Taitaa tyttö tietää, että nettialet alkoivat jo. Kuva: Shutterstock
Taitaa tyttö tietää, että nettialet alkoivat jo. Kuva: Shutterstock

Nettivaatekauppojenkin alennusmyynneissä nopeimmat vievät parhaat päältä, mutta loppurysäyksistäkin voi vielä tehdä löytöjä.

Pyhinä kannattaa liikkua ainakin muutaman hiirennytkäyksen verran, jos aikoo tehdä nettialennusmyyntien parhaat löydöt. Alet meinaan ovat jo alkaneet monissa isoissa nettikaupoissa! Loputkin aloittavat alennusmyyntinsä viimeistään joulun jälkeen.

Joulun kiireisen ostossesongin jälkeen verkkokaupat saattavat päivittää sivustojaan, joten käyttökatkokset ovat mahdollisia. Kannattaakin palata kurkistamaan myöhemmin uudelleen, josko kauppa olisi jälleen pystyssä ja ale alkanut.

Joulu- ja aleaikaan pakettiaan voi joutua odottelemaan tavallista pidempään, ja kauppojen asiakaspalvelujen aukioloissa on poikkeuksia. Älä siis kummastu, vaikka paketti vähän myöhästyisi.

Nämä kaupat ovat jo aloittaneet alennusmyyntinsä:

Asos.comin alessa on tuhansia tuotteita. Joukosta löytyy paljon vaatteita kesää varten, mutta esimerkiksi nahkasaapasvalikoima kannattaa myös vilkuilla läpi.

Zalando.fi mainostaa jopa 50 prosentin hinnanlaskuja talvialessaan. Alen alkuvaiheessa kannattaa kytätä esimerkiksi hintavampia takkeja, joissa 20 tai 30 prosentin alennuskin voi tarkoittaa jo monen kympin säästöä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ostaa vain sellaista, josta olisi periaatteessa valmis maksamaan myös täyden hinnan.

Sokos.fi-verkkokaupassa on myös ale. Vaatteiden lisäksi alesta löytyy paljon kosmetiikkaa. Kun tuotteet tilaa Sokos-myymälään, toimitus on ilmainen.

Nelly.comin ennakkoalennusmyyntiä on markkinoitu ainakin jo verkkokaupan Instagram-seuraajille, joille on tarjolla VIP-koodi ensimmäistä alelöytöjen luo.

Boozt.comin alessa on yli 9 000 tuotetta. Joukosta löytyy esimerkiksi merkkirintaliivejä ja -alushousuja alennuksella. Toimitusten mukana tulee ennalta maksettu palautustarra, mikäli koko ei osu oikeaan. Kaupan erikoisuus on golfosasto, josta löytyy kevään ja kesän nurmikentille kelpaavaa vaatetta alehintaan.

Hm.comin eli ruotsalaisen H&M:n alennusmyynti on myös alkanut. Kurkista ainakin bleiseriosastolle sekä Trend-mallistoon!

Lindex.fin alessa on runsaasti perusvaatteita. Jos oma koko ei ole kovin erikoinen, alusvaateosastolta voi tehdä löytöjä pilkkahintaan.

Veromoda.com aloittaa heti jopa 70 prosentin alennuksilla – tosin ne koskevat vain harvoja tuotteita. Perusvaatteiden lisäksi nettikaupan juhlavaatevalikoima on melko hyvä. Uudeksivuodeksi vaatteet eivät enää ehdi perille, mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin seuraava bilekutsu käy... Myös saman yrityksen omistaman Onlyn verkkokaupassa on useita tuotteita alennuksessa.

Stadium.fin alesta löytyy kutakuinkin kaikki, mitä ihminen tarvitsee Liikunnalliseen Vuoteen 2015.

Zoovillage.comin ennakkoale on myös alkanut. Valikoimassa on paljon sporttista merkkivaatetta, kuten t-paitoja, tennareita ja farkkuja.

Shopbop.comin alesta löytää amerikkalaisia keskihintaisten ja luksusmerkkien vaatteita ja asusteita. Toimituksiin rapakon takaa lisätään verot ja tullit, joten kannattaa vertailla, josko samojen merkkien tilaaminen Euroopasta toimittavista nettikaupoista tulisi kuitenkin halvemmaksi.

