Sari opiskeli myös taiteiden maisteriksi. ”Nyt valmistuvilla vaatesuunnittelijoilla on paljon paremmat lähtökohdat. Jos tekee hienon duunin, sen voi saada heti koko maailman nähtäväksi.” Kuvat: Satu Kemppainen ja Juha Salminen
Sari opiskeli myös taiteiden maisteriksi. ”Nyt valmistuvilla vaatesuunnittelijoilla on paljon paremmat lähtökohdat. Jos tekee hienon duunin, sen voi saada heti koko maailman nähtäväksi.” Kuvat: Satu Kemppainen ja Juha Salminen

Yhä useampi kohtaa saman kuin Sari, Niko ja Riitta: he ovat opiskelleet itselleen ammatin, mutta kukaan ei enää tarvitsekaan alan osaajia.

Vaatesuunnittelija Sari Hirvonen, 46, perusti oman firman, kun työt loppuivat.

”Lapsena luin jostain, että Monacon prinsessa Stéphanie oli suunnitellut uimapukumalliston. Ajattelin, että vitsit, tuollaistakin voi tehdä. Tuollaiseksi haluan. Ajattelin, että matkustelisin ja piirtelisin paljon. Elämä olisi vähän kuin Kauniissa ja rohkeissa.

Luovaan työhön ei osattu pienessä kaupungissa niin kannustaa. Helsingissä oli Ateneum ja Armi Ratia. Se oli ihan eri asia. 1980-luvun Joensuu ei ollut mikään muodin mekka. Ei kukaan tiennyt, mitä vaatesuunnittelija tekee. Vaatteitahan ostettiin kaupasta.

Valmistuin vaatetussuunnittelijaksi Joensuun käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta. Kun pääsin opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin, tuntui, että taivas aukeni. Oli samanlaista jengiä, ja työhön kannustettiin. Olin varma, että minusta tulee uusi Jukka Rintala.

Pääsin Stockmannille kesätöihin. Jäin siitä assistentiksi ja sitten tavaratalon omien merkkien suunnittelijaksi. Suunnittelijamäärä lisääntyi koko ajan. Tuntui, että olin päässyt niin huipputaloon, että kaikki on mahdollista. Ajattelin, että tässä ollaan eläkeikään asti.

”Ei kukaan tiennyt, mitä vaatesuunnittelija tekee. Vaatteitahan ostettiin kaupasta.”

Vuonna 2007 muutin rakkauden perässä Kuopioon. Jos en olisi ollut niin rakastunut, olisin varmaan miettinyt kahdesti, kannattaako lähteä.

En tiennyt, mitä tekisin. Menin sitten avoimeen yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä, ja sattumalta vaatetusmuotoilun puolelta avautui opettajan paikka.

Äitiysloman jälkeen opetustunnit rupesivat vähenemään. Ensin etsin syytä itsestäni. Olenko tehnyt hommat niin huonosti? Alkoi hävettää, ja mietin, että vähänkö olen luuseri.

Olin kuitenkin opiskellut ja maksanut opintolainaa niin kauan, että halusin vielä tehdä oman alan töitä. Rakastan muotia ja tätä alaa.

Huhtikuussa 2014 perustin Excuse My BonBon -vaatemerkin. Kohderyhmäni olivat kurvikkaat naiset, koska tuntui, että sellaiselle olisi oikeasti tilausta. Halusin suunnitella vaatteita, joissa ei sulauduta tapettiin.

Epäröin totta kai aluksi. Eniten pelotti taloudellinen puoli. Mutta onneksi uskalsin, ja onneksi mies otti vetovastuun perheestä. Yrittäminen on tuonut paljon itsevarmuutta: hei, osaankin oikeasti jotain.

Nykyään yrittäjyyttä tarjotaan kaikille opiskelijoille. Mutta ei kaikista ole yrittäjiksi: kaikki eivät ole valmiita paineeseen ja jatkuvaan epävarmuuteen. Minä olen hyvä suunnittelija, mutta talousasiat eivät todellakaan ole heiniäni. En osaa koodata, ja on pakko pyytää apua.

