Kesäisellä luontoretkellä voi vaikka nukkua ulkona. Repoveden kansallispuisto tarjoaa siihen kauniit puitteet. Kuva: Shutterstock
Kesäisellä luontoretkellä voi vaikka nukkua ulkona. Repoveden kansallispuisto tarjoaa siihen kauniit puitteet. Kuva: Shutterstock

Mitä antaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Listasimme parhaat lahjat, joilla antaa toiselle mieleenpainuva elämys.

Kun budjettisi on pieni tai olematon

Reippailu luonnonystävälle

Kiinnostaako raikas ulkoilma? Satavuotiasta Suomea juhlistavan Luonnon päivät 2017 -kampanjan nettisivuilta voit tulostaa lahjakortin, jolla kerrot vieväsi lahjan saajan retkelle luontoon luonnon päivänä. Suomalaista luontoa juhlitaan neljänä lauantaina eri vuodenaikoina: 4. helmikuuta, 20. toukokuuta, 17. kesäkuuta ja 26. elokuuta. Päivinä on myös tapahtumia, kuten kansallispuistojen avajaiset kesäkuussa ja kuorolaulantaa kansallispuistoissa elokuussa.

Ei kun kaakaota termariin ja matkaan!

Kutsu yökylään

Toimii loistavasti esimerkiksi sukulais- tai kummilapselle. Vierailun ajaksi voi kehitellä kivaa ohjelmaa, kuten leffaillan, eväsretken tai lautapelejä.

Taitolahja

Osaatko jotain, mitä toinen haluaisi oppia? Lupaa pitää vaikka vieraan kielen, koodauksen tai karjalanpiirakoiden rypytyksen oppitunti tai useampi.

Karjalanpiirakan rypytystä voi harjoitella myös työväenopiston tai kansanopiston kurssilla. Perinneruuasta onkin veikattu seuraavaa ruokahifistelybuumia. Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen
Karjalanpiirakan rypytystä voi harjoitella myös työväenopiston tai kansanopiston kurssilla. Perinneruuasta onkin veikattu seuraavaa ruokahifistelybuumia. Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen

Lastenhoitoapu

Mainio tapa antaa omaa aikaa lapsiperheen vanhemmille.

Lemmikin hoito

Voisitko pestautua vaikka kaverin koiranhoitajaksi tai -lenkittäjäksi?

Kutsu syömään omaan kotiin

Illallisella tai brunssilla voi olla hauska teema, joka liittyy teihin. Jos vaikka olette reissanneet yhdessä Espanjassa, voisitko tarjota espanjalaisen aterian? Tai sitten kerro lahjan saajalle, että hän voi esittää toiveita menun suhteen.

Kun voit maksaa vähän enemmän

Yhteinen treenilupaus

Joogaa, sulkapalloa, uintia... Moneen harrastukseen voi ostaa lahjakortin, eikä esimerkiksi kuntien ja kaupunkien uima- tai palloiluhallin sarjakortista tarvitse pulittaa niin paljon kuin yksityisen kuntokeskuksen palveluista. Kun vielä tarjoudut seuraksi, voitte aloittaa uuden sporttisen vuoden yhdessä.

Jos kaipaat vähän erikoisempaa aktiviteettia, osta lahjakortti vaikka trampoliinipuistoon tai suppailun alkeiskurssille.

Eettinen lahja

Jos toisella on jo kaikkea, anna hyväntekeväisyyslahja, kuten kahvihetki yksinäiselle, huopa katastrofin uhrille tai puuroa koko kylälle. Kansalaisjärjestöjen aineettomia lahjoja kehitysmaihin ja Suomen hätää kärsiville löydät esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun, Planin, Animalian, Helsinki Mission, Unicefin tai Suomen Punaisen Ristin verkkokaupoista.

Lue myös: Vanhoja silmälaseja Tansaniaan – kannattaako?

Saunareissu

Nyt kovin trendikkäisiin yleisiin saunoihin voi usein ostaa lahjaksi sarjakortin tai lahjakortin haluamallaan summalla. Samalla voi tietenkin tarjoutua löylyseuraksi!