Riverisland.comista löytyy trendikästä ketjuliikemuotia alehintaan. Etsitkö vaaleansinistä pörrölaukkua? Löydät sen täältä.

Lopuksi hyvä vinkki alennusostoksille: Kun löydät tuotteen, joka tekisi mieli ostaa, muodosta siitä ja vaatekaapissasi jo olevista vaatteista kolme asua. Jos tämä ei onnistu, vaate todennäköisesti kannattaa jättää ostamatta.

Vinkkaa hyvistä alennusmyynneistä kommenttiosiossa, jos suosikkisi puuttui listalta!

Lue myös:

Lola Wallinkoski penkoo alelaareja: ”Olen edullisten tuotteiden metsästäjä”

Nyt se on tutkittu: naiset ovat itsekkäämpiä shoppailijoita

Älä tee näitä virheitä vaateostoksilla

Urheiluvaatteet kaivetaan nyt kaapista esiin myös treenien välillä.
Kekseliäästi yhdistelemällä juoksutrikoot tai salitoppi ovat nappivalinta ihmisten ilmoillekin.

Lenkille!

Kaappiin voi hamstrata monet juoksuhousut, sillä trikoissa voi lähteä vaikka leffaan.

1. Kevyessä sadetakissa on kaksi irtonaista osaa, joita voi yhdistellä kolmella eri tavalla, 200 €, Salomon.

2. Saumattoman huppupaidan kuosi on kuin solmuvärjätty, 119,95 €, Adidas.

3. Kevyiden juoksukenkien välipohja vaimentaa jalkoihin kohdistuvaa rasitusta, 140 €, Hoka One One.

4. Juoksuliiveihin saa integroitua sykemittarin, 79,90 €, Shock Absorber.

5. Hengittävässä treenitopissa on dynaaminen kuviointi, 35 €, Helly Hansen.

6. Keskikerrokseen sopivassa treenipaidassa on fleecemäinen pinta, 90 €, Under Armour.

7. Heijastava painatus tukee myös lihaksia, 85 €, Puma.

8. Kompressiosukkien väri piristää, 39,90 €, Zero Point.

9. Kiiltäväpintaiset trikoot lenkille ja diskoon, 39,90 €, Soc, Stadium.

Yhdistä näihin:

1. Kotimainen solmupanta suojaa korvat, 20,80 €, Pono Design. 2. Ripusta korviin suuret sydämet, 4,99 €, H&M. 3. Hopea on syksyn kuumin metalliväri, 34,95 €, Even & Odd. 4. Pitkässä farkkutakissa on rintanapit valmiina, 179 €, Tommy Hillfiger.
1. Kotimainen solmupanta suojaa korvat, 20,80 €, Pono Design. 2. Ripusta korviin suuret sydämet, 4,99 €, H&M. 3. Hopea on syksyn kuumin metalliväri, 34,95 €, Even & Odd. 4. Pitkässä farkkutakissa on rintanapit valmiina, 179 €, Tommy Hillfiger.

Salille!

Pue urheilua varten hankittu treenitoppi hauskan hameen kanssa ja kaupunkiasu on valmis.

1. Painijaselkäinen toppi tukee suoritusta, 29 €, Kari Traa.

2. Trikoiden kuosi on kuin taideteos, noin 35 €, Oysho.

3. Rento logo-college lämmittää ennen harjoitusta ja sopii myös arkikäyttöön, 65 €, Under Armour.

4. Lisää asuun näyttävyyttä hopeatopilla, joka sopii salin lisäksi myös kylille, 15 €, H&M.

5. Lyhytvartisten sukkien varvas- ja kantaosat on vahvistettu, 5 €, Kari Traa.

6. Vitsikäs putkikassi on hauska heittää olalle treenipäivänä, 20 €, Junkyard.fi

7. Vaaleanpunainen lippis pitää kutrit aisoissa, 12,95 €, Gina Tricot.

8. Tyylikäs sporttitoppi tukee povea, noin 30 €, Oysho.

Yhdistä näihin:

1. Korean rento baseball-takki, 259 €, Odd Molly. 2. Emaloitu käsikoru sopii väriskaalaan, 79 €, Dyberg/Kern 3. Mokkalenkkarit takaavat mukavan menon, 100 €, Puma. 4. Hopeanhohtoinen vekkihame sointuu sävyihin, 24, 95 €, Gina Tricot.
1. Korean rento baseball-takki, 259 €, Odd Molly. 2. Emaloitu käsikoru sopii väriskaalaan, 79 €, Dyberg/Kern 3. Mokkalenkkarit takaavat mukavan menon, 100 €, Puma. 4. Hopeanhohtoinen vekkihame sointuu sävyihin, 24, 95 €, Gina Tricot.

Ulkoiluun!

Retkelle puetaan säänkestävät vaatteet, jotka sopivat hyvin työmatkoillekin.

1. Valitse aluspaidan materiaaliksi hengittävä kangas, 17,90 €, Soc, Stadium.

2. Mereen hylätyistä nailonverkoista valmistettu sadetakki, 200 €, Tretorn X Partioaitta, Tretorn.

3. Merinovillapipo on valmistettu kotimaassa, 39 €, Vai-ko.

4. Kevyttoppatakki on omiaan lämmikkeeksi kuoritakin alle, 59,90 €, Cubus.

5. Teknisissä vaellustrikoissa on kulutusta kestävät vahvikkeet, 169 €, Fjällraven.

6. Kuvioneulepusero on villa-alpakkasekoitetta, 99 €, Kari Traa.

7. Kånken-repun uusi ilme on koristeellinen, 89 €, Fjällraven.

8. Vedenpitävissä ja kevyissä kengissä on kantatuet, jotka pitävät kantapäät paikoillaan, 149,95 €, Jack Wolfskin. 

9. Softshell-housut ovat tuulen- ja vedenpitävät, 109,95 €, Jack Wolfskin.

Yhdistä näihin:

1. Poncholla vaihdat tyylin lennosta, 23 €, KappAhl. 2. Tähtinilkkureissa on lännen tunnelmaa, 179,90 €, Tommy Hillfiger. 3. Villahattu luo ryhtiä asuun, 98 €, Lexington. 4. Hapsut ovat hauska yksityiskohta, 145 €, Unisa. Kuva: Valmistajat.
1. Poncholla vaihdat tyylin lennosta, 23 €, KappAhl. 2. Tähtinilkkureissa on lännen tunnelmaa, 179,90 €, Tommy Hillfiger. 3. Villahattu luo ryhtiä asuun, 98 €, Lexington. 4. Hapsut ovat hauska yksityiskohta, 145 €, Unisa. Kuva: Valmistajat.

 

 

 

Syyskuussa Lidleihin tulee myyntiin 69 euroa maksava nahkatakki. Mutta saako halvalla hinnalla laatua?

Lidlin vaatemallistot ovat olleet tähän mennessä jättimenestys. Halpoja löytöjä on kärkytty myymälöistä, ja esimerkiksi kesämekot ovat olleet haluttua tavaraa somekirppiksillä

Kesän alussa Lidl yllätti ja kertoi tuovansa markkinoille ensimmäisen yhteistyömallistonsa nimekkään suunnittelijan, huippumalli Heidi Klumin, kanssa. Yhteistyömallistot ovat tuttua kauraa ketjuliikkeistä, sillä esimerkiksi H&M lanseerasi ensimmäisen sellaisen jo vuonna 2004 suunnittelijalegenda Karl Lagerfeldin kanssa. Nyt ne tulevat myös ruokakauppoihin.

Lue myös: Jättiyllätys Lidliltä: Tuo nahkatakit kauppoihin ja järjestää omat muotiviikot – suunnittelijana muodin supernimi

Lidlin mallisto esitellään New Yorkin muotiviikoilla 7. syyskuuta, ja vaatteet ja asusteet tulevat myyntiin kaikkiin Suomen Lidleihin 18. syyskuuta. Tiedotteessa Esmara by Heidi Klum: Heidi & The City -malliston kerrotaan sisältävän ”urbaania ilmettä ja vau-efektejä”. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa bombertakkeja, pillifarkkuja ja nahkatuotteita. Lidlin mukaan kaupoissa tarjolla olevat koot vaihtelevat malleittain ja väreittäin.