”Ei kaikista ole yrittäjiksi.”

Pystyn nyt maksamaan laskut ja tekemään seuraavan malliston, mutta ei tässä voi vielä henkseleitä paukutella tai nostaa itselleen hirveitä palkkoja. Lapsilisät ovat ainoa varma tulo. Mitä jos tämä ei lähdekään pyörimään? Toisaalta se pistää yrittämään enemmän.

Työ on iso osa persoonaani. Lomallakin putkahtelee ideoita, enkä pidä sitä pahana. Jos joutuisin nyt lopettamaan, tuntuisi, että osa minuudesta menee.”


”En usko, että ympäristö kestää sitä, että vaihdamme kalusteita muutaman vuoden välein”, Niko sanoo.

Puuseppä Niko Lindgren, 31, haluaisi tehdä omien arvojensa mukaista työtä. Vaikeinta on tehdä laadun sijaan halvalla ja nopeasti.

”Kun täytin kolmekymmentä, tajusin, etten ehkä elä sellaista elämää kuin olin kuvitellut tässä iässä eläväni. Olen tavallisesta työläisperheestä, ja molemmat vanhempani tekevät vuorotyötä. Ajattelin itsekin, että arjen ja työvuorojen yhteensovittaminen olisi isoin haaste isona. En kuvitellut, että isoin haaste olisikin se, että työt loppuvat kesken tai että on paine perustaa yritys, koska se on ainoa tapa tehdä töitä.

Nuorempana olin kiinnostunut teatterista ja valokuvauksesta. Ajattelin, että teatteri on liian taiteellista, joten lähdin opiskelemaan valokuvausta Englantiin. Se tuntui hyvältä ja hommat etenivät.

Kun valmistuin, olin töissä valokuvausliikkeessä. Skannasin kuvia ja kehitin filmejä. Se oli ihan hyvää hommaa, mutta ajatus oli usein se, että jos myydään postikortin kokoinen kuva vanhukselle, ei ole mitään väliä, miltä se näyttää tai onko kuvankäsittely tehty hyvin.

Turhauduin siihen asenteeseen. Ajattelin, että puuseppänä pääsisin tekemään jotain konkreettista. Näkisin heti, kun jokin on tehty hyvin.

Kun hain puuseppäkouluun, pääkaupunkiseudulla puhuttiin, että täällä on aika vähän työpaikkoja. Muualla sanottiin, että moni työllistyy paikallisiin firmoihin jo ennen kuin on valmistunut. Sehän kuulostaa hyvältä, ajattelin.

”Monet firmat eivät uskalla palkata, koska työntekijöistä on vaikea päästä eroon, jos hommat loppuvat.”

Valmistumisen jälkeen hommia on ollut, mutta parin kuukauden pätkissä. Nyt olen ollut työttömänä vuodenvaihteesta lähtien. Monet firmat eivät uskalla palkata, koska työntekijöistä on vaikea päästä eroon, jos hommat loppuvat. Totta kai se turhauttaa.

Olen koulutukseltani puuseppä artesaani. Tunnistan eri puulajeja ja tiedän paljon pintakäsittelystä, mutta siitä ei ole kentällä kauheasti hyötyä. Vaikka firman sivuilla olisi kuva käsihöylästä, josta lentää lastuja, huonekaluja ei tehdä puusta vaan levymateriaaleista, kuten lastulevystä. Monen asenne on se, että ei tämä ole puusepän verstas, täällä vain laitetaan standardimitoitettuja osia kasaan.

Olen aina ajatellut, että työ on aika tärkeä osa elämääni. Siksi tuntui hirveältä sokilta, että monessa työpaikassa ihmiset eivät olleetkaan kiinnostuneita työstä tai työnjäljestä. Ajateltiin, että tehdään nyt vain tämä tilaus ja jos joku palauttaa sen, tehdään uudestaan. Tärkeintä on, että pyörät pyörivät.