1900-luvun alussa perustettu Rajaportin sauna Tampereen Pispalassa on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna, jossa on ihanan lempeät löylyt ja suloinen sisäpiha jäähdyttelyyn. Kuva: Sanoma-arkisto / Reijo Hietanen
1900-luvun alussa perustettu Rajaportin sauna Tampereen Pispalassa on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna, jossa on ihanan lempeät löylyt ja suloinen sisäpiha jäähdyttelyyn. Kuva: Sanoma-arkisto / Reijo Hietanen

Kulttuuriteko

Kansan Sivistysrahaston Kulttuurilahja.fi-sivusto kerää joukkorahoitusta kotimaiselle kulttuurille. Voit lahjoittaa esimerkiksi saippuakuplia sairaalaklovnille, nuorisoteatterin vapaaoppilaan jäsenmaksun tai studioaikaa levyä tekevälle Laura Malmivaaralle.

Lehtitilaus

Näin lahjan saaja muistaa sinua aina, kun sanoma- tai aikakauslehti kolahtaa postiluukusta!

Vuoden museoreissut

Museokortilla (59 euroa) pääsee vuoden ajan ilmaiseksi yli 230 suomalaismuseoon. Ilahduttaa kulttuurin ystävää pitkään!

Lahjakortti ravintolaan

Jos menette yhdessä, illallinen on myös yhteisen ajan antamista. Valitse esimerkiksi uusi kehuttu ravintola tai paikka, jolla on erityinen merkitys teille. Aikataulu on helposti sovittavissa, ja kukapa ei tykkäisi herkutella?

Myös brunssi- tai aamiaislahjakortti on kivaa pientä luksusta. Jos budjettisi on pieni, osta lahjakortti mukavaan kahvilaan.

Matka luoksesi

Asuuko ystäväsi tai sukulaisesi toisella paikkakunnalla? Anna hänelle bussi- tai junalahjakortti, jolla hän voi tulla vierailemaan luoksesi – ja halutessasi lupaus majoittaa.

Kun haluat panostaa isosti

Kurssi

Itsepuolustusta, keramiikkaa, salsaa, mindfulnessia, raakakakkujen tekoa... Metsästä netistä kurssi, joka voisi kolahtaa lahjan saajalle. Jos sinulla ei ole harmainta aavistustakaan, mitä se voisi olla, selaa esimerkiksi elämyslahjakauppojen tarjontaa.

Raakakakkukurssi voi olla terveystietoisen kokkaajan mieleen. Kuva: Sanoma-arkisto / Elvi Rista
Raakakakkukurssi voi olla terveystietoisen kokkaajan mieleen. Kuva: Sanoma-arkisto / Elvi Rista

Koti puhtaaksi

Mitä ihmettä antaa lahjaksi ruuhkavuosiaan elävälle, jolla on jo liikaakin tavaraa? Omaa aikaa tietysti! Eri siivousfirmojen nettisivuilta voi ostaa lahjakortteja haluamalleen tuntimäärälle, ja lahjan saaja voi sopia yksityiskohdista firman kanssa.

Huomaa, että tuntuvan kotitalousvähennyksen saa, jos siivous tehdään omassa tai vanhempien, isovanhempien tai appivanhempien asunnossa. Vähennyksen saa maksaja.

Jos rahasi ovat tiukilla, voit kirjoittaa lahjakortin, jossa lupaudut itse vaikka tekemään kevätsiivouksen tai pesemään ikkunat.

Huonepako

Monessa kaupungissa voi nykyään kokeilla huonepakopelejä, joissa porukan on ratkaistava tiensä ulos salaperäisestä huoneesta. Lahjakortteja kauppaavat esimerkiksi Helsingin Exit Room Helsinki, Exite Escape Room ja Room Escape, Turun Fobia Room Escape, Tampereen Finlayson Room Escape, Joensuun Escape Room sekä Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen Mysteeri.