Malliston kiinnostavin vaate lienee 69 euroa maksava mokkanahkainen takki, sillä aitoja nahkatakkeja saa harvoin alle satasella tai kahdellakaan.

Aitoja nahkatakkeja saa harvoin alle satasella tai kahdellakaan.

Hinta tietenkin herättää myös sen kysymyksen, missä ja millaisista materiaaleista takki on valmistettu. Aiemmin Lidl on selittänyt tuotteidensa edullisia hintoja isoilla erillä ja keskitetyillä hankinnoilla. Edullisista hinnoista huolimatta monista Lidlin vaatteista kuitenkin löytyy Öko-Tex-standardin tuoteturvallisuusmerkki, joka rajoittaa tiettyjen kemikaalien käyttöä tekstiileissä.

Takki testissä

Saimme testata Lidlin mokkanahkatakkia jo ennen sen tuloa kauppoihin.

Takin saa kiinni vetoketjulla, joka liukuu kohtalaisen hyvin.
Takin saa kiinni vetoketjulla, joka liukuu kohtalaisen hyvin.

Leikkaus: Klassinen muotoilu viehättää. Hyvä, ettei ole lähdetty kokeilevalle linjalle. Tyylin puolesta takki on varmasti myyntihitti.

Koko: Takki näyttää ja tuntuu pieneltä. Testaamamme takki on eurooppalaista kokoa 36, mutta jopa XS-kokoa olevan testaajamme mielestä hartioihin ei jää liiemmin tilaa. Suoralinjainen takki mahtuu kuitenkin hyvin kiinni. Hihoissa on riittävästi pituutta.

”Takki näyttää ja tuntuu pieneltä.”

Materiaali: Ensimmäisenä huomio kiinnittyy hajuun: jännä aromi! Uudet autot haisevat vähän tällaiselle. Nahkatakista ei löydy kemikaaliturvallisuudesta kertovia merkintöjä. Vielä mitoitustakin isompi miinus on takin materiaali, joka tuntuu melko halvalta. Mokka on ohuenohutta, vähän ”löröä” ja vuori sitä halvinta mahdollista polyesteriä, jonka kahinan voi kuulla takkia kosketellessa.

Takista tulee myyntiin myös konjakinruskea, hieman erilainen versio. Kuva: Lidl
Takista tulee myyntiin myös konjakinruskea, hieman erilainen versio. Kuva: Lidl

Laatu: Ei repsottavia saumoja tai muita suurempia epäkohtia esimerkiksi leikkauksessa – perusasiat siis kunnossa. Kokonaisuudessaan takki tuntuu samanlaatuiselta kuin ketjuliikkeiden halvimmat aitoa nahkaa olevat takit. Mitään luksuskokemusta on siis turha odottaa muutamalla kympillä.

Flow-festivaaleilla puhuttavat sekä artistit että festarikansan pukeutuminen.

Tänä viikonloppuna Helsinki täyttyy jälleen näyttävästi pukeutuvista ihmisistä, kun Suvilahdessa järjestetään suosittu kaupunkikulttuuri- ja musiikkitapahtuma Flow Festival.

Viime vuoden Flow-festareiden pukeutumista on tutkittu ihan akateemisesti. Nyt-lehti kertoi heinäkuussa Taru Tervahaudan pro gradu -tutkielmasta, jossa hän tarkasteli miesten Flow-pukeutumista. Tervahaudan mukaan ideoita pukeutumiseen kerätään toisilta kaupunkilaisilta, josta seuraa kehä: monilla on yllään samankaltaisia vaatteita.  

Lue myös: Ei ujoille! Festarimeikki 2017 on värikäs ja kimaltava – kopioi tyylit

Tälle vuodelle tutkimusta Flow-tyylistä ei luonnollisesti ole ehditty tehdä, joten joudumme ennustamaan hiljaisiin signaaleihin turvautuen, mitä saattaa olla luvassa. Kokosimme kuusi vinkkiä rennon Flow-tyylin haltuunottamiseksi.