On saatu ihmiset hyväksymään, että tämä nyt on tällaista ja muovipinnat on helppo pitää puhtaina. Jokuhan siitä hyötyy, kun tehdään halvemmalla ja nopeammin.

On hirveän iso joukko ihmisiä, joilla ei olisi ikinä varaa ostaa suomalaisen puusepän käsin tekemiä huonekaluja. Mutta totuus on se, ettei kellään pitäisi olla varaa ostaa huonekaluja, jotka päätyvät puolen vuoden päästä kaatopaikalle.

Työntekijänä toivoisin, että saisin tehdä kestävää. Ei minulla silti ole vaihtoehtoa olla tekemättä töitä. Voin vain pyrkiä tekemään parhaani annetuissa rajoissa.

”Kellään ei pitäisi olla varaa ostaa huonekaluja, jotka päätyvät puolen vuoden päästä kaatopaikalle.”

Kun olin nuorempi, opinto-ohjaajilla oli käsitys, että koulutus kannattaa. Mutta ei se ole taattua. Kukaan sukupolveni edustaja ei kuvittele, että usean alan opiskelu tarkoittaisi juuri mitään työmarkkinoilla.

Tälläkin alalla yritetään ajaa yrittämisen pariin. Mutta jos joku perustaa yrityksen, ei se tarkoita, että hänelle olisi yhtäkkiä töitä. Hänelle ei vain tarvitse maksaa työttömyystukea.

Toivoisin, että elämä olisi työtä ja työ elämää. Nykyään on paljon mielenterveysongelmia, koska ihmiset eivät tunne, että heidän tekemisillään on mitään arvoa.

Välillä uravalinta on kaduttanut, mutta ei koskaan silloin, kun teen näitä töitä. Kun pääsen puusepän hommiin, tiedän, että nyt teen sitä, missä tunnen olevani hyvä.”


Työhaastatteluihin pääsy on antanut Riitalle toivoa. ”Hyväksyn sen, että kilpailu on kovaa. En voi jäädä murehtimaan, miksi minua ei palkata.”

Kun Riitta Soinola, 49, aloitti sihteerin työt 20 vuotta sitten, sihteerit olivat pomojen luottohenkilöitä. Nyt suuri osa alan työpaikoista on kadonnut.

”Kun hain nuorena kesätöitä, sain valita, minne menen. Ajattelin, että muissakin töissä on yhtä kivaa ja ihanaa. En osannut edes ajatella, että kouluttautuisin johonkin ammattiin, eikä töitä olisikaan. Silloin oli selvää, että mitä korkeampi koulutus, sitä parempi työ.

Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 1991, kun oli pahin lama-aika. En saanut niitä töitä, joten ajattelin, että kouluttaudun lisää. Luin itseni työn ohella yo-merkonomiksi, tradenomiksi ja suoritin pari vuotta sitten vielä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Se antoi varmuutta. Minullahan on kolme koulutusta, töitä löytyisi varmasti. Ei tullut mieleenkään, ettei sihteerin töitä enää olisi.

Kun olin nuorempi, toimitusjohtajan sihteerin titteli kuulosti hienolta. Ajattelin, että työ on puhelimeen vastaamista jakkupuvussa. Kyllä se luulo siitä karisi.

”Ei tullut mieleenkään, ettei sihteerin töitä enää olisi.”

Olen ollut sihteerinä kaksikymmentä vuotta, muun muassa osastosihteerinä, ostosihteerinä ja johdon assistenttina. Ei se koskaan lapsuuden haaveammattini ollut, mutta olen viihtynyt.

Henkilösihteerinä hoidin joskus hyvin henkilökohtaisiakin asioita, hain puvun pesulasta ja hoidin pankkiasioita. Työhön piti olla oikea asenne. Kun tuli työtehtävä, ei voinut sanoa ei. Se oli myös luottamustehtävä.

Henkilösihteerin työ on kuin avioliitto. Jos kemiat eivät kohtaa, työnteosta ei tule mitään.