Teatteri- tai keikkaliput kahdelle

”Saat ottaa jonkun kivan tyypin mukaan.”

Taidetta seinälle

Jos annat lahjakortin taidelainaamoon, lahjan saaja voi valita määräajaksi mieleisensä teoksen.

Lastenhoitaja ja yllätysohjelma

Kumppanille voi lahjoittaa yllätystreffi-illan ilman lapsia. Kunhan lapsenvahti on buukattu ajoissa, ohjelman voi hyvin improvisoida viime hetkellä.

Rannekkeet huvipuistoon

Huvipuistot kauppaavat lahjakortteja verkossa. Lapsiperheelle huvipuistoreissu on iso rahallinen satsaus, joten ranneke tai useampi on varmasti mukava yllätys. Aikuinenkin voi suunnata hurvittelemaan kaverin tai kumppanin kanssa – nostalginen ja takuulla yllättävä ohjelmanumero!

Hotelliyö

Hotelli tarjoaa ihanan pakohetken arjesta myös omalla paikkakunnalla tai lähikaupungissa. Ystävän kanssa ehtii vaihtaa kuulumiset kerrankin kunnolla, tai pariskunta saa kaivattua kahdenkeskistä aikaa kaukana pyykki- ja tiskivuorista. Monessa hotellissa on myös hintaan kuuluva sauna, uima-allas tai kuntosali.

Lue myös: Parempaa seksiä ja 5 muuta syytä mennä hotelliin kotikaupungissa

Hierontahetki

Lahjakortti ammattilaiselle on loistava valinta esimerkiksi jumejaan valittavalle istumatyöläiselle. Kumppanille voi toki tarjota myös itse järkkäämän hierontahetken musiikin, kynttilöiden ja tuoksuvien öljyjen kera.

Kauneushoito

Klassinen luksuslahja! Sopisiko lahjan saajalle esimerkiksi puhdistava kasvohoito, rentouttava vartalohoito tai hemmotteluhetki luomukauneushoitolassa?

Yhteinen reissu

Kieltämättä kallis satsaus, mutta erityinen ja yllättävä lahja, josta pääsee itsekin nauttimaan. Miten olisi vaikka viikonlopun kaupunkiloma tai päiväristeily tai hotellimatka Tallinnaan? Jos et uskalla varata matkaa ilman tietoa toisen aikatauluista, voit esimerkiksi askarrella lahjakortin, jossa lupaat maksaa lennot tai koko reissun, ja matkaoppaan kyseiseen kohteeseen tai romaanin, joka sijoittuu sinne.

Lue myös: Minne syömään Tallinnassa? 23 kaupungin parasta ravintolaa

Vinkki!

Monilla sivustoilla myydään kootusti erilaisia elämyslahjoja. Tutustu esimerkiksi Kokemuskauppa.fin, Presentcard.fin, Greatdays.fin ja Elämyslahjat.fin valikoimaan.

Kirjailija rajoitti tyttärensä ”peiliaikaa”, koska huomasi 7-vuotiaan viihtyvän entistä kauemmin peilin edessä.

Viisi vai 35 minuuttia – kuinka kauan sinä vietät aamuisin peilin edessä?

Joillekin riittää muutama tuote ja muutama minuutti, kun päivän look on valmis. Toiset taas käyttävät useita ihonhoitotuotteita ja jopa yli kymmentä meikkiä, ja aikaa peilin edessä kuluu – no, ainakin ihan riittävästi.

Lue myös! 5 vai 15 minuuttia aikaa? Näin teet onnistuneen pikameikin

Mikä on sitten sopiva aika valmistautumiseen? Siitä jokaisella on oma näkemyksensä – ja toiveensa: toiset haluavat esimerkiksi nukkua pidempään. Toisille on tärkeämpää saada riittävästi laittautumisaikaa. Jos asiaa kysyy kirjailija Zadie Smithiltä, hän vastaa todennäköisesti ”15 minuuttia”.

