– Jos joku koira ei tykkää toisesta, niin niitä ei laiteta samaan tilaan, kertoo Niko Lindqvist. Kuvat ja video: Annakaisa Vääräniemi

Koirien päiväkodissa saa haukkua vapaasti.

Pablo. Bruce. Frodo. Sammy. Päiväkoti Koiraparkin aulassa on ruuhkaa, kun ulko-ovi käy. Paljon iloisia hännänheilutuksia ja haukkuja. Pieniä ja isoja rotuja. Sohvilla, seinän vieruksilla ja matoilla.

2931657

Koirien päiväkodissa riittää vauhtia ja vahdittavia kuonoja. Ulko-ovella tai aidatun huoneen portilla päivystämisen lisäksi koirat muun muassa leikkivät ja jyrsivät luitaan.Lisäksi niitä käytetään lenkillä ja koirapuistossa – jopa kolme kertaa päivässä, kertoo Niko Lindqvist Koiraparkista.

– Välillä on niitäkin tapauksia, kun pitää siivota pissoja täältä, mutta sekään ole mikään ongelma, Niko sanoo.

Työharjoitteluaan Koiraparkissa tekevän Nikon mukaan koirien kanssa oleminen on silti parasta, mitä hän tietää.

”Voit olla vaan koirien kanssa, ja oikeastaan mitään muuta ei tarvitse tehdä.”

– Hauskintahan on se, että tämä on niin monipuolista hommaa. Voit olla vaan koirien kanssa, ja oikeastaan mitään muuta ei tarvitse tehdä. Sitten koiria myös leikitetään ja lenkitetään. Koko homma on todella mukavaa, Niko hehkuttaa työtään.

Koirien ruokinta- ja lenkkiaikataulut kirjataan tarkasti ylös.
Koirien ruokinta- ja lenkkiaikataulut kirjataan tarkasti ylös.

Joinakin päivinä paikalla voi olla yli 20 koiraa. Hoitomaksu on 35 euroa päivältä, mutta jotkut tuovat koiransa muutamaksikin tunniksi.

Työntekijöitä Koiraparkissa on yleensä kuusi, joista ensimmäiset saapuvat jo ennen seitsemää aamulla vastaanottamaan koiria.

Millainen on koirien päiväkodin vuorokausirytmi? Entäpä, miten koirat viihtyvät keskenään? Katso lisää yllä olevalta videolta.

Oletko töissä kunnalla tai valtiolla ja menetät lomarahoissa merkittävän summan? Kerro, miten se vaikuttaa arkeesi tänä kesänä.

30 prosenttia. Sen verran kilpailukykysopimus leikkaa kuntien ja valtion työntekijöiden lomarahoja vuosina 2017–2019. Tämä koskee puolta miljoonaa työntekijää Suomessa. 

Yle on haastatellut porvoolaista keittäjää Ritva Hagströmiä, joka on laskenut, että hänen kohdallaan tämä tarkoittaa 400 euroa. Hän on työskennellyt keittäjänä 30 vuotta ja tienaa alle 2 000 euroa kuussa.

– Olin ajatellut ostaa silmälasit, mutta taitaa jäädä hankkimatta. Ei paljon naurata, Hagström sanoo Ylen haastattelussa.

– Se on merkittävä summa. Pieni liikkumavara, jolla voi olla kesällä tehdä jotakin. Teet vuoden töitä ja saat pienen potin, jolla voi lähteä kylään. Tai jos kodinkone on hajonnut, voit ostaa uuden, hän kertoo.

Keittäjien lisäksi leikkaus riipaisee pahiten kuntien ja valtion työntekijöistä esimerkiksi siivoojia, laitoshuoltajia, lastentarhanopettajia, lähihoitajia, perushoitajia, sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä. Kaikki matalapalkkaisia ja naisvaltaisia ammatteja.

– Tämä on aivan perseestä. Näissä talkoissa pitäisi olla kaikkien mukana, eikä vain meidän, Hagström harmittelee Ylelle.