Sihteerin rooli on muuttunut viime vuosina enemmän koordinaattorin ja kehittäjän suuntaan. Nuoret ovat niin omatoimisia, etteivät he välttämättä tarvitse sihteeriä.

Jäin työttömäksi viime syksynä. Se oli sokki, mutta en masentunut. Olin ollut äitiysloman jälkeen 18 vuotta töissä, enkä koskaan ollut pitänyt esimerkiksi vuorotteluvapaata. Nyt minulla oli aikaa lukea, ulkoilla, käydä jumpassa ja taidenäyttelyissä ja tietysti lähettää työhakemuksia.

Ennen joulua olin lähettänyt 120 työhakemusta. Aluksi mietin, mikä on vikana, kun minua ei valita. Hakijoita vain on niin paljon. Yhtä paikkaa voi hakea 100–200 hakijaa, parhaimmillaan 500. Pitää olla jokin juttu, että erottuu joukosta.

Hain myös jouluapulaiseksi Alkoon ja Stockmannille. Pääsin haastatteluun, mutta eivät ne minua palkanneet. Silloin tuli sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli.

Olin aina ollut varma, että kyllä tekevä työtä löytää. Nyt tajusin, ettei se niin itsestään selvää olekaan. Minulla on sen verran työkokemusta ja koulutusta, että moni palkkaa mieluummin nuoremman, jolle ei tarvitse maksaa niin paljon. Kunpa jokin yritys tajuaisi, millainen rikkaus on, että on jo tämän ikäinen. Vielä pitäisi tehdä 15 vuotta töitä ennen eläkkeelle jäämistä.

”Nuoret ovat niin omatoimisia, etteivät he välttämättä tarvitse sihteeriä.”

Kun aloitin sihteerin työt, oli vielä kirjoituskoneita ja fakseja. Tietokoneet olivat juuri tulleet. Ei sitä osannut ajatella, että teknologian kehitys olisi näin huimaa ja robotit voisivat tehdä sihteerin työt. Ne osaavat tehdä mitä vain, mutta kyllä ihmistäkin tarvitaan. Sihteeri on yksi yrityksen käyntikorteista. Sellaiseen ei kylmä kone pysty.

On sääli, että sihteerin työt ovat vähentymässä, koska olen tykännyt tehdä tätä työtä. Olen ollut osa organisaatiota ja ylpeä työstäni. En ole koskaan väheksynyt sitä. Eikö sille ole enää tilausta?

Muutokseen on sopeuduttava. Työttömyys on ollut ihan terve kokemus, joka monen muunkin pitäisi kokea. Ihmiset valittavat nykyään liikaa ja aivan turhista asioista. Jo se on aikamoista, että saa mennä töihin. Moni olisi kiitollinen siitäkin.

Toivon, että saan vielä tehdä assistentin töitä. Tiedän monia, jotka ovat tässä vaiheessa opiskelleet lähihoitajiksi. Se on arvokasta ja rankkaa hommaa, enkä väheksy sitä yhtään, mutta minulla on jo riittävän monta tutkintoa.”

Tästä on kyse

  • Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa ammateista, joiden työntekijöistä on nyt eniten ylitarjontaa. Kärjessä olivat muun muassa sihteerin, vaatturin, huonekalupuusepän, kuvataiteilijan ja vaatesuunnittelijan ammatit.
  • Etlan arvion (2015) mukaan kone saattaa hoitaa tulevaisuudessa joka kolmannen työt. Suurimmassa vaarassa ovat esimerkiksi myyjien, sihteerien, pankkitoimihenkilöiden ja tilintarkastajien työnkuvat.
  • Itsepalveluyhteiskunnassa hoidamme itse yhä useamman niistä tehtävistä, joissa joku ennen palveli: ruokaostokset, pankkiasiat, lähtöselvityksen.
  • Tilastokeskuksen mukaan (2013) viidennes itsensätyöllistäjistä on päätynyt yrittäjiksi olosuhteiden pakosta. Kulttuuri- ja käsityöammateissa toimivista itsensätyöllistäjistä pakkoyrittäjiä on joka kolmas.
  • Nuorisobarometrin (2013) mukaan enemmistö 15–29-vuotiaista pitää työn sisältöä tärkeämpänä kuin palkkaa. Työltä odotetaan itsensä toteuttamista.
  • Professori Juha T. Hakala on todennut, että nykypäivän työelämässä on paljon ylilaatua. Hän uskoo, että selvitäkseen tehostamisen paineesta on opeteltava laskemaan tasoa ja ajattelemaan, että vähempikin riittää.
Unelma uudesta asunnosta sai Julia Thurénin säästämään 10 000 eurossa yhden vuoden aikana. Kuva: Julian kotialbumi

