2
Omistan juoksutrikoot. Ne ovat trendikkäät ja virtaviivaiset, jotain kallista merkkiäkin. Siitä huolimatta juoksen vuosimallin 2001 tuulihousuissa, joiden saumoista tursuaa lankaa, ja väri on kulahtanut mustasta harmaaksi vuosikymmen sitten.
Niin tekee moni muukin. Nettipalstoilla käydään kiihkeää keskustelua, kehtaako hienoissa trikoissa eteistä pidemmälle. Trikoot lähettävät liikaa piiloviestejä: Trikoissa juostaan, ei kävellä. Trikoissa vedetään ainakin viisi kilometriä. Trikoissa ei haukota happea ensimmäisessä ylämäessä.
Sitten on vielä se pyllyongelmakin. Trikoo paljastaa vähän liikaa, ja ehkä siksi juoksureittien varsille on pesiytynyt pyllyjä tiirailevien pussikaljoittelijoiden joukko. Ohi juostessa kiusaannuttaa. Katsovatko ne? Eivätkö ne edes katso? Etteivät vain luule tyypiksi, joka luulee itsestään liikoja. Tuulihousut ovat rumat, mutta niissä saa sentään juosta ilman pussikaljaosaston katseita ja ihan niin hitaasti kuin haluaa.
Mutta on mukavuudella miinuspuolensakin. Tuulihousujuoksija ei kehity, koska tuulihousujuoksijan ei tarvitse rehkiä. Pizzadieetiltä ei tarvitse ryhdistäytyä, koska vaatetus antaa herkuttelun anteeksi.
Ehkä vaativa treenimuoti onkin syntynyt siksi, että joutuisi joskus mukavuusalueelta trikooalueelle.
Kommentoi 2