Onko sinulla samankaltainen tilanne kuin Hagströmillä ja olet töissä kunnalla tai valtiolla? Vastaa jutun lopussa olevaan kyselyyn, miten lomarahojen leikkaus näkyy sinun arjessasi tänä vuonna. Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutussa.

Jätä myös puhelinnumerosi ja sähköpostisi, jos olet valmis kertomaan asiasta lisää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Rikasköyhä ei luultavasti ole miljonääri – mutta hän ei myöskään ole oikeasti köyhä.

Taas se tapahtuu.

Hikoilen kassajonossa ja mietin, riittävätkö rahani ostoksiin. Liukuhihnalla maksettavaksi lipuu esimerkiksi muutama avokado ja laatujuustoa.

Aiemmin viikolla ostin itselleni uuden kesämekon. Sitä edellisellä viikolla maksoin lomamatkan. Se tulee olemaan toinen tänä vuonna.

Rahat riittävät avokadoihin ja juustoon. Samaan aikaan kuitenkin tajuan, että pari viikkoa on pakko kituuttaa.

Pääni sisällä voivottelen: voi minua, kuinka köyhä olenkaan.

Jos tämänhetkisiä kuukausitulojani katsotaan, en ole oikeastaan millään mittapuulla köyhä. Sen sijaan rikasköyhä saatan hyvinkin olla.

Mikä ihmeen rikasköyhä?

Buzzfeedin (englanniksi rich-poor) lanseeraamalla termillä tarkoitetaan ihmistä, joka valittelee rahattomuuttaan, vaikka todellisuudessa syytä valittamiselle ei oikeasti ole. Rikasköyhä saattaa toki olla väliaikaisesti rahaton, mutta useimmiten varattomuus taittuu varsin pian.

Millaisista merkeistä rikasköyhän voi tunnistaa? No esimerkiksi tällaisista:

  1. Hän sanoo olevansa köyhä, vaikka ostaa usein kalliita elintarvikkeita ja käy ulkona syömässä.
  2. Hän sanoo olevansa köyhä, vaikka hänellä on säästötilillä mukava pesämuna.
  3. Hän sanoo olevansa köyhä, vaikka ostaa uusia vaatteita viikoittain.

Samaa ilmiötä kutsutaan myös elintasoköyhyydeksi. Bloggaaja ja talousneuvoja Nina Nordlund kuvailee sitä blogissaan näin:

”Palkka saattaa olla hyvä, mutta olemme ’auto-’ tai ’taloköyhiä’, koska hankimme liian isot ja hienot autot kulutusluotolla ja asuntolaina onkin ylimitoitettu.”

Käytännössä rikasköyhä haluaisi siis, että hänellä olisi enemmän rahaa. Todellinen köyhyys on tilanteesta kuitenkin usein kaukana. Tilastokeskuksen vuoden 2014 tilaston mukaan 674 000 suomalaista on pienituloisia, eli käytännössä oikeasti köyhiä. Suomessa pienituloisuuden raja on nettotuloina 1 190 euroa kuukaudessa.

Oletko sinä rikasköyhä tai tunnistatko lähipiiristäsi sellaisen? Keskustele aiheesta kommenteissa!

Tinkimättömyys ja vanhempien tuki ovat tehneet historiantutkija Rinna Kullaan unelmista totta. Mottonsa hän on napannut Men in Black -elokuvasta.

Kaikki alkoi helsinkiläisestä kirjastosta. Siellä istui 1980-luvulla nuori tyttö, joka luki päivät läpeensä.

– Meidän perheessämme ei silloin ollut kauhean helppoa. En koskaan ollut mikään huippuoppilas saati lahjakas, en edes osannut lukea ennen kouluun menoa, Rinna Kullaa kertoo Louvren taidemuseon kahvilassa, josta on tullut hänen uusi turvasatamansa.