Julia Thurén haluaa, että pankkitilillä on aina vähintään kahden kuukauden palkkaa vastaava puskuri. 

Bloggaaja Julia Thurén teki kolme vuotta sitten tempun, joka hämmästytti monia: hän sai vuodessa säästöön 10 000 euroa ilman osake- ja rahastotilejä.

Suuri säästöprojekti alkoi elokuussa 2013, kun Julia ja hänen puolisonsa halusivat hankkia uuden kodin. Sen saadakseen kummankin piti säästää vuodessa 10 000 euroa eli yhteensä 20 000 euroa asunnon käsirahaksi.  

– Nettopalkkani on 2 000 euroa. Tästä summasta menee 1 000 euroa suoraan asumis- ja ruokatileille. Manuaalisesti siirrän sen 300–500 euroa (sen mukaan, että pitääkö tässä kuussa ostaa vaikkapa lennot tai maksaa joku isompi lasku). Sitten elelen lopulla 500 eurolla ihan mukavasti, Julia selvitti säästöstrategiaansa blogissaan.

Tämä strategia tuotti Julian säästöpottiin 6 000 euroa. Loput 4 000 euroa hän sai tekemällä sivutöitä muun muassa luennoimalla ja kirjoittamalla. Välillä Julia joutui toki nipistämään rakastamistaan kahvi- ja lounashetkistä ulkona sekä vähentämään julkisten liikennevälineiden käyttöä. Kertaakaan Julia ei kokenut säästöprojektissaan epätoivon hetkiä; kymppitonnin säästäminen onnistui hänen mielestään todella helposti.

Kun elokuu 2014 koitti, Julia ja hänen puolisonsa ostivat Helsingin Hermannista 78-neliöisen asunnon, jossa he asuvat tällä hetkellä. Säästetyt 10 000 euroa menivät nopeasti uuteen asuntoon. Sen jälkeen tili tyhjeni, mutta vain hetkeksi, Julia kertoo.

– Vaikka tili meni nollille asunnonvaihdossa, aloitin taas säästämisen ja olen parissa vuodessa säästänyt jo hyvän summan. Peruskuukaudessakin laitan säästöön 200–300 euroa, vaikka minulla ei olekaan mitään tarkkaa säästökohdetta, Julia sanoo.

”Aina pitää olla parin kuukauden palkan verran puskurirahaa, jos vaikka haluaakin lopettaa työt.”

– Aina pitää olla parin kuukauden palkan verran puskurirahaa, jos vaikka haluaakin lopettaa työt tai sattuu jotain muuta, johon tarvitsee rahaa.

Lue myös! 5 kotitaloutta kertoo, kuinka paljon ruokaan kuluu kuukaudessa – pihistelijä syö ateriansa ulkona

Julia myöntää olevansa etuoikeutetussa asemassa, koska hänellä on ollut mahdollisuus säästää.

– Olen säästänyt myös yksin asuessani, mutta täytyy myöntää, että on paljon helpompaa laittaa rahaa säästöön, kun elää parisuhteessa. Meidän ei ollut myöskään pakko säästää, joten emme kytänneet tiliämme koko aikaa, Julia kertoo Me Naisille.