Smith, 41, on nimittäin antanut kotona hänen tyttärelleen vartin rajoituksen. Tuon ajan tytär saa käyttää päivittäin peilin edessä, kertoo The Guardian.

Edinburghin kansainvälisillä kirjafestivaaleilla esiintynyt Zadie Smith paljasti, miksi hän on luonut 7-vuotiaalle tyttärelleen 15 minuutin säännön. Smithin mukaan tytöt tuhlaavat aikaansa peilin edessä; tuon ajan pojat käyttävät paremmin hyödykseen.

”Tytöt tuhlaavat aikaansa peilin edessä.”

– Selitin asian hänelle näillä sanoilla: sinä tuhlaat aikaa, veljesi ei. Joka päivä hän laittaa paidan päälleen, menee ulos ovesta eikä välitä yhtään, jos hukkaat puolitoista tuntia, kun teet meikkiäsi.

Suosittelemme! Bloggaaja Veera Korhosen paljastuksia: Meikkini syntyy 12 tuotteella

Smith mainitsi, että Kim Kardashianin tunnetuksi tekemän contouring-meikin luominen voi kestää puolitoista tuntia. Se on kirjailijan mielestä aivan liian pitkä aika peilin edessä notkumiseen.

Vuoden 2016 tutkimuksen mukaan brittinaiset käyttävät keskimäärin 38 minuuttia ehostamiseen. Viikon aikana se tekee melkein 4,5 tuntia. Vuodessa melkein kymmenen vuorokautta. Se tarkoittaa, että 75-vuotiaana brittinainen on viettänyt elämästään yli kaksi vuotta meikkaamiseen, Guardian kirjoittaa.

Kerro ja osallistu keskusteluun

Mitä mieltä sinä olet meikkaamisesta? Onko se ajan tuhlaamista, kuten Zadie Smith ajattelee? Vai onko se hyödyllistä, jopa kivaa? Miksi sinä meikkaat tai et meikkaa?

Kerro mielipiteesi alla olevassa keskustelukentässä painamalla pinkkiä Kirjoita kommentti -nappia.

Kysely

Kuinka kauan ehostat itseäsi aamulla peilin edessä?

 Talo on kokonaan Lauri Ylösen käsialaa. Suurista ikkunoista näkyy merelle. Kuvat: Jonna Öhrnberg

The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen on laittanut vastavalmistuneen talonsa myyntiin.

Puoli vuotta sitten Lauri Ylönen esitteli kakkoskotiaan suurissa tupaantuliaisissaan. Nyt Ylönen on pannut kotinsa myyntiin.

Oikotie.fi-sivustolla olevan myynti-ilmoituksen mukaan merenrantahuvilassa on muun muassa kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, sauna, elokuvateatteri ja baari. Olohuoneessa on lattiasta kattoon ylettyvät lasiseinät, joista on merinäköala.

Kiinteistönvälittäjä Kimmo Ojanen kertoo Me Naisille, että Ylösen koti on ollut myynnissä viime viikosta lähtien.

– Talossa pitää olla hyvä fengshui – vähän sellainen kuin japanilaisessa kylpylässä, Lauri Ylönen kertoi kylpyhuoneestaan maaliskuun tupareissa.
– Talossa pitää olla hyvä fengshui – vähän sellainen kuin japanilaisessa kylpylässä, Lauri Ylönen kertoi kylpyhuoneestaan maaliskuun tupareissa.

Kaksikerroksisessa talossa on 327,5 neliötä ja tontilla on lisäksi 37 neliön rantasauna. Myyntihinta on 3 950 000 euroa.

– Talon design-kalusteet sisältyvät hintaan, ilmoituksessa sanotaan.

Talo sijaitsee Sipoossa 2,2 hehtaarin rantatontilla. Ylösen mukaan talon perusidea lähti lapsuuden puumajoista. Valkoinen, paljon lasipintaa sisältävä luomus on kokonaan hänen käsialaansa.

– Tämä on meidän kesämökki, kertoi muusikko Me Naisille maaliskuussa.