Rinna on tällä hetkellä akatemiatutkijana Suomessa sekä Pariisin arvostetun Science Po -yliopiston ja Wienin yliopiston vieraileva professori. Venäjää ja Balkania käsittelevä tutkimustyö on vienyt hänet puhumaan myös Euroopan neuvostoon. Jo 32-vuotiaana Rinna piti alustuksia Yhdysvaltain ulkoministeriössä ja toimi Kroatian hallituksen asiantuntijana. Eikö päätä huimannut koskaan?

– Men in Black -elokuvassa on kohtaus, jossa henkilö haluaa olla kaikkein paras: ”the best of the best of the best” . Niin minäkin ajattelen, Rinna nauraa.

”Vanhempani ovat aina ajatelleet, että kyllä kai Rinna tietää, mitä hän tekee.”

Suuri maailma kutsui Rinnaa jo teini-iässä. Ensin hän haki IB-lukioon Tanskaan ja sieltä valmistuttuaan Columbian yliopistoon New Yorkiin. Työläistaustaisille vanhemmille Rinnan kansainvälinen maailma oli tuntematon. Kun Rinna kertoi isälleen pääsystään huippuyliopistoon, tämän suusta pääsi kirosana. Columbian vuosimaksut ovat tähtitieteelliset.

– Pääsy yliopistoon tarkoitti, että vanhempani joutuivat myymään osakkeet ja auton.

Sittenkin rahaa oli vasta ensimmäiseksi vuodeksi.

– Vanhempani ovat aina ajatelleet, että kyllä kai Rinna tietää, mitä hän tekee.

Seuraavat vuosimaksut hoituivat lainarahalla, stipendeillä ja osapäivätöillä. Columbiasta valmistuttuaan Rinna pääsi paikalliseen lakiasiaintoimistoon töihin, mistä matka vei Oxfordiin.

Rinna kannustaa naisia asettamaan riman korkealle. Se ei tietenkään ole helppoa: kansainvälisessä yliopistomaailmassa kilpailu on kovaa, eikä naiseuskaan ole auttanut. Vaikka matkan varrelle on osunut paljon tukijoita, on sekaan mahtunut myös sovinisteja ja jopa lähentelijöitä.

– Minä olen aina vain mennyt eteenpäin. Teen paljon töitä, opettelen uusia asioita ja olen valmis haastaviin juttuihin. Yritän aina olla paras versio itsestäni.

Suomessa vai ulkomailla?

”En ajattele, että akateeminen tutkimusympäristö olisi jossain maassa parempi kuin toisessa. Mutta vähän niin kuin pianistitkin, minä näen, että on tärkeää soittaa erilaisten orkesterien kanssa, jotta itse voi kehittyä.”

Työasenne

”Teen paljon töitä ja olen valmis haastaviin juttuihin. Yritän aina olla paras versio itsestäni.”

 


Luennolla Rinna seuraa rannekellosta ajankulua. ”Puhelimella otan kuvia dokumenteista. Joskus myös haastattelen ihmisiä. Sitä varten minulla on kravattimikrofoni.”

 

Ensimmäinen duunini

”Lukioaikana olin Tanskassa siivooja. Siivosin rikkaitten ihmisten asuntoja. Siivoustöillä sain helposti kasaan rahat seuraavan viikon ruokaan.”

Parasta työssäni

”Parasta ovat ihmiset: kollegat ja opiskelijat. En pärjäisi ilman heitä, koska ajatukset eivät kehity ilman vuorovaikutusta. Se on varmaan yksi syy myös siihen, miksi haluan työskennellä niin monessa maassa.”

Rasittavinta työssäni

”Työn määrä. Työhöni menee paljon aikaa. Esimerkiksi tutkimusmateriaali minun on käytävä aina itse läpi. Olisi kiva jakaa taakkaa jonkun muun kanssa, mutta todellisuudessa vain minä voin päättää, mikä on tärkeää ja mikä ei.”