Mitä muuta Julialle jäi käteen suuresta säästövuodesta? Lue hänen kolme tärkeintä vinkkiään:

  1. Harkitse tarkkaan kaikki kulut
    ”Minulle säästäminen on ollut helppoa muun muassa siksi, että en tykkää shoppailla. Minun on myös vaikea tehdä päätöksiä. Tällä hetkellä en säästä yhtä ahkerasti kuin kolme – neljä vuotta sitten, mutta harkitsen aina todella tarkkaan uuden ostoksen kohdalla, tarvitsenko sitä oikeasti.
    Esimerkiksi kun ostin talvitakin, ajattelin aluksi, että se oli tosi kiva. Mutta kahden viikon päästä aloin miettiä, että onkohan tämä niin hyvä ostos ja pitääkö tämä yhtään lämpimänä. Saumatkin näyttivät vähän huonoilta. Olin vihainen itselleni ostoksestani.
    Olenkin huomannut, että minun on helpompi olla ostamatta mitään. En pysty myöskään nettishoppailemaan. Ne ovat henkisesti hyviä juttuja terveydelleni.”
    Lue myös! Malediivien-loman hinta säästöön puolessa vuodessa – 10 arkista vinkkiä, joilla se onnistuu

     

  2. Tee säästämisestä rutiinia
    ”Aina täytyy muistaa, että ei pidä tuntea alemmuudentunnetta, jos ei pysty säästämään eikä tilillä olekaan puskuria. Kaikki eivät pysty säästämään, esimerkiksi jos on joku sairaus ja syö kalliita lääkkeitä. Saadakseen 10 000 euroa kokoon pitää olla säännölliset tulot ja tietää, mistä ne tulevat. Sama koskee menoja.
    Olen laittanut aina rahaa säännöllisesti säästöön. Aloitin säästämisen ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana opiskeluasuntoa varten, mutta huomasin pian, että se ei onnistu viikkorahoilla.
    Jo opiskeluaikoina säästin pahan päivän varalle. Tosin asuin silloin Turussa, jossa asuminen on paljon halvempaa kuin esimerkiksi Helsingissä, ja tein myös paljon töitä. Aluksi olin kaupan kassalla ja myöhemmin tein oman alan töitä.”

     

  3. Tutki eri vaihtoehtoja
    ”Kun säästimme asuntoamme varten, laitoimme rahat tavalliselle tilille. Mutta jos vähäänkään on aikaa ja innostusta sijoittamiseen eikä rahoja tarvitse käyttöönsä heti, kannattaa tutustua osake- ja rahastosijoittamiseen sekä muihin mahdollisuuksiin.
    Itse pidän esimerkiksi osan ylimääräisistä rahoistani ulkomaisen pankin säästötilillä, josta saa 1,75 prosentin talletuskoron. Hyviä vinkkejä säästämiseen ja sijoittamiseen saa myös Facebookista, kuten Vauras nainen ja Ompeluseuran talousgurut -ryhmistä.
    Kun säästämisestä ja sijoittamisesta innostuu, siitä oppii koko ajan uutta ja innostuu vielä enemmän. Eikä se ole vain rikkaiden harrastus: jos voi säästää 20 euroakin kuukaudessa, kannattaa harkita sijoittamista.”

Kun käytetyn rahan määrän näkee konkreettisesti käteisen avulla, on menoja myös helpompi hallita.

Loman päätteeksi pankkitilin tarkistaminen voi tehdä vähän pahaa. Varallisuus on saattanut kutistua huolestuttavasti ihan huomaamattakin, kun kesäillat ovat vierähtäneet reissussa tai terasseilla skumppalasi kädessä.

Mix aina minä -blogia kirjoittava Anumari kertoo helposta niksistä, jonka avulla rahankäyttöä on helppo hallita ja tuhlailu pysyy kurissa. Kikka perustuu kolmeen asiaan: kirjekuoriin, käteiseen rahaan ja kaikkien maksukorttien käyttökieltoon.

Niin sanottu kirjekuorimenetelmä on kehitetty Yhdysvalloissa, ja sen on tehnyt tutuksi ihmisten auttamiseen raha-asioissa keskittyvä amerikkalainen kirjailija ja radiojuontaja Dave Ramsey.