1. Vyölaukku

Ei kuitenkaan siinä vyötäröllä, vaan toisen olan yli pujotettuna niin kuin panosvyö tai missien palkintonauha. Pitkään melko junttina asusteena pidetty laukun korvike on viihtynyt erityisesti nuorehkojen miesten olkapäillä jo vähän aikaa. Kädet vapaaksi jättävä vyölaukku on myös mitä kätevin festariasuste. 

2. Glitter-meikki

Glitter-meikki löi vahvasti läpi jo alkukesästä, mutta jos on vetänyt glitterit naamassa jo kaikki kesän festarit, niin miksei vielä yksi viikonloppu menisi? Glittermeikkitaiteilijat, eli Glitternisti ja projektin aloittanut Tiina Hakala ovat toimineet kaikkein suosituimpina glittermeikkien tekijöinä.

3. Marimekon Unikko-kuosi

Vaikka Marimekko-kassi onkin jo hieman turhan valtavirtaa, ei Marimekko ole kokonaan kadonnut Flow-kansan vaatteista ja asustuksesta. Marimekon tuttu Unikko-kuosi on nimittäin uudessa nosteessa, ja esimerkiksi värikäs silkkipaita tutulla kuviolla voi hyvinkin toimia festariasuna.

4. Leveälahkeiset ja pliseeratut alaosat

Alaosa on helppo arvata. Leveälahkeiset, rennot housut pliseerauksella tai ilman. Tai hopeanväriset pliseeratut hameet! 

5. Farkkulappuhaalarit

Tavalliseen tapaan kokonaan päällä, toinen olkain roikkuen tai sitten koko lappuosuus rennosti alhaalla. Farkkulappuhaalarit kuuluvat hiukan samaan sarjaan kuin vyölaukku: ah, niin junttia, mutta sitäkin tyylikkäämpää. 

6. Sandaalit

Perustennareiden ja virtaviivaisten lenkkareiden lisäksi nyt tungetaan jalkaan joko kokonaan muoviset tai karvalla kuorrutetut saunasandaalit. Yksinkertaisilla sandaaleilla voi paljastaa vaikka värikkääksi maalatut varpaankynnet, tai sitten sukat, kuten perisuomalaiselle sukat ja sandaalit -tyylille on ominaista.

Venäjältä inspiraationsa saanut maatuskamuoti sekä USA:n lipusta värinsä lainannut jenkkityyli valtaavat syysgarderobit.

Jenkkibeibe

Sininen ja valkoinen nappaavat rinnalleen pirteän punaisen, johon on lupa pukeutua myös päästä varpaisiin.


1. Syksyn tennareissa on paksu pohja, 109,95 €, Puma. 2. Bandana on palannut! Tee huivista rulla ja sido päähän pannaksi, 10 €, Monki. 3. Leviksen pitkähihaisella puserolla tarkenee viilenevässä illassa, 64,95 €, Levi’s. 4. Huppari tunnustaa väriä, 24 €, Bik Bok. 5. Jenkkityyliin sopii 90-luvun aurinkolasit, 16,20 €, Asos. 6. Kulutettu farkkutakki saa olla reilun mittainen, 59,95 €, Gina Tricot.


1. Cowboy-tyylisen ruutumekon hihat saa lyhennettyä soljilla, 60 €, s. Oliver. 2. Farkkujen pariksi sopii ”pelipaita”, 12,95 €, H&M. 3. Syksyllä pukeudutaan kokopunaiseen, 59,95 €, Zara. 4. Korviin ripustetaan paksut renkaat, 8 €, Monki. 5. Laukku on puoliksi mokkaa ja puoliksi nahkaa, 99 €, & Other Stories. 6. Farkuissa pinnalla ovat suorat lahkeet ja mutsityyli, 40 €, Monki. 7. Asun kruunaa farkkulippis, 16 €, Asos. Kuvat: valmistajat
1. Cowboy-tyylisen ruutumekon hihat saa lyhennettyä soljilla, 60 €, s. Oliver. 2. Farkkujen pariksi sopii ”pelipaita”, 12,95 €, H&M. 3. Syksyllä pukeudutaan kokopunaiseen, 59,95 €, Zara. 4. Korviin ripustetaan paksut renkaat, 8 €, Monki. 5. Laukku on puoliksi mokkaa ja puoliksi nahkaa, 99 €, & Other Stories. 6. Farkuissa pinnalla ovat suorat lahkeet ja mutsityyli, 40 €, Monki. 7. Asun kruunaa farkkulippis, 16 €, Asos. Kuvat: valmistajat