– Asumme Sipoossa aina Suomessa ollessamme. Ainakin kesät aiomme viettää täällä.

Myytävässä talossa on kolme makuuhuonetta, joista yksi on päämakuuhuone, yksi lastenhuone ja kolmas vierashuone.
Myytävässä talossa on kolme makuuhuonetta, joista yksi on päämakuuhuone, yksi lastenhuone ja kolmas vierashuone.

Jättiterassilta on  merinäkymä.
Jättiterassilta on merinäkymä.

Oikotie ja Me Naiset kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Työntekijä on aina yrityksensä ja osaamisensa tärkein käyntikortti. Siksi ei ole ihan sama, mitä hän päälleen pukee. Kuva: Colourbox

Miten pukeutumisella voi vauhdittaa uraa?

Halusimme tai emme, tyylillä ja pukeutumisvalinnoilla on työelämässä tutkitusti merkitystä, sanovat suomalaiset asiantuntijat. 

Toimitusjohtaja, vuorovaikutusvalmentaja Tatu Lintukangas on vuosia tehnyt työelämävalmennuksia ympäri Suomea. Hänen mukaansa yksi tärkeimmistä menestystekijöistä työelämässä on ensivaikutelma ja se, miten se luodaan – oli sitten ensitapaamisesta työhaastattelussa tai päivittäisestä palaverista tuttujen asiakkaiden kanssa.

Lue myös! Voisiko naisjohtaja pukeutua kuin Facebook-pomo Mark Zuckerberg?

– Teemme päivittäin sekä tiedostaen että tiedostamattomia yksinkertaistuksia ja oletuksia muista ihmisistä pelkän vilkaisun perusteella. Pukeutuminen ja ulkonäkö ovat yksi tärkeimmistä ensivaikutelman keinoista, ja siksi niillä on niin suuri merkitys työelämässä, Lintukangas kertoo.

Siinä missä vapaa-ajan pukeutumisemme kertoo omasta persoonastamme ja arvomaailmastamme, työelämässä on usein tietyt pukeutumisnormit tai annetut työvaatteet, Lintukangas mainitsee. 

– Työpukeutumisella ja -ulkonäöllä on helppo luoda tarkoituksella tietynlaista imagoa. Sillä voi esimerkiksi viestittää asemaa, jonka kukin kokee omakseen. Mikäli ulkonäkö viestii jo valmiiksi ylemmän toimihenkilötason tehtävistä, ovet sinne avautuvat helpommin.

”Mikäli ulkonäkö viestii ylemmän toimihenkilötason tehtävistä, ovet sinne avautuvat helpommin.”

Bisnespukeutumisen kouluttaja, konsultti Tuija Kauppinen kertoi Me Naisten haastattelussa aiemmin, että työpukeutumiseen kuuluu kaksi perussääntöä: pukeudu aina ammattisi ja osaamistasosi mukaisesti. 

Tärkeää! Näin voit olla mukava sosiaalisissa tilanteissa ilman, että sanot sanaakaan

– Jos haluat edetä urallasi, pukeudu aina hieman paremmin niin, että pidät mielessä tavoitteesi. Sellainen pukeutuminen huomataan, ja sen ei tarvitse olla liian yliampuvaa.

Me Naiset pyysi työelämän ja pukeutumisen ammattilaisilta seitsemän vinkkiä siihen, millaisella pukeutumisella on myönteinen vaikutus urakehitykseen. 

