Kaikki on rikki.

Pesukone on rikki, digiboksi on rikki ja sun sukkahousutkin on rikki”, huokaa tyttäreni, kun yritän saada hänen lempiohjelmaansa tallennukseen.

”Ja kohta mun hermotkin on rikki”, sihahdan mielessäni, mutta pidän suuni kiinni.

Ottaa todella päähän. Pesukone päsähti romuksi kolmen vuoden käytön jälkeen. Kerran se jo korjattiin, mutta kunnon kalua siitä ei tullut. Nyt korjaus maksaisi saman verran kuin uuden ostaminen. Aivan älytöntä.

Hurautan autolla kodinkoneliikkeeseen. Yksi asia lohduttaa. Viime ostoskierroksesta on niin vähän aikaa, että olen pesukoneiden ominaisuuksista hyvin selvillä.
Kaupassa on hiljaista, mutta kenelläkään ei ole kiire luokseni. Saan availla pesukoneiden luukkuja yksikseni sen verran kauan, että olen jo äänestämässä jaloillani. Myyjä pölähtää
viime hetkellä paikalle.

”Haluaisin koneen, joka kestää kauemmin kuin sen kahden vuoden takuun”, ilmoitan.

”Nooo, ne on kato yksilöitä. Joku voi olla sillä lailla heikompi kappale.”

Ei helpota yhtään. Mihin minä nyt uskon?

Jatko ei ole sen parempi. Vastaukset kysymyksiini ovat höttöä. Aikansa kiemurreltuaan myyjä hyytyy: ”Pyydän vähän kokeneemman myyjän paikalle.”

Meininki muuttuu samalla sekunnilla, kun konkari astuu kehiin.

”Vai sillä tavalla. Minkäs verran sinä käytät konetta viikossa? No, tässä on kone, joka kestää sillä käytöllä kolkytä vuotta.”

”Sehän kestää sitten kauemmin kuin minä itse”, naurahdan. Ihan niin pitkää lupausta en tarvitse, ja hintakin on kova. Siirrytään halvempiin. 

Myyjä vertailee koneita vakuuttavasti. Pian sopiva löytyy. Kun kaupan päälle tulee vielä kotiinkuljetus ja asennus, asia on selvä.

Tällainen palvelu jää mieleen. Kahvila, jossa joutuu itse siivoamaan pöydän tai kauppa, jossa asiakas on ilmaa, ei houkuttele tulemaan uudestaan. Jos vielä tarvitsen kodinkoneen, tiedän mihin suuntaan. Ja kerron siitä muillekin.