Kun tietää mitä tekee, ikkunanpesukaan ei tunnu toivottomalta urakalta. Kuva: Shutterstock
Kun tietää mitä tekee, ikkunanpesukaan ei tunnu toivottomalta urakalta. Kuva: Shutterstock

Paljastiko ihana auringonpaiste sinunkin kotoasi töhnäisen ikkunaruudun? Lue parhaat vinkit pesutalkoisiin!

Kuinka saada siistiä jälkeä, miten pestä sälekaihtimet ja mitkä ovat parhaat pesuvälineet? Ikkunanpesussa niin monta miinaa, että sen aloittaminenkin saattaa tuntua vaikealta. Marttaliiton asiantuntija Terja Jerkku kertoo parhaimmat niksit, joiden avulla et voi epäonnistua.

Milloin on hyvä aika pestä ikkunat?

– Kun tuntuu, että ikkunoiden likaisuus pistää silmään. Tai jos on juhlat tulossa. Yksi tai kaksi pesuprojektia vuodessa riittänee. Kannattaa miettiä, peseekö ennen vai jälkeen siitepölyajan. Myös kodin sijainti vaikuttaa, sillä liikennepäästöt likaannuttavat ikkunoita helposti, Jerkku kertoo.

Mitä välineitä kannattaa käyttää?

– Tarvitset sangon, ikkunanpesimen tai siivousliinan, kunnollisen ikkunankuivaimen, liinan tai talouspaperia. Astianpesuaine tai yleispuhdistusaine toimii hyvin, ja kaupasta saa myös ikkunoille tarkoitettuja pesuaineita ja kiillottajia.

Miten voi välttää kuivausviirut?

– Lasta on hyvä viimeistelyväline, ja sillä välttää pahimmat raidat. Tosin sen käyttöä kannattaa harjoitella. Varmista, että lasta on ehjä ja roskaton, niin saat aikaan hyvää jälkeä. Vetojen jälkeen kannattaa kuivata ikkunan pinta. Mieti myös, haittaako pari viirua. Ikkuna on kirkas joka tapauksessa!

Mitä pitää muistaa?

– Ikkunoita ei kannata pestä, kun aurinko paistaa, sillä lämpö kuivattaa pesuveden lasin pinnasta. Suojaa lattiat, etenkin puulattiat, ettei vettä läiky niille. Kuivaa mahdolliset valumajäljet nopeasti pois.

– Pesuvesi kannattaa vaihtaa välillä. Älä keiku jakkaran päällä pestessäsi korkeita tai isoja ikkunoita, ettei vahinkoja satu, Jerkku muistuttaa. – Korkeisiin kohtiin yltää helpoimmin varrellisella lastalla.

Sälekaihtimet ovat hankala homma. Jerkku ohjeistaa, että ne kannattaa veden sijasta pestä imurin tekstiilisuuttimella. Jos putsaa ne vedellä, riskinä on kaihdinten ja vetonarujen likaantuminen.

Mikä on Marttojen paras niksi?

– Eräs vanha niksi on lorauttaa tilkka etikkaa pesuveteen. Se lisää kirkkautta. Toinen vinkki on käyttää sanomalehteä kiillotukseen. Se saa aikaan viimeistellyn lopputuloksen. Toisaalta jos on paljon ikkunoita, niin sanomalehdellä hinkkaaminen saattaa olla turhan työlästä.

Milloin kannattaa hankkia apujoukkoja?

– Apua tarvitaan, jos kodissasi on suuret ikkunat tai ne avautuvat hankalasti ylöspäin. Silloin on hyvä kutsua joku toinen auttamaan. Kenties lähipiirin nuoriso kiinnostuisi haasteesta pientä palkkiota vastaan? Voit myös palkata kotipalvelun pesemään ikkunasi.

Miten ikkunanpesusta voi tehdä hauskaa?

– Laita musiikki päälle, muista pitää taukoja, pyydä ystäväsi hommiin kanssasi. Pitäkää ikkunanpesutalkoot, ja muistakaa palkita itsenne hyvällä ruualla jälkeenpäin. Siivoaminen on tunnetusti erinomaista hyötyliikuntaa – asenne ratkaisee! Ja hieno lopputulos tekee kaikesta aina siedettävämpää, Jerkku toteaa.
 

Pitkä reissu sai Samin karsimaan vaatteitaan, jotka mahtuvat nyt kaikki itserakennetulle rekille.

Sami Laitinen, 24, palasi äskettäin kymmenen kuukauden reissultaan Indonesiasta ja Australiasta. Matkan jälkeen hän joutui heti muuttopuuhiin, joita edelsi tavaroiden ja vaatteiden karsiminen. 

– Olen muuttamassa omaan asuntoon ja vähentänyt sen vuoksi paljon vaatteitani. Inspiraatiota sain myös reissustani. Etsin aluksi kaupoista vaaterekkiä, johon saisin vaatteeni. Mutta ne ovat yllättävän kalliita, joten päätin tehdä lopulta rekin itse, helsinkiläinen Sami kertoo.

