Anni maaliskuussa 2016. Kuva: Sanoma-arkisto / Sakari Majantie
Anni maaliskuussa 2016. Kuva: Sanoma-arkisto / Sakari Majantie

Aamulypsyn juontaja erosi lapsensa isästä neljä vuotta sitten.

Radio Suopipopin huippusuositun Aamulypsy-ohjelman juontaja Anni Hautala, 34, kertoo Iltalehden haastattelussa neljä vuotta sitten tapahtuneesta avioerostaan. Annilla on ex-miehensä kanssa yhteinen lapsi, joka on nyt 7-vuotias.

– Se oli hirveä pettymys! Ei kukaan halua lähtökohtaisesti erota lapsensa vanhemmasta. Eikä kukaan mene naimisiin kuvitellen, että joskus eroaa, Anni kertoo Iltalehdelle.

Hautala kiittelee entistä aviomiestään siitä, että ero luonnistui hyvin.

– Se on aika kauheata. Onneksi lapseni isä ja exäni on mahtava tyyppi ja saa kaikki pisteet. Meillä ei ole ollut mitään riitaa.

Ei sittenkään tietyn tyyppinen 

Huhtikuussa Anni kertoi Anna-lehden haastattelussa, ettei koskaan olisi uskonut eroavansa lapsensa isästä.

– Mutta en sitten ollutkaan sellainen ”avioliitossa ollaan yhdessä vanhaksi asti” -tyyppi. Olin varma, että olen – enhän olisi muuten mennyt naimisiinkaan, hän kertoi tuolloin.

Anni kertoi, että ex-puoliso on hänelle edelleenkin tärkeä ihminen.

– Kasvoimme yhdessä aikuisiksi, ja onneksi minulla on lapsi juuri hänen kanssaan. Ystävänä säilyminen on tahdonalainen asia, vaikka mikään ei kovin mustavalkoista olekaan.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.