja alushousut, 6 €, Monki. 3. Push up -liivien selässä on kaunis yksityiskohta, 19,95 €, ja housut 9,95 €, Lindex. 4. Spagettiolkaimisissa liiveissä on pantterikuosia, 29,90 €, ja stringit, 17,90 €, Tommy Hilfiger. 5. Toppi­maisessa liivissä on sportti­henkeä, 29,95 €, ja stringit, 18,95 €, Björn Borg.

B- ja C-kupille sopivat kaarituelliset mallit

Keskikokoiselle sopivat kaarituelliset mallit, jotka nostavat povea kauniisti, mutta eivät kasvata sen kokoa. Balconette-­malli on täydellinen niille, ­jotka kaipaavat myös lisää täytettä. Malli sopii erityisesti edestä avonaisten paitojen kanssa.

1. Romanttinen liivitoppi, 24,95 €, ja alushousut, 12,95 €, ­Lindex. 2. Kevyesti topatut balconette -liivit, 44,95 €, ja alushousut, 21,95 €, Triumph. 3. Tuettomat ­pitsiliivit, 17,95 €,  ja alushousut, 12,95 €, Lindex. 4. Toppimainen yläosa sopii läpikuultavan paidan alle. Liivit 22,90 €, ja alushousut, 14,90 €, ­KappAhl. 5. Syksyn trendikkäin väri näkyy myös alusvaatteissa. Liivit, 35 €, ja hipsterimalliset housut, 29 €, Samsoe&Samsoe.

D+-kuppikokoon napakkaa tukea

isorintaisen kannattaa suosia full cup -rintaliivejä, jotka tukevat rintaa napakasti joka puolelta. Kiinnitä  huomiota olkainten leveyteen: leveät olkaimet ovat tukevat eivätkä paina olkapäätä. On makuasia, hankkiako kaari­tuelliset liivit. Alushousuista voi valita vartaloa muokkaavia ­malleja.

1. Korkealle nouseva kuppi tukee rintaa joka puolelta, liivit 79 €, alushousut, 49 €, Elomi. 2. Toppimaisen yläosan pehmeä materiaali tuntuu mukavalta ihoa vasten, liivit 55 €, ja alushousut, 26 €, Freya. 3. Pitsipäällysteiset balconette-­liivit, 22,90 €, ja alushousut, 9,90 €, Kapp­Ahl. 4. Kaarituellisissa liiveissä kukkivat viidakon kukat, setti 105 €, Fantasie. 5. ­Rintaliivien­ kuppi on ­kokonaan ohuesti ­topattu, liivit, 24,99 €, ja housut, 12,99 €, ­Seppälä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Maijjastiina

Aika erikoista, että automaattisesti D-kuppia käyttävän oletetaan tarvitsevan "vartaloa muokkaavia malleja" alushousuksi... Me Naisten toimitus nyt hereille! Teidän artikkelit ovat yleensä priimaa, mutta eikö tässä nyt vähän mennä latteuksiin? On varmasti D-kupin naisia, joilla on S-koon alakroppa ja A-kupin daameja, jotka mielellään käyttävät muokkaavia kalsareita. 

Iki-ihana oranssi hehkuu tänä syksynä eri sävyissään.

Pirteää jaffaa voi käyttää joko asun päävärinä tai ripauksina asusteissa. Värin sanotaan torjuvan masennusta ja tasapainottavan tunteita.

Monkin mekossa on takuutoimiva väriyhdistelmä, 35 €.

Simppelin tyylikäs vaikka juhlaan. 89,99 €, Mango.

Paitapuserossa on laskeutuva kangas ja naiselliset yksityiskohdat. 29,99 €, Bik bok

Siistit laskoshousut 39,95 €, Vero moda.

T-paidan oranssi taittaa hitusen keltaiseen. 9,99 €, H&M.

Trendikäs toppi, päälle vain jakku. 19,99 €, H&M.

Oranssi on katseenvangitsija pienenäkin väripilkkuna:

Korviin kasarin kulmikkaita muotoja. 28 €, Katoko.

Soma pörrökangaslaukku on kuin lemmikki kainalossa. 9,95 €, Zara.

Lämmintä oranssia:

Tummempi oranssi sopii monenvärisen takin pariksi. 10 €, Monki.

Pitkä hapsuhuivi 14,95 €, Lindex.

Zaran huivissa on syksyn tuntua väreiltäänkin, 15,95 €.

Syksyn muodikkain vaate on edelleen poncho. 26,95 €, Vero moda.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Harmaa liivi on nappivalinta aurinkoisiin syyspäiviin.

Jätä takki aurinkoisina syyspäivinä vielä naulaan ja pue tilalle liivi. Viime keväänä alkanut trendi pitää nimittäin pintansa edelleen. Helppokäyttöinen vaate  yhdistää erilaiset ylä- ja alaosat yhtenäiseksi mutta persoonalliseksi kokonaisuudeksi.

Kaulukseton liivi tuo mieleen 1970-luvun tyylin ja antaa asulle leppoisan hippivivahteen. Kauluksellinen liivi taas on kuin rento bleiseri.

Kauluspaidan kanssa tämä 1990-luvun trendi­vaate luo asuun särmikkyyttä. Alla olevan paidan helma saa olla pidempi kuin liivi.

Värikseen trendihaukka valitsee modernin harmaan.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.