 

Yhdistä jenkkityyliin rokkimeikki:


1. Master Precise Curvitude Liner -kynällä nestemäisen rajauksen saa ujutettua viiston pään ansiosta tarkasti aivan ripsien tyveen, 11,60 €, Maybelline. 2. Muodikas ja edullinen musta luomiväri löytyy My Must Haves -sarjasta, 1,90 €, Essence. 3. Metallinsävyinen musta luomivärikynä hohtaa luomilla ja pehmentää rajauksia, 19 €, Korres. 4. Pehmeät ja sähäkät rajaukset piirtyvät Infallible Gel Crayon -kynän sävyllä 10 I’ve Got the Blue, 7,90 €, L’Oréal Paris. 5. Mascara Supra Volume -mascara tuuheuttaa ripsiä pitkäaikaisessa käytössä, 31 €, Clarins. 6. Smoky Velvets -paletti tuo syksyn sävyt samettisina luomille, 16,90 €, Isadora.

 

Maatuskatyyli

Venäläisen tyylin innoittajana on ”russian doll” eli maatuska. Upeat kirjailut, kukkakuosit ja koreilu sopivat syksyyn täydellisesti.


1. Tyttömäiseen mekkoon sopii satumainen leninkikangas, 99 €, & Other Stories. 2. Beige trenssi ei ole koskaan pois muodista, 159 €, Zara. 3. Kukkaiskirjailuja löytyy myös päällysvaatteiden alta, 18 €, H&M. 4. Asuun saa maatuskahenkeä sujauttamalla mukaan kukkakirjaillun vyön, 38 €, Top Shop. 5. Punainen, kirjava toppi sopii hameen tai housujen pariksi, 49 €, & Other Stories. 6. Kukkaset ja kuosit kilpailevat huomiosta hameessa, 30 €, Lindex.

 


1. Astetta fiinimmeissä leggingseissä on metallinapit ja säärihalkiot, 49,95 €, Zara. 2. Punainen pusero hehkuu syksyn trendivärissä, 39,95 €, Mint & Berry. 3. Kirjailtu laukku käy asusteeksi myös juhliin, 79,95 €, Zara. 4. Kirjavat saappaat sopivat yksivärisen syystakin kaveriksi, 129 €, Massimo Dutti. 5. Kimaltavat korvikset sopivat kirjavaan asuun, 8 €, Monki. 6. Värikylläinen huivi koristaa kaulan, 36 €, s.Oliver.

 

Yhdistä Venäjä-tyyliin nudemeikki:


1. Rohtokasviuutteita sisältävä näkymätön rajauskynä estää huulituotteiden leviämisen, 21,20 €, Dr. Hauschka. 2. Voidemainen Organic Concealer Pencil -peitekynä tasoittaa pienet värierot sekä pohjustaa huulet, 20 €, Zuii Organic. 3. Pitkäkestoinen puna hoitaa ja kosteuttaa huulia, sävy Pale Petal, 31 €, Elizabeth Arden. 4. Lip Desire Sculpting -huulipunassa on levittämistä helpottava erikoismuotoiltu kärki. Punan sävy Bare Beige,15,50 €, Isadora. 5. Kuorinta-aine tekee huulista sileät, 16,50 €, MAC. 6. Tasaisesti levittyvä Creamy-puna tuo Kesän kukat -nimellään hempeyttä syksyyn, 18,90 €, Lumene.

 

Tiedustelut: bikbok.com/fi, ginatricot.com, hm.com, lindex.fi, massimodutti.com, Mint & Berry ja Levi’s / zalando.fi, monki.com, soliver.eu, stories.com, Puma / asos.com, topshop.com, zara.com/fi.