Rahan säästäminen onnistuu Ramseyn ohjeiden mukaan kolmen vaiheen avulla:

  1. Tee budjetti. Päätä esimerkiksi, kuinka paljon saat käyttää rahaa kuukauden aikana. Eri asioille, kuten ruualle, vaatteille ja viihteelle, varataan erilaiset summat. Vakituiset menot, kuten laskut, kannattaa myös ottaa huomioon ennen budjetin tekoa, jotta rahaa varmasti riittää kaikkeen.
  2. Nosta budjetin verran käteistä rahaa ja jaa ne eri kulutuskohteiden omiin kirjekuoriin. Jos esimerkiksi päätit käyttää 100 euroa vaatteisiin, laita sen verran käteistä rahaa vaateostosten omaan kirjekuoreen.
  3. Käytä käteistä rahaa valittuihin kohteisiin niin kauan, kun sitä riittää. Kun rahat loppuvat, sitten ne myös loppuvat, eikä esimerkiksi luottokortilla saa ostaa mitään ennen seuraavaa budjettia – jolloin kierros käteisen käyttämisestä aloitetaan taas alusta.

Jos kikkaa kokeilee ensimmäistä kertaa, voi olla, että rahat loppuvat ennen aikojaan ja houkutus turvautua maksukorttiin on kova. Siksi on tärkeää alusta alkaen miettiä, mihin rahaa kannattaa käyttää.

Rahan fyysinen hupeneminen auttaa asiassa: eipähän voi ainakaan vedota siihen tekosyyhyn, ettei tajunnut eri menojen kokonaismäärää!

Lue myös: Otitko pikavipin kesälomalla? Ole tarkkana: ”Laina voi maksaa yli kaksi kertaa itsensä verran”

Kirjekuorimenetelmää testaava Anumari kertoo blogissaan, että niksi kolahti juuri sen takia, että raha todella vähenee silmien edessä.

– Minun on varmasti vaikeampi luopua siellä kaupan kassalla oikeista seteleistä kuin höylätä korttia. Ne setelit kun loppuvat, kun niitä käyttää. Korttia sen sijaan voi vaan höylätä, vaikka rahat kuinka loppuisivat tililtä. Käteisen käyttö pakottaa tehokkaasti pysymään budjetissa.

Lause ”sain työni jo tehtyä tältä päivää” voi kätkeä sisäänsä paljon vaikutteita työpaikan ilmapiiriin.

Työpaikalla kannattaisi valita huolella istumapaikkansa, mikäli uutta tutkimusta on uskominen. The Guardian kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan työpöytäsi sijoittumisella ja pöytää ympäröivillä ihmisillä on merkittävä vaikutus työhösi.

Lue myös: Oletko spontaani, intuitiivinen ja ekstrovertti nainen? Maailma on saattanut menettää sinussa suuren johtajan

Tutkijat Jason Corsello ja Dylan Minor saivat selville, että asettuminen työpaikan tehokkaimpien ja kunnianhimoisimpien lähettyville toimii itsellekin hyvänä piiskurina työskentelemään ahkerammin. Ilmapiirillä on suora vaikutus omaan työmenestykseen.

Tutkijat keräsivät dataa kahden vuoden ajan 2000 työntekijältä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ihminen kerää ilmapiiristä vaikutteita noin kymmenen prosentin verran itseensä – niin hyvässä kuin pahassakin.

”Tehokas työntekijä hidastuu muiden lusmuillessa työpaikalla.”

Hidas työntekijä saa puhtia työhönsä ahkerilta. Tehokas ihminen taas hidastuu muiden lusmuillessa työpaikalla. Kollegat inspiroituvat tiedostamattaan tai painostavat toisiaan suoriutumaan paremmin.

Samalla tavoin ilmapiiriin vaikuttavat myös ”myrkylliset” ihmiset. Myrkyllisillä ihmisillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka joutuvat helposti ongelmiin työpaikallaan tai edistävät huonoa ilmapiiriä.