 


Louvresta on tullut Rinnalle rakas paikka. Museossa hän viettää paljon aikaa ollessaan Pariisissa – kaunis, esteettinen ympäristö antaa vastapainoa puurtamiselle.

 

Työidolini

”Ihailen oikeushammaslääkäri Helena Rantaa ja sitä, mitä hän on saanut asiantuntemuksellaan aikaan. Vaikka Helena Ranta on joutunut kohtaamaan valtavasti kuolemaa, hän on säilyttänyt herkkyytensä ja lempeytensä.”

Suurin saavutukseni

”Suurin saavutukseni on vierailevan professorin työ Science Po -yliopistossa Pariisissa. Se on mielestäni korkeinta, mitä voin professorina saavuttaa.”

Työminä

”Työpaikalla haluan olla kiltti ja mukava ihmisille, jotka tekevät töitä minulle ja minun kanssani. Olen myös aina hyvin organisoitu ja valmistautunut. Kotona saatan olla tosi pinnallinen. Olen kiinnostunut meikkauksesta, hiusten kihartamisesta ja parfyymeistä.”

Haluaisin kehittyä

”Haluaisin oppia saksan kielen hyvin. Ja haluaisin myös kommunikoida ranskan kielellä entistä paremmin. Silloin ihmisillä olisi hauskempaa seurassani.”

Normipäivä

”Se vaihtelee. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina saavuin Pariisiin ja menin suoraan ulkoministeriöön töihin ja tutkin asiakirjoja. Sitten menin Pariisin-asunnolle, kävin kuntosalilla ja kylvyssä. Illalla jatkoin töitä vielä kolme tuntia.”

Nuoruuden haaveammatti

”Historioitsija. Olen päässyt unelmatyöhöni.”

Suurin haave

”Että saisin tehdä juuri sitä, mitä minä nyt teen. Odotan toki myös, että saisin kirjoitettua kirjan kylmän sodan historiasta Välimerellä aina tämän päivän tapahtumiin saakka. Silloin voisimme ymmärtää paremmin, mitä siellä tapahtuu nyt.”

Tärkein opetus

”Minun äitini muistuttaa aina, että pitää muistaa olla hyvä ihminen.”

Syntynyt vuonna 1977 Helsingissä.

Valmistunut valtiotieteen kandidaatiksi Columbian yliopistosta vuonna 2001, Venäjän ja Itä-Euroopan opintojen maisteriksi 2004 Oxfordin yliopistosta, Euroopan historian tohtoriksi Marylandistä 2008.

Työskentelee akatemiatutkijana Rusmed-hankkeessa. Lisäksi vieraileva professori Pariisin Science Po:ssa ja Wienin yliopistossa.

Asuu Helsingissä, Pariisissa ja Wienissä.

– Voi kysyä, mikä on työmoraali, jos jää sairauslomalle siitä syystä, että ei huvita tai kiinnosta, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Järvinen.

Työnteon kipukynnys on laskenut. Enää ei ole itseisarvo se, että hoitaa työnsä hyvin. Nuoret kertovat toisilleen, että oli huonot fiilikset ja päätin saikuttaa.

Näin kirjoittaa organisaatiopsykologi Pekka Järvinen Aamulehden mielipidekirjoituksessaan. Järvinen kertoo, että on huolissaan työmoraalin heikkenemisestä. Järvisen mukaan niin kutsuttu saikuttaminen on lisääntynyt. Havainto perustuu hänen kokemuksiinsa 25 vuoden ajalta organisaatiopsykologina.

Järvinen kertoo keskustelleensa lukuisten esimiesten, henkilöstön ja työterveydessä työskentelevien kanssa aiheesta. Lisäksi hän on ollut mukana selvittämässä ongelmatilanteita.

– Saikuttamisilmiö on lisääntynyt. Tämä näkyy nuorten somekirjoituksissa ja heidän puheessaan. Yhä useampi jää saikulle, jos ei huvita mennä töihin, jos töissä on jotain ikävää tai jos ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, Järvinen kertoo.