  1. Yleisesti on tärkeää pitää henkilökohtaisesta hygieniasta huolta. Ole aina raikkaan ja puhtaan tuoksuinen sekä pukeudu siisteihin vaatteisiin.
  2. Käytä töissä vaatteita, jotka istuvat hyvin päällesi ja jotka kuvailevat parhaiten ammattiasi sekä osaamistasi.
  3. Muista yksityiskohdat! Esimerkiksi kenkien kannattaa olla aina puhtaat, jopa lankatut.
  4. Muista viestiä olemuksellasi, että viihdyt työssäsi. Sanattomilla viesteillä, kuten ryhdillä, ilmeellä, kättelyllä ja katsekontaktilla viestitään omasta ammattitaidosta, motivaatiosta ja kiinnostuksesta.
  5. Liiallisia aistiärsykkeitä, kuten hajusteita, kannattaa välttää. 
  6. Työhaastatteluihin on varminta pukeutua juuri sellaisiin tai hieman parempiin vaatteisiin, joissa tulisi työtä tekemään. 
  7. Pukeudu aina seuraava haluamasi työtehtävä mielessäsi eli vähän paremmin, mutta sitä korostamatta.

Tärkeää!
Aina täytyy muistaa se, että vaikka pukeutuminen antaa mahdollisuuden etenemiselle, pesti pitää lunastaa osaamisella ja aidolla motivaatiolla. Olennaista on myös pysyä omana itsenään. Persoonaa ja ensivaikutelmaa ei voi pitää pitkään ristiriidassa – tämä huijaus työelämässä huomataan nopeasti.

Syksy on pian täällä, ja tee-se-itse-väki on innostunut nikkaroimaan kauniita valoja.

Lojuuko kaapissasi tyhjiä lasipulloja, joita et ole raaskinut heittää pois? Moni on viritellyt loppukesästä niille uuden elämän – pimeän kauden piristäjinä eli pullovaloina.

Facebookin diy-palstoilla on viime viikkoina julkaistu upeita kuvia pattereilla toimivista valoasetelmista, jotka on tehty vanhoihin pulloihin. Anu, Pirjo-Liisa ja Tiina kertovat nyt, miten heidän pullovalonsa syntyivät.

1. ”Kannatti säilyttää glögipullot”

Kuva: Pirjo-Liisa Niemi
Kuva: Pirjo-Liisa Niemi

”Pullot ovat Lignell & Piispasen glögipulloja vuosilta 2009, 2015 ja 2016. Lisäsin niihin valonauhat, joissa on pullonkorkkia muistuttava paristokotelo. Kannatti säilyttää glögipullot.” Pirjo-Liisa Niemi

2. ”Kustannukset yhteensä 10 euroa”

Kuva: Tiina Päivinen-Sinkko
Kuva: Tiina Päivinen-Sinkko

”Näin vinkin Facebookin askartelu- ja sisustusryhmässä. Moni oli tehnyt valot kuohuviinipulloista, mutta jotkut olivat käyttäneet muita kauniita pulloja. Käväisin ihan muuta asiaa etsimässä kierrätyskeskuksessa, kun bongasin sieltä nämä kaksi kaunista pulloa. Valot ostin kaupasta. Kotona sovitin valoja, ja korkki oli vähän pieni pulloihin, joten kieputin narua korkkien ympärille, ettei korkki solahda läpi pulloon. Kustannukset olivat yhteensä 10 euroa. Niistä tulikin oikein kauniit, ja nyt olemme ihastelleet niitä illan hämärissä.” Tiina Päivinen-Sinkko

3. ”Samaa sarjaa vessassa”

Kuva: Anu Pirttijärvi
Kuva: Anu Pirttijärvi

”Pullojen tyhjennys on ollut koko perheen pitkäaikainen projekti, ja valot löytyivät halvalla marketista.

”Pullojen tyhjennys on ollut koko perheen pitkäaikainen projekti.”

Nämä pullot valikoituivat varmaankin siksi, että olen aikaisemmin tehnyt vessaan saippuapullon ja muuta pientä ”samasta sarjasta”.  Kerrankin myös mieheni innostui askarteluistani.” Anu Pirttijärvi

Ideoita Instagramista

 

 

😘#patterivalot #tunnelmaa #pullovalot#omakotitaloelämää #sisustus

Henkilön marikairene (@marikairene72) jakama julkaisu

 

 

Pullovalot kissaviinipulloissa:-D #pullovalot #tunnelmavalot #kissaviini

Henkilön Elämän valoa ja varjoa (@elamanvaloaja) jakama julkaisu