Vaaterekkinsä raakamallin Sami sanoo nähneensä ”jossain netin syövereissä”. Loput hän suunnitteli itse, ja sen jälkeen hän suuntasi rakennusliikkeen puutavaraosastolle.

Samin mukaan kaupasta lähti kahdeksan harjanvartta, jotka maksoivat yhteensä alle 12 euroa. Vaaterekin alaosaa varten hän joutui sahaamaan varsista metrin pituisia.

Kotoa löytyivät porakone ja ruuvit, joilla hän kiinnitti harjanvarret yhteen. Apunikkaroijana hänellä oli oma isänsä, joka piteli ruuvausvaiheessa varsia pystyssä.

– Vaaterekin pituus ja leveys kannattaa suunnitella tarkkaan ja mitata kaikki etukäteen. Yksinkin sen voi rakentaa, mutta kahdestaan se on paljon helpompaa.

Kauppojen valmiit vaaterekit maksoivat ainakin 30 euroa ja ne eivät ole välttämättä kovin tukevia, mutta tämä harjanvarsista koottu rekki on yllättävän tukeva, hehkuttaa Sami Laitinen. Kuva: Sami Laitinen
Kauppojen valmiit vaaterekit maksoivat ainakin 30 euroa ja ne eivät ole välttämättä kovin tukevia, mutta tämä harjanvarsista koottu rekki on yllättävän tukeva, hehkuttaa Sami Laitinen. Kuva: Sami Laitinen

Nikkaroinnin jälkeen Sami maalasi vaaterekin, mutta hän suosittelee varsien maalaamista ennen rekin kokoamista. Hänen äitinsä Tuula julkaisi vaaterekin kuvan alkuviikosta Facebookin askarteluryhmässä, jossa se on saanut suuren suosion.

”Tämähän on ihan valmis design-tuote!”

– Tämähän on ihan valmis design-tuote, kirjoittaa esimerkiksi yksi harjanvarsirekin fani Facebookissa.

Hankolaisen Liinun idealla vanhanaikainen leikkuulauta sai uuden elämän.

Keittiökalusteisiin integroitu leikkuulauta herättää ristiriitaisia tunteita. Joillekin se on yksi keittiön luottovälineistä, toiset taas eivät suostu sitä käyttämään koskaan.

Liinu Petterson, 35, käyttää mieluusti leikkuulautaa – mutta irrallisena ja mieluiten muovisena versiona, jonka voi kuivattaa nopeasti kaapissa. Hän muutti äskettäin uuteen kotiin Hangossa, ja asunnon keittiöstä löytyi vetolaatikkoihin yhdistetty ritiläinen leikkuulauta. Se sai Liinun käsittelyssä uuden käyttötarkoituksen haarukoiden ja veitsien säilytystilana.

– En ole koskaan käyttänyt vedettävää leikkuulautaa, sillä se vain kerää kaikki muruset alleen. Keittiössäni on muutenkin vähän laatikoita, joten halusin leikkuulautatilan hyötykäyttöön ja askartelin siitä aterinlokerikon.

Vedettävän leikkuulaudan pitää olla tarpeeksi syvä, jotta Liinun idea toimii. Aluksi hän irrotti ritiläisen leikkuulaudan pois ja päällysti sen pohjalaudan dc-fix-sisustusmuovilla.  

– Kärsineen näköinen puupinta sai täysin uuden ilmeen valkoisella muovilla. Muovirullan lopun käytin kuivauskaappien uudistamiseen.

Leikkuulauta hyötykäyttöön! Kuvat: Liinu Petterson
Leikkuulauta hyötykäyttöön! Kuvat: Liinu Petterson

Me Naiset on aiemmin kertonut, että kontaktimuovin tavalla toimivalla sisustusmuovilla tuunaa helposti muun muassa keittiön tasot ja kaapistot. Muovirullan voi saada jopa kuudella eurolla.

Lue myös! Bloggaajan vinkki: allaskaapin päällystys dc-fix-muovilla

Rullan lisäksi Liinu hankki aterimille muovilokerikon, joka maksaa halvimmillaan euron. Hän ruuvasi sen neljällä ruuvilla kiinni lautaan, jotta lokerikko ei heilu reunattomassa tilassa. Viereen mahtuisi vielä toinenkin, pienempi lokerikko.

Liinun nikkarointiohjeet

  1. Leikkuulauta pois
    Kuvat: Liinu Petterson
    Kuvat: Liinu Petterson
  2. DC-fixiä pintaan; vanha luottokortti toimii kalvon suoristajana
  3. Aterinlokerikko kiinni ruuveilla
  4. Leikkuulaudan uusi ilme on valmis

Kysely

Onko keittiössäsi ulosvedettävä leikkuulauta?