Saikutuksen taustalla voi olla myös työpaikan konfliktitilanteet.

– Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta

”Kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi.”

Mutta ei saikuttamisen lisääntyminen koske Järvisen mukaan pelkästään nuoria.

– Ilmiö on laajempi. Monet esimiehet ovat sanoneet, että jos vaikka iäkkäämpi työntekijä ei ole saanut haluamaansa vapaapäivää, hän saattaa ottaa omaa lomaa ja jättäytyy jo edellisenä päivänä sairauslomalle. Tähän samaan ilmiöön liittyvät kiukkulomat. Jos esimies on antanut palautetta, työntekijä saattaa jäädä omalle kiukkulomalle, koska ei ole tykännyt palautteesta. Yleisesti kynnys jäädä saikulle tai kiukkulomille omien fiilisten, tarpeiden ja pettymysten pohjalta on laskenut merkittävästi, Järvinen harmittelee.

Hänestä saikuttaminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. 

– Kysyisin saikuttajilta, ymmärtävätkö he, että kyse on työnantajalta varastamisesta. Sairausloma on perustelua silloin, kun on jokin sairaus tai vamma – eli silloin, kun todella on oikeasti työkyvytön. Jos taas työntekijällä on esimerkiksi hankala tilanne kotona, kehottaisin työntekijää ottamaan asian puheeksi esimiehen kanssa.

Työnantajat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa

Järvisen mukaan saikuttamisilmiö alkoi näkyä vuosituhannen vaihteessa. Hän uskoo taustasyyksi sen, että yhä useampi ajattelee, ettei työ ole niin tärkeää kuin joitakin vuosikymmeniä sitten.

– Ihmiset ovat alkaneet pitää vapaa-aikaa vähintäänkin yhtä tärkeänä. Tähän liittyvät kaikki tämmöiset downshiftaukset ynnä muut. Lisäksi 90-luvun lopussa alettiin puhua paskaduuneista. Monet nuoret ovat omaksuneet ajattelutavan, että he haluavat vain mukavia, luovia hommia. Olemme valitettavasti alkaneet arvottaa erilaisia töitä, Järvinen harmittelee.

”Töissä odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta.”

Järvisen mielestä myös työhön liittyvä kipukynnys on laskenut.

– Ei aikaisemmin mietitty niin paljon, huvittaako työ. Siedettiin enemmän turhautumista ja vaikeitakin tilanteita. Nyt töissä ollaan valikoivampia, odotetaan hyvää fiilistä ja sitä, että työnantaja huolehtii kaikesta. Yhä useamman mielestä työn pitäisi olla kivaa.

Järvisen mielestä kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta.

– Vastuu on myös työnantajien ja esimerkiksi koulujen. Työnantajat ovat luoneet turhan ruusuista mielikuvaa. He kertovat, että kun tulet tänne meille töihin, voit tehdä kaikkea, mikä kiinnostaa. Tästä tulee tietysti työntekijöille pettymyksiä, kun he huomaavat, että työ onkin rutiininomaista ja työpaikalla on aina myös ikäviä tehtäviä.

– Myös kouluissa on luotu epärealistista kuvaa. Nuorille puhutaan, että älkää tyytykö mihin tahansa, vaan vaatikaa. On unohtunut, että jos on kokematon nuori, niin pitäisi lähteä melko nöyränä hakemaan töitä. Ja sitten kun on kokemusta ja kehittynyt, voi alkaa vaatia.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
ton-ton

”Yhä useampi saikuttaa, jos ei huvita tai kiinnosta” – asiantuntija huolissaan työntekijöiden kiukkulomista

Kännetään tämä myös niinpäin että tässä artikkelissa "ihmetellään" miten huonosti työntekijä on sitoutunut yritykseen jäämällä harmisaikulle, mutta kysyisin haastateltavalta miten yritys näyttää että on sitoutunut työntekijään, jotta näitä harmisaikkuja tulisi mahdollisimman vähän?
Lue kommentti