 

”Ai tämä vanha rätti? Tämähän on ollut minulla jo kauan!” Parisuhteessa olevat naiset paljastavat, milloin omista ostoksista tulee kerrottua kumppanille valkoinen valhe.

Hinnan pyöristelyä

”Maksoin juuri 70 euroa sohvapöydästä, jonka löysin vintagekaupasta. Kun mies kysyi sen hintaa, puolitin sen. Tämä siksi, että itseänikin vähän kadutti pöydän hinta, enkä halunnut kuulla asiasta kettuilua. Varsinkin, kun huomasin kotona, että pöydän pinnassa oli naarmu.” Nainen, 28, Tampere

”Halusin nokitella autokauppialle, joten ostin lopulta auton, joka oli aivan liian kallis.”

”Ostin heräteostoksena auton. Olin ajelemassa väsähtäneenä vanhalla rutkullamme kotiin ja kaipasin piristystä. Niinpä läksin hatarilla tiedoilla autokaupoille vähän katselemaan. Ensimmäinen myyjä väitti juuri lähtevänsä kotiin, mutta ottikin miesasiakkaan palveltavakseen. Suivaannuin ja päätin, että ilman autoa en kotiin lähde. Halusin nokitella autokauppialle, joten ostin lopulta auton, joka oli aivan liian kallis.

Kotona ei onneksi tullut sanomista, koska mieheni oli loppujen lopuksi autoon ihan tyytyväinen. Valehtelin tosin auton hinnan 2000 euroa alaspäin. Mutta omilla rahoillani sen ostin, joten samapa tuo.” Nainen, 33, Helsinki

”Olin kertonut miehelleni tilanneeni netistä itselleni mekon. Kun paketti tuli ja avasin sen, siellä olikin kaksi mekkoa. Hups! Meitä molempia lähinnä nauratti. Kovin pitkälle valkoinen valhe ei olisi tosin kantanut, kun meinasin sen mekon päällenikin joskus laittaa.” Nainen, 36, Vantaa

Selittelyn makua

”Meillä ei ole isot tulot, mutta talous on yhteinen, joten kränää rahasta tulee helposti. Olenkin vältellyt kertomasta ostoksistani tai vain korostanut, että alennusmyynnistähän tämä. Joskus suustani on lipsahtanut myös se perinteinen: Ai tämä? Tämähän on ollut minulla jo kauan!” Nainen, 29, Vantaa

”Vauvalle tarkoitettu uusi kantoliina maksoi liki 200 euroa, joten sen hinnan kerroin kuiskaamalla.”

”Usein selittelen ostoksiani, kuten lapsille ostettuja merkkivaatteita. Vauvalle tarkoitettu uusi kantoliina maksoi liki 200 euroa, joten sen hinnan kerroin kuiskaamalla, sillä minulla on niitä jo ennestään monta. Mutta se oli ihana ja käytännöllinen!

Itse motkotan miehelleni ostoksista ruokakaupassa, sillä 'kyllä minä nämä hillosipulit muistan syödä' -ostokset joudun kuitenkin heittämään puolen vuoden päästä roskiin.” Nainen, 31, Oulu

Se oli alennettu

”Myönnän joskus jättäväni kertomatta joitain pikkuostoksia. Joskus myös saatan vastata hinnaksi halpa tai alennuksessa. Yleensä aviomieheni ei ole lainkaan kiinnostunut löydöistäni, mikä on tylsää. Ostan paljon kirppiksiltä ja alennusmyynneistä ja olen bongauksistani ylpeä.” Nainen, 28, Tampere

”En ole tehnyt muuta kuin pyöristänyt hintoja puheeseen käyväksi. Esimerkiksi 27,50 euroa pyöristyy 30 euroon tai 22,75 euroa 20 euroon. Maksamme mieheni kanssa molemmat omat harrastuksemme, isompia yhteisiä ostoja katsomme yhdessä tilanteen mukaan.” Nainen, 28, Jyväskylä